Uusista perunoista rapuihin

29.06.2006

RapujaVanhan sanonnan mukaan osakemarkkinoilta kannattaa poistua uusien perunoiden aikaan ja takaisin kannattaa tulla syksyllä samaan aikaan rapujen kanssa.

– Tämä vanha tuttu sanonta kuvaa melko lailla mennyttä aikaa, koska se sisältää ajatuksen siitä, että pörssissä ei tapahdu mitään keskikesällä. Se ei pidä enää paikkaansa samalla tavalla kuten ennen. Aiemmin pörssi oli suomalaisten käsissä, nyt se on kansainvälisten sijoittajien ohjattavana, joten sanontakaan ei ole yksiselitteinen. Ulkomaiset sijoittajat eivät yleensä pidä lomaa samaan aikaan suomalaisten kanssa, kertoo osakemarkkinakonkari, Cardia Invest Oy Ab:n hallituksen puheenjohtaja Kim Lindström.

Hän kuitenkin toteaa, että pörssi on pääsääntöisesti vahvempi vuoden alkupuoliskolla kuin loppupuoliskolla. Puhtaasti tutkimustiedon perusteella pörssistä kannattaisi poistua loppukeväällä ja palata uudenvuoden tienoilla. Alkuvuoden vahvuus johtunee siitä, että tapahtumia on paljon, esimerkiksi tilinpäätökset julkistetaan ja osingot maksetaan.

– Ilmaisia lounaita ei pörssissä pitäisi olla. Ja jos niitä on, niin kaikkien pitäisi toimia niin, että ne poistuvat. Mutta näin ei ole, esimerkiksi kurssit nousevat lähes aina tammikuussa, ja vaikka kaikki sen tietävät, ei osakkeita osteta joulukuussa, toteaa Lindström.

Itse hän seuraa pörssiä myös kesällä, mutta kesälaitumille siirryttyä vain pintapuolisesti.

– Siinä on myös riski, voi hävitä paljon rahaa, toteaa Lindström.

Opstock Oy:n analyytikko Henri Parkkinen seuraa pörssiä myös kesällä, tosin hänkään ei niin aktiivisesti kuin normaalisti.

– Tietysti lomalla ollaan lomalla, mutta sen verran tulee seurattua, että pysyy kartalla. Se helpottaa myös töihin paluuta, koska silloin on helpompi lähteä liikkeelle, kertoo Parkkinen.

Heinäkuun puolivälistä eteenpäin hän on taas skarppina, koska silloin alkaavat puolivuotistulokset ilmestyä.

– Meillä on toimistolla jatkuvasti porukkaa hommissa, joten lomalla ei tarvitse pelätä, että olennaista tietoa menisi ohitse.

Parkkinen hymähtää sanonnalle uusista perunoista rapuihin. Hän korostaa, että jokaisen kannattaa suunnitella itselleen sopiva sijoituspolitiikka, jonka mukaan toimii.

– Historiasta löytyy kesiä, jolloin kurssit ovat nousseet ja kesiä, jolloin kurssit ovat laskeneet, toteaa Parkkinen.

Petri Vihervuori 29.6.2006

Jaa artikkeli

Kommentit