Pörssisäätiön tuleva toimitusjohtaja pääsi unelmiensa ammattiin

Mitä tapahtuu ihmiselle sillä hetkellä, kun hän tajuaa ensimmäistä kertaa jonkin suuren unelman olevan täyttymässä? Sari Lounasmerelle tällainen ”oho”-hetki tuli, kun hän tajusi rekrytointikonsultin luona ensimmäistä kertaa, että häntä haastateltiin mahdollisena Pörssisäätiön uutena toimitusjohtajana.

– Paikalle tullessani luulin, että kyse olisi jostakin yritysmaailman taloushallinnon pestistä. Ja sitten aloin harmitella, etten ollut valmistautunut paremmin, koska tämä oli minulle unelmaduuni.

Lounasmeri katsoo, että koko hänen uransa on nyt jälkeenpäin katsottuna oikeastaan johdattanut juuri tähän työhön.

– Pörssisäätiö tekee juuri niitä asioita, joista olen ollut kiinnostunut: sijoittaminen, sen akateeminen tutkimus ja sen rahoittaminen stipendien kautta, edunvalvonta sekä alan kehitykseen vaikuttaminen päätöksenteossa. Ja voin täysin allekirjoittaa kaikki Pörssisäätiön tavoitteet.

Tutkija kiinnostui luottamustoiminnasta

Lounasmeri opiskeli laskentatointa Helsingin Kauppakorkeakoulussa, kävi tekemässä MBA tutkinnostaan loppuosan vuoden vierailulla Etelä-Carolinan yliopistossa ja jäi vielä toiseksi vuodeksi Miamiin paikallisen yrityksen controlleriksi. Samalta matkalta löytyi myös aviomies.

Sitten edessä oli paluu Suomeen ja muutaman Fujitsu-konsernissa vietetyn vuoden jälkeen tutkijanvirka tutussa Kauppakorkeassa. Laskentatoimen laitoksella samaan aikaan vaikuttanut professori Jarmo Leppiniemi suositteli nuorta tutkijaa asiantuntijaksi avoimuusdirektiivin käyttöönottoa valmistelevaan Valtiovarainministeriön työryhmään. Lounasmerelle avautui uusi maailma.

– Huomasin itsellenikin vähän yllättäen, että lainvalmistelu, asiantuntijan rooli ja luottamustoiminta sopivat minulle.

Luottamustoimia kertyi: Lounasmeri on muiden muassa Osakesäästäjien Keskusliiton varapauheenjohtaja, liiton Viisas Raha -jäsenlehden päätoimittaja ja Arvopaperilautakunnan johtokunnan jäsen. Lisäksi hän on jälleen mukana Valtiovarainministeriön työryhmässä. Tällä kertaa valmistellaan kokonaisuudistusta arvopaperimarkkinalainsäädäntöön.

Lounasmeri määrittelee olevansa ”puolueeton, sitoutumaton ja riippumaton” – hyvä tausta asiantuntijavaikuttajalle.

Sijoittaja koko ikänsä

Osakkeita Lounasmeri on omistanut koko ikänsä. Ensimmäisen salkun kokosivat hänen vanhempansa. Lounasmeri jatkaa oppimaansa perinnettä kahden oman lapsensa kanssa.

Lounasmeri määrittelee itsensä tavalliseksi ”osta-ja-pidä” sijoittajaksi, mutta kiinnostusta alaan on niin paljon, että esimerkiksi Pörssisäätiön Pörssi-illat ovat ihan oman kokemuksen kautta tuttuja tilaisuuksia jo nyt.

Tänään osakesalkku on kuitenkin lähes tyhjä. Lounasmeri myi melkein kaikki arvopaperinsa toissa vuonna sopivasti ennen laman alkua.

Kyse ei kuitenkaan ollut tieteellisen tarkkaan mietitystä ajoituksesta, vaan ihan arkisesti siitä, että varat tarvittiin perheen taloprojektiin. Maailmaa kiertänyt nainen palasi juurilleen Espooseen, kivenheiton matkan päähän syntymäkodistaan.

Haasteet odottavat

Miten Sari Lounasmeri innostaisi suomalaiset sijoittamaan osakkeisiin ne rahat, jotka nyt makaavat pankkitileillä nolla- tai pahimmassa tapauksessa miinuskoroilla?

Vastaus tulee heti, ja valmiiksi neliosaisena luettelona:

– Ensimmäiseksi kouluihin pitäisi saada kunnollista talousopetusta, ja myös vanhempien olisi hyvä näyttää mallia ja avata sitä, miten omasta taloudesta huolehditaan. Pohjatietämyksen saaminen hyvälle tasolle on tärkeää ja kouluilla on tässä iso vastuu.

– Toiseksi: veroporkkanat toimivat. Ne kannustavat ihmiset tekemään oikeita asioita. Mutta korostan, että tämä ei ole nyt Pörssisäätiön verolinjaus, vaan yleinen huomio.

– Kolmanneksi tarvitaan jonkinlaista katastrofien hallintaa. Markkinoilta ei saa tulla liikaa vain sellaista viestiä, että menossa on huijauksia. Kokonainen sukupolvi sijoittajia menetetään, jos pääasiallinen suhtautuminen osakemarkkinoihin on pelko. Kun ihminen pelkää tekevänsä väärin, hän ei tee mitään.

– Ja neljänneksi – no, olen lievästi optimistinen uuden PS-lain suhteen. Uskon, että sen jälkeen on taas helpompi jatkaa osakesäästämisen hyödyn kertomista ihmisille.

Sari Lounasmeri aloittaa työnsä Pörssisäätiössä 1. maaliskuuta 2010 ja toimitusjohtajana 1. huhtikuuta, kun nykyinen toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roine jää eläkkeelle.

Jaa artikkeli

Kommentit