Sijoittaja kertoo: Kaikki alkoi teknokuplasta

02.04.2012

Samuli Knüpfer aloitti osakesijoittajana täydellisellä mahalaskulla – josta kuitenkin poiki ura tutkijana.

 

Apulaisprofessori Samuli Knüpfer opettaa ja tutkii osakesijoittamista ja sijoittajien käyttäytymistä London Business Schoolin rahoituksen laitoksella. Hän muistaa vieläkin tilanteen, jossa sai kipinän osakesijoittamiseen. Oli vuosi 1999 ja Knüpfer opiskeli ensimmäistä vuottaan Helsingin Kauppakorkeakoulussa.

– Olin opiskelukavereiden kanssa lounaalla vanhalla Dommalla ja kaikki pöydässä tuntuivat puhuvan osakeanneista ja niistä saaduista pikavoitoista. Aloin kiinnostua, että mikä tämä tämmöinen ilmiö on. Elettiin syyspuolta, enkä ollut vielä ehtinyt käydä yhdelläkään rahoituksen kurssilla, Knüpfer muistelee.

– Pistin ylihinnoiteltuihin tekno-osakkeisiin vähäiset säästöni, mutta kaikki ei sitten mennytkään niin kuin piti. Olin ostoineni vähän myöhässä ja ostamieni osakkeiden arvo romahti nopeasti. Onneksi en menettänyt kovin suuria summia, sillä sijoitukseni olivat pieniä.

Miten piensijoittaja toimii?

Nuorena kantapään kautta saatu kokemus siitä, että asiat voivat mennä pieleen, on vaikuttanut Knüpferin uraan monin tavoin. Tutkimustyössään hän on selvitellyt toisaalta lähipiirin vaikutusta markkinoille tuloon ja toisaalta omien kokemusten vaikutusta säästäjän haluun jatkaa sijoittamiseen.

Knüpfer päätyi siis tutkimaan omaakin käyttäytymistään.

– Tulosten perusteella omalla kokemuksella on iso vaikutus jatkamiseen. Jos kokemukset ovat myönteisiä, sijoittaminen kiinnostaa myöhemminkin. Myös ympäristöllä on suuri merkitys. Jos tuttavapiirissä on osakesijoittamisessa onnistuneita, ihmiset lähtevät helpommin mukaan, Knüpfer kertoo.

– Tämän takia yksityissijoittajat toimivat usein laumassa ja yleensä hieman myöhässä ammattilaisiin verrattuna.

Ja aina kun on myyjiä, on myös oltava ostajia. Knüpfer muistuttaa, että ammattilaiset ostavat silloin, kun yksityissijoittajien pääjoukko haluaa myydä ja päinvastoin.

Pitkällä jänteellä

Osakesäästäjänä Knüpfer kuitenkaan ei luovuttanut ensimmäiseen epäonnistumiseen – tosin hän on sittemmin pyrkinyt välttelemään ylikuumentuneita ja hypetettyjä toimialoja. Opiskeluaikojen aktiivinen ote säästämiseen on viime vuosina muuttunut passiivisemmaksi ammatillisten kiireiden takia.

– Noudatan koulussa saamiani oppeja, ja keskityn pitkäjänteiseen, jopa vuosikymmeniä kestävään sijoittamiseen. Finanssivarallisuudestani lähes kaikki on osakkeissa, sillä olen vielä nuori.

Osakkeita Knüpfer hankkii tasaisin väliajoin, aina kun ylimääräistä rahaa on kertynyt, jolloin ostot tulevat ajallisestikin hajautetuiksi.

– Esimerkiksi viime vuonna ostin tavallista enemmän, sillä osakkeiden hinnat tuntuivat olevan liian alhaalla. Sen takia olen nyt vähissä varoissa ostamaan enempää, vaikka mieli tekisi, sillä tilanne näyttää osakesijoittajan kannalta edelleenkin varsin hyvältä.

Pienillä kuluilla

Osinkojen merkitys on Knüpferille pieni. Hän ei ole löytänyt järkeviä perusteita sijoittaa firmoihin, jotka maksavat paljon osinkoja. Hänen ydinsalkkunsa on maailmanlaajuisia indeksirahastoja, joissa on alhaiset kulut.

– Kulujen taso on pitkäaikaisessa sijoitushorisontissa toimiville tärkeä asia, sillä kulut ovat suoraan pois tuotosta. Indeksirahastojen hyvä puoli on, että niissä ei ole aktiivista salkunhoitajaa siinä välissä, vaan sijoitus on mahdollisimman suora ja läpinäkyvä.

Salkussa on lisäksi jonkin verran suomalaisia osakkeita, joita Knüpfer hankki Suomen-vuosinaan.

– Näiden sijoitusten arvo on luonnollisesti heilahdellut, ja pahimmillaan ne ovat olleet 50 prosenttia miinuksella. Minua se ei ole häirinnyt, sillä jo sijoittajauran alkutaival opetti, että horisontin on oltava pitkä ja että hötkyily ei kannata.

Mikä oli paras sijoituksesi?

– Suomessa ostelin takavuosina Sammon henkilöstöoptioita, joiden arvo kolminkertaistui lyhyessä ajassa. Onnistuin ajoittamaan ostokseni hyvin sen perusteella, mitä olin ajatellut, että niiden arvon pitäisi olla. Vaikka nykyisin olen sijoittajana passiivinen, niin toki olen edelleenkin valmis tarttumaan tilaisuuteen, jos sellainen tulee eteen.

Teksti: Jussi-Pekka Aukia

Avainsanat:Sijoittaja kertoo
Jaa artikkeli

Kommentit