Okmetic elää autoista ja kännyköistä
21.05.2014Okmetic on maailman johtava piikiekkotoimittaja anturiteollisuudelle. Anturiteollisuus on voimakkaassa kasvussa, ja voi varmuudella sanoa, että se tulee olemaan kasvumarkkina myös seuraavat 10–15 vuotta. Noin 90 prosentissa maailman autoista ja kännyköistä on Okmeticin piitä.
Teknologiayhtiö Okmetic Oyj toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle sekä myy teknologiaosaamistaan. Okmetic tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja, jotka lisäävät kilpailukykyä ja kannattavuutta. Okmeticin kiekot ovat osa jalostusketjua, jonka lopputuotteet parantavat ihmisten välistä vuorovaikutusta ja elämän laatua. Yhtiön tuotteet perustuvat asiakkaille lisäarvoa tuottavaan korkean teknologian osaamiseen, innovatiiviseen tuotekehitykseen ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin. Okmeticilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta ja myyntiverkosto, tehtaat Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä sopimusvalmistusta Japanissa ja Kiinassa.
Anturikiekkojen osuus vuosineljänneksen liikevaihdosta nousi jo 63 prosenttiin. Antureita käytetään etenkin auto- ja kulutuselektroniikkateollisuudessa. Missä laitteissa niitä käytetään, toimitusjohtaja Kai Seikku?
Anturit ovat elektronisia aisteja, jotka mittaavat esimerkiksi ääntä, painetta, liikettä ja asentoa. Niitä on ympärillämme monenlaisissa sovelluksissa. Okmeticin valmistamat korkean teknologian piikiekot ovat alusta, joille anturikomponentit rakennetaan. Lähes kaikki maailman johtavat anturivalmistajat ovat Okmeticin asiakkaita. Älypuhelimissa ja tablettitietokoneissa tarvitaan paljon antureita. Älypuhelimissa on muun muassa piimikrofoneja, ja näytön kääntyminen tapahtuu anturin avulla. Myös lisääntyvä älykkyys autoissa perustuu anturiteknologiaan. Uudet autot seuraavat kuljettajan ajolinjaa ja etäisyyttä ympäröivästä liikenteestä ja käynnistävät tarvittaessa korjausliikkeet kuljettajan puolesta. Vanhempi ja ehkä tutuin anturisovellus autoissa on turvatyynyn laukaisumekanismi. Noin 90 prosentissa maailman autoista ja kännyköistä on Okmeticin piitä. Autojen ja kulutuselektroniikan lisäksi Okmeticin asiakkaiden valmistamia antureita ja puolijohteita käytetään muun muassa teollisuuden prosessikontrolloinnissa sekä lääketieteen sovelluksissa. Kaikilla näillä aloilla on kehitteillä uutta, antureihin perustuvaa teknologiaa.
Piikiekkoja käytetään antureiden ja puolijohteiden valmistamiseen. Piikiekkojen valmistamisessa olette maailman kahdennakseksi suurin valmistaja Gartnerin kesäkuun 2013 tilaston mukaan (Okmeticilla yhden prosentin markkinaosuus koko markkinoista). Yhden saksalaisen ja yhden yhdysvaltalaisen yhtiön lisäksi muut kymmenen suurimman listalla olevat ovat aasialaisia yrityksiä. Mitkä yhtiöistä ovat suurimpia kilpailijoitanne ja miten markkina näyttää näin keskittyneeltä kahden suurimman toimittajan hallitessa yli puolta koko markkinoista?
Piikiekkoalan kaksi suurinta toimijaa ovat japanilaiset Shin-Etsu Handotai ja Sumco, jotka hallitsevat yhdessä lähes 60 prosenttia markkinasta. Japanilaisten hallinta on peruja ajalta, jolloin Japani oli maailman johtava maa elektroniikkateollisuudessa. Sittemmin muun muassa Taiwan, Etelä-Korea ja Kiina ovat kasvattaneet osuuttaan merkittävästi, mutta piikiekkojen valmistuksessa Japani on yhä suurvalta. Okmeticin kilpailijoita ovat osin kaikki suurimmat valmistajat, mutta yksikään ei ole erikoistunut anturikiekkosegmenttiin Okmeticin tavoin. Markkina on menettänyt arvoaan useana vuonna peräkkäin ja odotettavissa on kilpailijakentän konsolidoitumista.
