Sijoittaja kertoo: Mika Pesonen sijoittaa eläkepäiviä varten

23.02.2012

Mika Pesonen työskentelee eQ Varainhoidossa strategina ja korko- ja osakesijoituksista vastaavana johtajana. Osakesäästämisestä hän kiinnostui vuonna 1994 tultuaan töihin Pankkiriliike Arctokseen.


– Se taisi olla ensimmäinen laman jälkeinen työpaikkailmoitus näihin hommiin.

Taloustoimittajanakin työskennellyt kauppatieteilijä tunsi pörssiyhtiöt hyvin jo entuudestaan, ja oli lukenut myös sijoittajaoppaita. Lamaa seurannut nousukausi ja Nokian nousu innostivat sijoittamaan omiakin rahoja siinä vaiheessa, kun opintolainat oli maksettu.
Siitä asti Pesonen on sijoittanut osakkeisiin, jos kirstun pohjalle on sattunut jäämään jotain ylimääräistä.

– Tämä on oma yksityinen eläkesäätiöni, jota olen kartuttanut nyt 18 vuoden ajan ja johon ajattelin kajota joskus 30 vuoden päästä. Salkkuni on paljon pienempi kuin alun perin ajattelin sen olevan, sillä vaikka tänä aikana on koettu hurjia kurssinousuja, myös laskut ovat olleet yhtä hurjia, Pesonen kertoo.

– Ja kun tätä tekee työnään, oman salkun hoito jää helposti aika passiiviseksi.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä -ilmiön taustalla ovat myös kaupankäynnin rajoitteet. Työstä on toisaalta apua myös omaan säästämiseen.

Esimerkiksi Pesosella on omaakin rahaa eQ:lla hoitamissaan rahastoissa ja hänellä on omassa salkussaan yhtiöitä, joita hän seuraa työkseen.

– Päämielenkiinto on kuitenkin työssä ja siihen liittyvissä vastuissa, ja haluan hoitaa työasiat hyvin. Oma salkku tulee vasta sitten.

Laatuyhtiöitä edulliseen hintaan

Pesonen pyrkii ostamaan hyviä laatuyhtiöitä edullisesti, mutta on hän kokeillut kasvusijoittamistakin. Vaikka menestys on ollut vaihtelevaa, silläkin suunnalla ollaan plussan puolella.

– Salkussani on ennen kaikkea hyviä suomalaisia perusyhtiöitä. Joukossa ei ole kovinkaan paljoa syklistä perusteollisuutta, sillä haen myös kasvua ja hinnoitteluvoimaa. Yhtiöt ovat etupäässä suuria, mutta seassa on mausteena myös pienempiä. Kansainvälinen hajauttaminen tapahtuu rahastojen kautta.

PS-tilillä olevat Nokia Renkaiden ja Fortumin osakkeet kuvaavat hyvin Pesosen linjaa sijoittajana.

– Molemmissa firmoissa on hyvä johto ja tunnusluvut kohdallaan – ja molemmilla on myös kasvumahdollisuuksia Venäjällä. Nokia Renkaat ei ole halpa, mutta se on toisaalta pystynyt toteuttamaan lupaamansa kasvun. Vuoden 2013 P/E-luku tulee näyttämään kohtuulliselta tuloksen kasvaessa, Pesonen kuvailee omistuksiaan.

Omat rahat pelissä

 Pesonen lähtee tekemään kauppoja, jos tilille on kertynyt ylimääräistä. Hän sanoo painokkaasti arvostavansa osakesäästämisessä reaalitaloudellista pohjaa. Velkarahalla ei yksityisen kannata pelata.

– Osakkeita ostetaan, kun siihen on rahaa. Muulloin ei osteta. Toki hankintojaan voi hajauttaa ajan suhteen niin, että jos hinnat tuntuvat keväällä liian korkeilta, saatan odotella syksyyn. Osinkojen sijasta katson enemmän arvon pitkäaikaista kehittymistä. Osingoilla teemme perheen kanssa lomamatkoja, ja jos niistä jää rahaa yli ostan lopuilla myös uusia osakkeita.

Varoittava esimerkki siitä, mitä kenenkään ei kannata tehdä, on viime elokuulta: Pesonen suositteli naisystävälleen tiettyjen suhdanneherkkien osakkeiden hankintaa.

– Voin sanoa suoraan, että sijoitusvinkkejä ei kannata antaa läheisilleen. Pitkin syksyä sain moneen kertaan kuulla kunniani. Nyt on onneksi jo toinen ääni kellossa, Pesonen naureskelee.

– Markkinatilanne näyttää nyt hyvältä, sillä vaikka hinnat ovat jo nousseet, markkinoilla on paljon patoutunutta ja purkamatonta ostohalua.

Uskon että hinnat nousevat railakkaasti vielä ainakin kuukauden tai kaksi.
Voittoja ja tappioita

Entä mikä on huonoin ja parhain sijoituksesi?

– Kaikkein isoimmat pettymykset tuotti Nokia. Yksi parhaista sijoituksistani lyhyellä aikavälillä ovat olleet lokakuun alussa tekemäni sijoitukset eQ:n rahastoihin. Samoin syksyllä 2008 ostamani Sammon osakkeet olivat hyvä sijoitus, sillä islantilaiset joutuivat myymään niitä todella edullisesti.

Pesonen julkaisi viime vuonna jokamiehen sijoitusoppaan ”Säästäjästä sijoittajaksi”. Julkistamistilaisuus oli 15. syyskuuta – Lehman Brothersin konkurssin kolmivuotispäivänä ja keskellä markkinoiden kiehuntaa.

– Varoistani noin 80 prosenttia on osakkeissa, mikä on enemmän kuin perinteinen nyrkkisääntö 100 prosenttia miinus oma ikä edellyttäisi, Pesonen sanoo.

– Nyrkkisäännöt ovat hyviä, mutta ne eivät sovellu jokaiselle. Esimerkiksi viime elo-syyskuun tapahtumat eivät vieneet yöunia. Ikäväähän kurssien laskeminen aina on, mutta ammattilainen tietää, että romahdusta seuraa aikanaan uusi nousu.

Teksti: Jussi-Pekka Aukia

Avainsanat:Sijoittaja kertoo
Jaa artikkeli

Kommentit