Digiajan yritysvalmentaja
10.02.2014Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen uskoo, että siirtyminen pörssin päälistalle parantaa yhtiön rahoitusasemaa ja mahdollistaa tulevan kasvun entistä tehokkaammin myös yrityskauppojen avulla.
Soprano Oyj on Pohjoismaiden johtava viestinnän ja tietoteknologian yhdistävä asiantuntijayritys. Yhtiön konsultit auttavat asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan digitalisoituvassa yhteiskunnassa aikaisempaa tehokkaammin. Soprano palvelee kuudessa kaupungissa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, verkoston kautta 98 maassa ja virtuaalisesti ympäri maailman. Soprano siirtyi 7.1.2014 NASDAQ OMX Helsingin pörssilistalle prelistalta, jossa se oli ollut listattuna vuodesta 2007 lähtien. Sitä aiemmin Soprano oli meklarilistalla vuodesta 2004 lähtien.
Tieturi Oyj liitettiin Sopranoon 1.4.2013 alkaen. Sen myötä liikevaihtonne ja henkilöstömääränne kasvoivat merkittävästi. Nyt 30.1.2014 kerroitte ostavanne Management Institute of Finland MIF – valmennuskonsernin. MIF-konsernin (Johtamistaidon opisto JTO, Infor ja Fintra), Tieturin ja Informatorin yhdistäminen kasvattaa Sopranosta Pohjoismaiden suurimman yritysvalmennuskonsernin, jossa on useita tunnettuja koulutusalan brändeja edustettuina. Miten aiotte jatkossa toimia yritysvalmennusrintamalla, toimitusjohtaja Arto Tenhunen?
MIF-ostos sopii erinomaisesti Sopranon kasvustrategiaan, sillä pysyvä kilpailuetu saavutetaan vain yhdistämällä kommunikaatio ja teknologia. On turha investoida teknologiaan, jota ei osata hyödyntää. ETLAn raportin mukaan digitaalisessa yhteiskunnassa koulutettu tekijä voi olla satoja kertoja tuottavampi kuin kouluttamaton kollegansa. Siksi yritysvalmennus tulee olemaan avainasemassa, kun Suomi nostetaan taantumasta.
Annoitte myös ennakkotietoa vuoden 2013 tilinpäätöksestä 30.1.2014. Alustavien ennakkotietojen mukaan Soprano Oyj:n liikevaihto vuonna 2013 on arviolta noin 17 miljoonaa euroa (2012: 5,66 miljoonaa euroa) ja liiketulos arviolta noin 0,7 miljoonaa euroa (2012: 0,62). Miten haluatte kommentoida tätä?
Yrityskauppojen ansiosta Sopranon liikevaihto kasvoi odotetusti ja integraatiokuluista huolimatta tulos oli ennakoitua parempi, koska kaikki yrityskauppojen lisäkauppahinnat eivät toteutuneet. Kasvumme on jatkossakin ripeää ja strategiamme mukaista. Digitaalinen murros on juuri nyt ajankohtainen megatrendi ja yhtiön kasvun ajuri. Kiihtyvä murros synnyttää muutostarpeen ja luo kysynnän, johon Soprano tarjoaa ratkaisut.
Mikä sai teidät juuri nyt hakemaan yhtiön osakkeen pörssilistalle ja hakemaan kasvua yritysostoin?
Olemme kasvaneet menestyksekkäästi kuusi vuotta pre-listalle ja nyt oli juuri oikea aika ottaa askel eteenpäin. Meillä on selkeä fokus, erinomaiset asiakassuhteet, kyky kannattavaan kasvuun ja näyttöä onnistuneista yrityskaupoista. Olemme markkinajohtaja kasvavassa markkinassa ja meillä on mahdollisuus kasvattaa tulostamme. Näemme, että siirtyminen pörssin päälistalle parantaa yhtiön rahoitusasemaa ja mahdollistaa tulevan kasvun entistä tehokkaammin myös yrityskauppojen avulla.
Millaisia tuotteita Soprano tarjoaa asiakkailleen?
Digiajan viestintää, teknologiaa ja valmennusta. Yhdistämme viestinnän ja tietoteknologian uudella tavalla. Merkittävin osa laskutuksestamme tulee jatkuvista palveluista, toiseksi konsultoinnista ja loppuosa omista tuotteista. Menestysreseptimme on yksinkertainen: Opettele asiakkaasi, tuuleta toimintatapasi, hyödynnä teknologia, kohdista viestintä ja valmenna tekijäsi.
MIF-kaupan jälkeen 220 konsulttiamme auttavat asiakkaitamme menestymään neljässä maassa ja kymmenessä kaupungissa. UusimpanaVenäjä ja Pietari.
Miten näette liiketoimintaympäristönne kehittyvän lähiaikoina?
Suomessa markkinatilanne on edelleen hyvin haastava, orgaaninen kasvu on voitettava kilpailijoilta. Ruotsissa tilanne on jo valoisampi ja näemme kasvun jo alkaneen. Viron merkitys on toistaiseksi konsernille melko pieni ja Pietari on kokonaan uusi haaste, johon suhtaudumme kaikelle sen vaatimalla vakavuudella.
Mikä on Soprano Oyj:n osingonjakopolitiikka?
Yrittäjävetoisena pörssiyhtiönä Soprano ei ole julkaissut osingonjakopolitiikkaansa. Viime vuosien tuloksien ja osinkojen/pääomanpalautusten perusteella voi kuitenkin päätellä, että yhtiö on säännönmukaisesti jakanut hyvin merkittävän osan tuloksestaan osinkoina, mikäli kassatilanne sen sallii. Toimitusjohtajan ja pääomistajan intressit ovat osingonjaossa yhteneväiset muiden osakkeenomistajien kanssa.
Soprano Oyj:n tilinpäätöstiedote julkaistaan 27.2.2014. Yhtiön varsinainen yhtiökokous pidetään 7.5.2014.
Katso aiemmat kuukauden pörssiyhtiöt:
https://www.porssisaatio.fi/blog/2013/12/12/ravintola-tuli-porssiin/
Marraskuu 2013: Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj
Syyskuu 2013: Munksjö Oyj
Elokuu 2013: Caverion Oyj
Kesä- /heinäkuu 2013: Endomines AB
Toukokuu 2013: Taaleritehdas Oyj
Maalis- / huhtikuu 2013: Ponsse Oyj
Helmikuu 2013: Basware Oyj
Tammikuu 2013: Biotie Therapies Oyj
Joulukuu 2012: YIT Oyj
Marraskuu 2012: Siili Solutions Oyj
Lokakuu 2012: Rapala VMC Oyj
Kommentit