Merkittäviä parannuksia pienillä muutoksilla: Osakesijoittajien toiveet budjettiriiheen

22.08.2017

Pörssisäätiön saaman palautteen ja haastattelujen perusteella sijoittajien toiveet hallitukselle ovat yhtenäisiä. Pienten pörssiosinkojen verovapaus ja sijoitussäästötili kannustaisivat siirtämään varoja pankkitileiltä tuottavampaan käyttöön.

Valtioneuvoston linna

Neuvottelut Suomen ensi vuoden budjetista käydään tämän kuun lopussa budjettiriihessä. Millaisia päätöksiä yksityissijoittajat toivoisivat hallitukselta?

Keskeinen esille nouseva asia on pienten pörssiosinkojen verovapaus.

”Jo 15 vuotta ovat hallitukset lupailleet verovapautta pienille osingoille. Lupaukseksi on jäänyt, vaikka menetetty verotulo tulisi takaisin vilkastuvasta osakekaupasta. Ei tavallinen osakesijoittaja nykyään myy vaan holdaa. Osakesäästäminen ja yleensäkään kansankapitalismi eivät kuulu käytännössä minkään puolueen toimintamalliin”, toteaa konkarisijoittaja Erkki Sinkko.

Myös sijoitusbloggaaja, sijoittamiseen ja säästämiseen keskittyvän Ompeluseuran Talousgurut -Facebook-ryhmän perustajajäsen Jasmin Hamid on sitä mieltä, että pörssiosingoista kannattaisi tehdä verovapaita esimerkiksi 500 euroon saakka.

”Olen huomannut, että vaikka moni säästää, koetaan sijoittamisen aloittaminen kovin vaikeana. Pienten osinkojen verovapautta on väläytelty jo pitkään. Tämä voisi olla riittävä porkkana kokeilla tilille säästämisen sijaan osakesijoittamista. Näin saisimme suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja suomalaisia yhtiöitä voimakkaammin kotimaiseen omistukseen”, Hamid perustelee.

Pienten pörssiosinkojen verotusta selvitetty

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri näkee pienten pörssiosinkojen verottomuuden kansantaloudelle edullisena tapana kannustaa kotitalouksia sijoittamaan talletusvaroja osakkeisiin. Näin yritykset saavat kasvuunsa rahoitusta, kotitaloudet vaurastuvat ja kansalaisten omistajuus vahvistuu. Pörssisäätiö on tehnyt pitkäjänteistä työtä talousosaamisen edistämiseksi ja osakesijoittamisen lainsäädännöllisten esteiden poistamiseksi. Siksi säätiössä iloittiin kaksi vuotta sitten, kun Sipilän hallitusohjelmassa luvattiin selvittää pienten pörssiosinkojen verottomuus saajalle 500 euroon saakka.

Viime talvena valtiovarainministeriön vero-osaston ylijohtajan Terhi Järvikareen johtama työryhmä selvitti yritysverotusta ja totesi samalla, ettei pörssiosinkojen verotukseen tarvita muutoksia. ”Voitonjaon vero­tuksessa on viime vuosina toteutettu uudistuksia, joilla yhteisöstä saadun voiton euromää­räisistä verovapauksista on luovuttu”, työryhmä kirjoitti. ”Pienten osinkotulojen verovapautta koskeva säännös merkitsisi verojärjestelmäuudistusten sarjassa paluuta vanhaan lyhyen ajan sisällä”, kielteistä päätöstä perusteltiin.

Lisäksi työryhmä huomautti pienten pörssiosinkojen verottomuuden aiheuttavan vaikeuksia ennakonperinnässä. Ryhmän mukaan ongelmallista on myös, että EU-oikeudellisista syistä sääntelyä ei voida kohdistaa vain kotimaisiin tilanteisiin.

Lounasmeren mukaan perustelut kielteisen päätöksen taustalla olivat osittain ideologisia ja teknisiä. Hänen mukaansa muutos voidaan tehdä mikäli poliittista tahtoa on, vaikka se lisäisi Verohallinnon hallinnollista taakkaa. Pienten pörssiosinkojen verottomuus olisi askel kohti nykyistä laajempaa omistajayhteiskuntaa, jossa kotitalouksilla olisi mahdollisuus vaurastua yritysten kasvua rahoittamalla.

Sijoitussäästötili toisi eri sijoitusmuotojen verokohtelun samalle viivalle

”Pääomatuloverosta on vuosien saatossa muodostunut varsinainen tilkkutäkki, jossa samankaltaisia sijoituksia ja tuloja saatetaan kohdella hyvin eri tavalla verotuksessa. Verotuksen ei pitäisi ohjata miten ja minne sijoittajat sijoittavat varansa”, sanoo sijoitus- ja konsulttiyhtiö Cardia Investin toimitusjohtaja, aktiivinen sijoittaja Tom Lindström.

Hänen mukaansa yksinkertaisin ratkaisu olisi sijoitustili, jota verotettaisiin vasta varoja nostettaessa. Tällöin veroja maksettaisiin tuotoista eikä monimutkaisia järjestelmiä tarvittaisi. Sijoituksia voisi vaihtaa tarvittaessa, sillä verotus ei vaikuttaisi järkevien siirtojen tekemiseen. Sijoitustili mahdollistaisi myös osakkeiden antolainauksen piensijoittajille ilman kohtuuttomia veroseuraamuksia, Lindström toteaa.

Nykyinen verotus ohjaa sijoituksia suoran omistamisen sijaan monimutkaisten rakenteiden ja finanssi-instrumenttien käyttämiseen. Sijoitussäästötili tekisi erilaisten sijoitusmuotojen verokohtelusta tasapuolisempaa. Lounasmeren mukaan ongelmaan on kaiken lisäksi olemassa yksinkertainen ratkaisu.

”Voisimme ottaa PS-tilit eli pitkäaikaissäästötilit uudestaan käyttöön. Niiden ongelmana on ollut korkea nostoikäraja, mutta sitä reilusti alentamalla tai poistamalla kokonaan kaikilla suomalaisilla olisi nykyistä tasa-arvoisemmat mahdollisuudet säästää ja vaurastua. Haluttaessa vaihtoehtoisia malleja löytyy myös useista lähimaista, esimerkiksi Ruotsista ja Isosta-Britanniasta.”

Sipilän hallitusohjelmassa luvataan tehdä selvitys pääomatuloverotuksesta, omaisuuden verotuksesta sekä eri sijoitusmuotojen verokohtelusta vaalikauden aikana.  Valtiovarainministeriö on tähän liittyen asettanut kesäkuussa työryhmän selvittämään sijoitustuotteiden verotusta. Lounasmeri pitää työryhmän tehtäväksiantoa liian kapeana.

”On surullista, jos hallitus tyytyy taklaamaan antamiaan lupauksia selvityksillä, joissa käytetään paljon aikaa ja resursseja sen toteamiseen ettei mitään tehdä.  Omistajan verotukseen liittyy laajasti koettuja ongelmia. Verotus ei kannusta kasvuun, riskinottoon, läpinäkyvyyteen tai omistajuuteen. Nyt pitäisi löytyä rohkeutta tehdä ratkaisuja. Vähintään pitäisi aloittaa hallitusohjelmassa luvattu laaja selvitys pääomatuloverotuksesta ja omaisuuden verotuksesta. Tämän voisi lanseerata ensi viikolla budjettiriihessä”, hän toteaa.

Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje, niin saat uutisemme sähköpostiin ensimmäisten joukossa.

Teksti: Kiia Etelävuori
Kuva: Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia

Jaa artikkeli

Kommentit