Onko teillä tulossa uusia tuotteita markkinoille? Mitä ne ovat ja mihin niitä käytetään?
Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Esimerkki tehonhallintapuolelta: kannettavat laitteet vaativat akuilta yhä parempaa kestoa. Okmeticin tuotekehityksessä piikiekkojen sähkönjohtavuutta on pystytty muuttamaan tavalla, joka auttaa merkittävästi asiakkaiden lopputuotteiden virranhäviöiden minimoinnissa. Anturipuolen asiakkaille suunnattua SOI-tuoteperhettä laajennamme edelleen.
Olette käyttäneet niin kutsuttua Fab Lite – mallia tuotannossa vuodesta 2004 lähtien. Mitä se teillä tarkoittaa ja miksi se sopii juuri toimialallenne?
Oman valmistuksemme lisäksi käytämme tuotannossa sopimusvalmistajia. Vantaan tuotantolaitoksella keskitymme ydinosaamiseen, kiteenkasvatukseen ja vaativimpien kiekkojen valmistukseen. Noin puolet kasvatetuista piikiteistä lähetetään jatkovalmistukseen alihankkijoille Japaniin ja Kiinaan. Tämä toimintamalli tuo joustavuutta ja sopii hyvin sykliselle puolijohdealalle. Lisäksi sopimusvalmistus vähentää oman kapasiteetin tarvetta eli rajoittaa investointitarpeita. Okmetic on ainoa toimialan yhtiöistä, joka hyödyntää sopimusvalmistusta.
Olette maininneet, että teollisuudenalanne suhdannevaihtelut eivät vaikuta teihin yhtä paljon kuin kilpailijoihinne. Miksi näin?
Pienenä toimijana Okmetic on erikoistunut anturikiekkoihin sekä tuotannollisesti vaativiin puolijohdekiekkoihin. Emme tee”massakiekkoja”, joissa puolijohdealan suurimmat yhtiöt hallitsevat markkinaa. Monissa tapauksissa olemme asiakkaalle ainoa toimittaja.
Miten näette toimialanne kehittyvän lähivuosina?
Piikiekkotoimialalla on käynnissä pudotuspeli, ja keskimääräiset kiekkojen hinnat ovat laskeneet jo kolme vuotta. Okmeticin strategia on keskittyä räätälöityihin, vaativiin tuotteisiin, joissa hintapaine on pienempi. Anturiteollisuus on voimakkaassa kasvussa, ja voi varmuudella sanoa, että se tulee olemaan kasvumarkkina myös seuraavat 10–15 vuotta.
Mikä on osingonjakopolitiikanne?
Okmeticilla ei ole virallista osingonjakopolitiikkaa. Pyrimme tasaiseen ja ennakoitavaan osingonjakoon tai muuhun pääoman palautukseen markkinasykleistä riippumatta.
Kuva: Mikael Ahlfors
Katso aiemmat kuukauden pörssiyhtiöt:
Huhtikuu 2014: Verkkokauppa.com
Maaliskuu 2014: Innofactor Oy
Helmikuu 2014: Soprano Oyj
Joulukuu 2013: Restamax Oy
Marraskuu 2013: Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj
Syyskuu 2013: Munksjö Oyj
Elokuu 2013: Caverion Oyj
Kesä- /heinäkuu 2013: Endomines AB
Toukokuu 2013: Taaleritehdas Oyj
Maalis- / huhtikuu 2013: Ponsse Oyj
Helmikuu 2013: Basware Oyj
Tammikuu 2013: Biotie Therapies Oyj
Joulukuu 2012: YIT Oyj
Marraskuu 2012: Siili Solutions Oyj
Lokakuu 2012: Rapala VMC Oyj
Kommentit