Saako Suomessa vaurastua?

13.12.2016

Valtio velkaantuu, väestö ikääntyy, mutta hyvinvointivaltion rahoittaminen edellyttäisi kuitenkin talouskasvua. Ketkä ovat tulevaisuuden Suomessa omistajia ja rahoittajia, kysyi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri vetämässään talouspoliittisessa paneelikeskustelussa Sijoitus-Invest -tapahtumassa.

20161130_150240_resized_1riitalleVasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ja sosiaalidemokraattien kansanedustaja Sirpa Paatero pohtivat omissa puheenvuoroissaan muun muassa sitä, saako Suomessa vaurastua?

Anderssonin mielestä Suomessa on tasa-arvoiset mahdollisuudet vaurastua ja edetä omalla urallaan, mutta tulo- ja varallisuuserojen voimakkaan kasvun hän näkee ongelmallisena. Myös Lepomäellä ajatukset ovat samansuuntaiset. Täällä on teoreettiset mahdollisuudet vaurastua, mutta suurin osa omaisuudesta on kiinni omissa kodeissaan ja nettovarallisuus on Euroopan tasossa häntäpäässä.

Hänen mukaansa tuloerot ovat viimeisten 15 vuoden aikana laskeneet ja pitäisi olla enemmän huolissaan köyhyydestä kuin siitä, että joku tienaa vähän enemmän kuin joku toinen.

Suomalaiset ovat Paateron mukaan oppineet sijoittamiseen, mutta esimerkiksi Ruotsiin verrattuna puuttuu historia. Koska omiin koteihin on totuttu sijoittamaan, muut kohteet ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

”Suurin ongelma on työttömyys ja se aiheuttaa turvattomuutta”, sanoo Paatero.

Ennen pankit olivat kasvun rahoittajia ja samoin eläkeyhtiöt sekä valtio. Nyt eläkeyhtiöt alkavat olla nettomaksajia ja valtiolla 100 miljardia euroa velkaa. Kotitalouksien merkitys sijoittajina kasvaa.

Paatero näkee kuitenkin valtion merkityksen rahoittajana vahvana eikä usko sen kasvavan, mutta ei myöskään pienentyvän. Hyvänä esimerkkinä hän pitää Suomen ja Saksan välistä datakaapelia, mitä olisi ollut yksityisen vaikea toteuttaa.

Strategisesta omistamisen tärkeydestä kaikki olivat yhtä mieltä. Paatero korosti sitä, että valtion pitää päättää, omistaako kokonaan vai ei ollenkaan. Lepomäki uskoo kansankapitalsimin vankkumattomana kannattajana, että yksityissijoittajien osuus muun muassa osakkeenomistajina kasvaa.

”Suomessa on ollut sekä hyvää että huonoa valtionomistajapolitiikkaa, Menestystarina pitää paikkansa, mutta on tehty myös huonoja myyntejä. Kannatan aktiivista valtion omistajuutta”, sanoo Andersson.

Suomessa ei kannusteta Lepomäen mukaan riskinottoon ja yrittäjyyteen. Anderssonin mielestä tämä on vanha klisee, johon hän ei lähde.

”Tarvitaan konkreettisia neuvoja, miten sijoittaa. Tavalliset suomaliset eivät sitä tiedä”, sanoo Lepomäki.

 

Jaa artikkeli

Kommentit