Pörssi-illat alkoivat – mikä sai Oriola-KD:n mukaan ensimmäistä kertaa?

31.10.2008

Oriola-KD Oyj:n sijoittajasuhteista vastaava johtaja Pellervo Hämäläinen saa tämän tästä vastatakseen saman kysymykseen: mitä eroa on Oriola-KD:llä ja Orionilla?

Yhtiöllä on yhteiset juuret ja pitkä yhteinen historia, mutta vuoden 2006 puolivälissä Orionista irtaantunut Oriola-KD on sijoittajille ja etenkin piensijoittajille vielä varsin tuntematon sijoituskohde.

Tänä syksynä Oriola-KD esittäytyy sijoittajille Pörssisäätiön järjestämissä Pörssi-illoissa. Mikä sai lähtemään mukaan?

– Suhteellisen uutena pörssiyhtiönä meillä on tarve esitellä toimintaamme ja mahdollisuuksiamme. Odotan piensijoittajilta kysymyksiä markkinatilanteesta ja yhtiön keskeisistä tavoitteista, Pellervo Hämäläinen sanoo.

– Tuon esiin sen, että olemme tänä vuonna voimakkaasti laajentuneet Venäjälle. Sieltä olemme ostaneet 75 prosentin osuuden tukkukauppayhtiöstä ja Moskovassa toimivasta noin 150 apteekkia käsittävästä apteekkiketjusta.

Tieto kulkee kun tavataan

Aikaisemmin Hämäläinen on tavannut piensijoittajia osakesäästäjien tilaisuuksissa ja sijoittajamessuilla.

– Uskon, että tieto yhtiöstä sijoituskohteena kulkee eteenpäin tehokkaasti sijoittajalta sijoittajalle myös puheviestinnän keinoin.

Oriola-KD irtaantui pörssiyhtiö Orionista vuonna 2006. Oriola-KD:n tunnettavuudelle ja maineelle historiallinen side Orioniin on myös myönteinen asia. Jakautumisvaiheessa yhtiön omistajarakenne oli täsmälleen sama. Nyt Oriola-KD:llä on noin 30 000 osakkeenomistajaa, joista valtaosa on piensijoittajia. Listautumisvaiheen jälkeen ulkomaisten omistajien eli käytännössä rahastosijoittajien prosentuaalinen osuus on kohonnut 20 %:sta noin 33 %:iin, Hämäläinen kertoo.

Oriola-KD keskittyy lääkkeiden vähittäis- ja tukkukauppaan sekä terveydenhuollon laite- ja tarvikemyyntiin kun Orion puolestaan keskittyy lääkkeiden tuotekehitykseen ja valmistukseen. Liiketoiminnan logiikat yhtiöillä ovat siis varsin erilaisia.

Apteekkimarkkina vapautuu Ruotsissa

Merkittävän mahdollisuuden Oriola-KD:lle tarjoaa Ruotsin apteekkimarkkinoiden mahdollinen vapautuminen vuoden 2009 puolivälissä. Ruotsissa yhtiön tavoitteena onkin toimia tukkukaupan lisäksi myös apteekkiketjuna, mikäli markkina sen mahdollistaa.

Muihin tulevaisuuden näkymiä koskeviin kysymyksiin Hämäläinen aikoo vastata, että lääkkeiden ja terveydenhuollon kauppa apteekkeihin, sairaaloihin ja terveyskeskuksiin on pitkälti suhdanteista riippumatonta toimintaa. Väestörakenteen muutoskin tukee toimialan pitkän aikavälin kasvua, sillä väestön vanhetessa lääkkeiden ja kaikkien terveydenhuoltoon liittyvien tuotteiden ja palveluiden kysyntä kasvaa.

Kahdeksan Pörssi-iltaa, 14 yhtiötä

Tänä vuonna Pörssi-iltoja järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla: Oulu, Helsinki, Tampere, Turku, Kuopio, Lahti, Seinäjoki ja Espoo. Esiteltävänä on 14 listattua yhtiötä: Basware, Fortum, Glaston, Honkarakenne, Kesko, Lassila-Tikanoja, Metso, Nokia, Nokian Renkaat, Oriola-KD, Raute, Trainers House, Uponor ja YIT. Viime keväänä tilaisuuksiin osallistui 1730 sijoittamisesta kiinnostunutta kansalaista.

Pörssi-illat ovat avoimia tilaisuuksia, joihin kaikki sijoitusasioista kiinnostuneet ovat tervetulleita. Koska tilat ovat rajalliset, Pörssi-iltoihin on kuitenkin ilmoittauduttava ennakolta.

Jaa artikkeli

Kommentit