Viha-rakkaussuhteen syövereissä

Pääministeri Juha Sipilä haluaa omistajaohjausministerin ominaisuudessa pistää valtionyhtiöiden taseet töihin eikä pidä kynsin ja hampain kiinni omistamisesta sen itseisarvon vuoksi.

Viime vuonna perustettuun Valtion kehitysyhtiöön (Vake Oy) ollaan siirtämässä yhteensä kahdeksan yhtiötä: Osa Nesteestä, Postista, Vaposta, Kemijoesta ja Arctiasta sekä kokonaisuudessaan Altia, Nordic Morning ja Raskone.

Valtiolla ei ole valtion omistajaohjausosaston osastopäällikkö Eero Heliövaaran mielestä mitään erityistä intressiä omistaa näitä yhtiöitä.

Valtion salkussa on tällä hetkellä 30 miljardin verran yritysomistusta ja sen lisäksi tieverkostoa, rautateitä ja muita väyliä. Valtio omistaa myös talousarvion ulkopuolisia rahastoja, kuten Valtion Eläkerahaston.

Valtion omistukset ovat kautta aikojen olleet suurten tunteiden keskiössä: Kaikilla on oma mielipiteensä asiasta ja niin tulee Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren mukaan ollakin.

Suhde valtioon on kaksinainen viha-rakkaussuhde, kirjoittaa Timo Löyttyniemi Pörssisäätiölle kirjoittamassaan Valtio-omistus 2030 -raportissaan.

Hyvänä aikana valtioon suhtaudutaan varauksellisesti ja kriiseissä sitä kaivataan pelastajaksi.

Mitä valtion pitäisi omistaa? Onko valtio pysyvä vai väliaikainen omistaja? Mikä on valtion omistusstrategia kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Näitä kysymyksiä pohdittiin Lounasmeren viikko sitten vetämässä paneelissa Tampereen sijoitusmessuilla. Keskustelemassa olivat Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto, Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander sekä Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen.

Omistajaohjausministerinä Haavisto joutui paneutumaan valtion pörssiomistuksiin. Hän painottaa strategisten omistusten merkitystä. Valtion rautateiden rakentamista vastaa hänen mielestään tänä päivänä viime vuonna valmistunut Suomen ja Saksan välinen merikaapeliyhteys.

Myös kaasuverkossa ja Finnairin ylilennoissa Venäjän yli valtio on Haaviston mielestä luonnollinen toimija.

”Ruotsissa on sata tahoa lataamaan pöytään sata miljardia euroa, Suomessa alle kymmenen. Tämä selittää, miksi valtiolla on pörssiyhtiöissä niin vankka omistus”, sanoo Haavisto.

Saman ajatuksen Suomesta pääomaköyhänä maana jakavat myös Kiander ja Koskinen. Strategista omistajuutta he näkevät VR:n lisäksi muun muassa Fortumissa ja Nesteessä.

Huoltovarmuussyistä on Kianderin mielestä perusteltua, että määräävä omistajavalta pysyy vakaissa kotimaisissa käsissä. Tätä varten perustettiin finanssikriisin jälkeen Solidium.

Suuntana on ollut jo parikymmentä vuotta päästää omistuksista asteittain irti esimerkiksi silloin, kun valtiota ei enää tarvita katalysaattorina. Myytäviä yhtiöitä on Koskisen mukaan paljon.

Postin toiminta on hänen mukaansa muuttunut viime aikoina paljon. Onko välttämätöntä, että valtio omistaa yhtiön?, miettii Koskinen.

Kotimainen omistajuus on kaikista panelisteista tärkeää. Yksityissijoittajien omistamista pitäisi heidän mukaansa tukea eikä rokottaa verotuksellisesti. Moni odottaa, miten hallituksen puoliväliriihessä huhtikuun lopulla otetaan kantaa esimerkiksi yhtiöiden listautumiskynnyksen madaltamiseen.

Löyttyniemi ei raportissaan usko, että valtio-omistus olisi vuonna 2030 ääripäiden strategiaa. Vastaus ei ole musta-valkoinen. Valtio tuskin irtaantuu kaikesta ja heti, hän kirjoittaa.

Kiander näkee, että valtio omistaa parinkymmenenkin vuoden päästä esimerkiksi tieverkon. Strategiset omistukset ovat hänen mukaansa pitkäaikaisen omistajan näpeissä, mutta ei välttämättä valtion.

Uusia omistamisen malleja on panelistien mukaan varmasti syntymässä, ja se on heidän mielestään kaikkien etu. Hyvänä esimerkkinä Koskinen pitää Lahden moottoritietä, joka valmistui yksityisen käsissä vuoden etuajassa.

Haavisto nostaa esiin myös uhkakuvia, kuten hybridisodankäynnin. Yhteiskunnalla pitää olla hänen mukaansa työkalut, joilla se voi varmistaa, kuka esimerkiksi omistaa maata kriittisillä alueilla.

”En suhtaudu valtion omistajuuteen ideologisesti negatiivisesti”, sanoo Haavisto.

Teksti: Riitta Ekholm

Kuva: Minna Heusala