Talenom tähtää kasvuun

18.09.2015

Listautumisannissa kerätyt 12 miljoonaa euroa Talenom Oyj aikoo käyttää orgaaniseen kasvuun: Kasvutavoite keskipitkällä tähtäimellä on 15–20 prosenttia vuodessa 20 prosentin käyttökatteella.

tahkola7_riitalleipeni

Keräsitte kesäkuun First North -listautumisannissanne 12 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Mihin varat on tarkoitus käyttää, toimitusjohtaja Harri Tahkola?

Annissa kertyneet varat käytetään orgaanisen kasvun ylläpitämiseen ja kiihdyttämiseen. Lisäksi listautumisannissa saadun pääoman sekä annin yhteydessä nostetun pankkilainan avulla yhtiö sai vähennettyä pitkäaikaisten juniorlainojen määrää yhteensä noin 8,1 miljoonan euron edestä. Järjestely pienensi vuotuisia korkokustannuksia noin 0,5 miljoonaa euroa.

Talenomin asiakasmäärä ja liikevaihto ovat voimakkaassa kasvussa samaan aikaan, kun Suomen talous on huonossa hapessa. Mihin menestyksenne perustuu?

Talenomin toiminta on kasvanut toimialaa selkeästi nopeammin varmasti sen vuoksi, että palvelukokonaisuus poikkeaa alan muista toimijoista: Asiakas saa samalla rahalla enemmän. Uusia asiakkaita tulee päivittäin, ja tämä lienee paras osoitus siitä, että tuotekokonaisuus on hyvässä kunnossa.

Tilitoimistot ovat Suomessa perinteisesti pieniä yrityksiä. Miten asiakkaat suhtautuvat suurempiin toimijoihin?

Suomessa on yli 4 300 tilitoimistoa, joista suurin osa on pieniä. Pienet yrittäjät saattavat suhtautua isompaan toimijaan epäillen lähinnä sitä, että ”hukkuuko” asiakas suurten asiakkaiden jalkoihin ja ison talon syövereihin.  Asiakkaistamme yli 90 prosenttia työllistää alle kymmenen henkeä. Talenom on onnistunut yhdistämään pienen tilitoimiston henkilökohtaisuuden ison talon osaamiseen ja ajan tasalla oleviin järjestelmiin. Yli 80 prosenttia uusista asiakkaistamme tulee pienistä tilitoimistoista.

Mikä on strateginen päätavoitteenne pitkällä aikavälillä ja miten aiotte saavuttaa sen?

Talenomin tavoite on kasvaa keskipitkällä aikavälillä 15–20 prosenttia vuodessa 20 prosentin käyttökatteella. Kasvun taustalla on aktiivinen myyntijoukkueemme. Myyntiä ei kasvateta joka vuosi, vaan se vakiinnutetaan euromääräiseksi. Tämän lisäksi investoinnit kirjanpitoon ja palkanlaskennan palvelutuotannon automatisointiin sekä ohjelmistorobotiikan lisäämiseen takaavat sen, että kannattavuustavoite saavutetaan.

Mikä on osingonjakopolitiikkanne?

Omistaja-arvoa luodaan myös aktiivisella osinkopolitiikalla. Virallinen osinkotavoitteemme on 20–50 prosenttia tuloksesta. Määrää arvioidaan vuosittain yhtiön kasvustrategiaa vasten.
Missä yksityissijoittaja voi päästä kuulemaan Talenomista lisää? Aiotteko osallistua esimerkiksi Pörssisäätiön, Osakesäästäjien tai pörssin tilaisuuksiin?

Pyrimme olemaan läsnä tuon tyyppisissä tilaisuuksissa. Lähinnä seuraavat jo sovitut tilaisuudet ovat Pörssisäätiön järjestämä sijoittajailta Oulussa 16.9.2015 sekä Sijoitus Invest -tapahtuma Helsingissä 11.11.2015.

Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluita. Yhtiöllä on omaa ohjelmistokehitystä ja se tarjoaa tilitoimistoasiakkailleen sähköisen taloushallinnon työkaluja. Talenom-konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 29,6 miljoonaa euroa.

Talenom Oyj (kaupankäyntitunnus: TNOM)
Perustettu: 1972
Toimiala: Teollisuustuotteet ja -palvelut
Toimitusjohtaja: Harri Tahkola
Listautui First North -markkinapaikalle Helsingissä 11.6.2015
www.talenom.fi

Aiemmat kuukauden yhtiöt

Elokuu 2015 Robit Oyj

Kesä-heinäkuu 2015 Asiakastieto Oyj

Toukokuu 2015 Savo-Solar
Huhtikuu 2015 Detection Technology Oyj
Maaliskuu 2015 Piippo Oyj
Helmikuu 2015 Metso Oyj
Tammikuu 2015 Nixu Oyj
Joulukuu 2014 United Bankers Oyj
Marraskuu 2014 Nexstim Oyj
Lokakuu 2014 SSAB Ab
Syyskuu 2014: Scanfil Oyj
Elokuu 2014: Cleantech Invest Oyj
Kesä-heinäkuu 2014: Herantis Pharma Oyj
Toukokuu 2014: Okmetic Oyj
Huhtikuu 2014: Verkkokauppa.com
Maaliskuu 2014: Innofactor Oy
Helmikuu 2014: Soprano Oyj

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit