Jäitä hattuun, sijoittajat
16.08.2007Julkaistu 16.8.2007
Soitimme ekonomistille, jotta voisimme kirjoittaa otsikkoon ”Jäitä hattuun, sijoittajat”.
– En anna suoraan sijoitusneuvoja, mutta suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti: reaalitalouden tilanne on hyvä, kiertelee Sampo Pankin ekonomisti Pasi Kuoppamäki.
– Emme ole taantuman kynnyksellä. Euroopan puolella tästä tulee hyvä vuosi ja kotitalouksien asema on vahva.
Kurssit heiluvat, kun riskejä mietitään uusiksi
Viime päivien raju volatiliteetti eli kurssien nopeat laskut ja nousut ovat kuitenkin huolestuttaneet sijoittajat. Mistä sitten pörssin rajuissa heilahteluissa on kyse?
– Talous on pyörinyt viime vuodet hyvin ja osakkeiden kurssit nousseet. Tällaisessa tilanteessa riskien hinnoittelu on saattanut ”unohtua” ja nyt nuo sinänsä normaalit riskit on hinnoiteltu uudelleen.
Huolta on jo pidempään aiheuttanut Yhdysvaltain kotitalouksien kulutuksen velkavetoisuus. Elokuun alussa huoli alkoi muuttua markkinatapahtumiksi vähän samaan tapaan kuin pitkään kytenyt nuotio syttyy joskus metsäpaloksi.
Suurennuslasin alla on erityisesti Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoiden ns. subprime-lainat. Nämä erittäin riskialttiit mutta samaan aikaan hyvin tuottoisat lainat annettiin ihmisille, joilla ei juuri lainansaantihetkellä ollut takausta lainalleen eikä välttämättä edes vakituista työpaikkaa.
Lainoja on myönnetty erityisesti parin vuoden ajan ja niistä tuli erittäin suosittuja. Ne olivat myöntäjilleen erittäin kannattavia, koska niissä oli reilusti ”tavallista” kotimaastakin tuttua asuntolainaa korkeampi korko.
Kun huolesta kasvoi ongelma
Kenellekään ei sinänsä tullut yllätyksenä näihin lainoihin liittyvät riskit, mutta kun huoli kasvoi suureksi, siitä tuli ongelma.
– Ongelma on siinä, ettei kukaan tiedä, miten suuri tuo ongelma on. Kyseessä on uusi markkina, josta ei ole kokemuksia.
Kuoppamäellekin tuli yllätyksenä se, miten laajasti Yhdysvaltain asuntolainaongelmat vaikuttivat myös Eurooppaan.
Ja koska kukaan ei vielä osaa arvioida lainamarkkinoiden ongelmien suuruutta eikä edes sitä, miten laajalle ongelma leviää ja kenen syliin se kaatuu, pankit alkoivat suhtautua toisiinsa hyvin varovaisesti. Tämä puolestaan johti pankkien välisen lainarahan korkojen nopeaan nousuun viime viikolla.
Pankkien välinen kyräily sai puolestaan Euroopan keskuspankin pumppaamaan viime viikolla rahaa markkinoille. Kyse oli siitä, että keskuspankki halusi pitää korot kurissa.
Ja nyt näyttää siltä, että kurssit heijaavat edelleen – riskejä siis hinnoitellaan yhä uusiksi.
Miten tämä sitten koskee tavallista suomalaista sijoittajaa? Ainakin tilanteen voi ottaa terveellisenä muistutuksena itselleen.
Onko ekonomistista myös vähän ”kivaa”, kun markkinat ovat myllerryksessä, Pasi Kuoppamäki?
– Ammatillisesti tämä on erittäin kiinnostavaa ja hauskaa aikaa.
– Tietysti sitä on huolissaan oman salkkunsa kohtalosta, mutta koska reaalitalous vaikuttaa kuitenkin niin vahvalta, kannattaa muistaa sijoittamisen perussäännöt kuten hajauttaminen ja tosiaan laittaa jäitä hattuun.
Petteri Numminen
Kommentit