Näin aloitat sijoittamisen – neljä askelta unelmiin

25.09.2017


Onko sinulla unelma jonka toteuttamiseksi tarvitsisit rahaa? Raha liittyy yllättävän monen unelman toteuttamiseen. Raha ei tuo onnea, mutta se avaa mahdollisuuksia. Yksi unelmoi siitä, että on varaa syödä tuoreita marjoja ja luomuruokaa ympäri vuoden. Toisen unelma on oma vene, jolla purjehtia Itämeren yli. Kolmannen unelma on oma koti. Neljäs haaveilee taloudellisesta riippumattomuudesta. Viides haluaa muuttaa Intiaan hoitamaan lehmiä. Raha auttaa unelmien toteuttamisessa. Mikä on sinun unelmasi?

Unelmasi rahoittamiseksi tarvitset perustaidot taloudesta ja sijoittamisesta. Seuraavien neuvojen avulla pääset jyvälle säästämisestä ja sijoittamisesta. Matka kohti unelmia voi alkaa.

1. Tulojen pitää olla suuremmat kuin menot

Seuraa omaa rahankäyttöäsi. Laske tulosi ja kaikki menosi. Suhteuta menosi tulotasoosi niin että rahaa jää säästöön. Tämä ensimmäinen neuvo on tärkeä. Sinun on säästettävä, jotta voit sijoittaa.

2. Aloita sijoittaminen aikaisin

Raha tänään on arvokkaampi kuin sama summa vuoden päästä, koska tuotteiden hinnat nousevat. Rahalla on aika-arvo. Kaikki haluaisivat kuluttaa heti. Säästäjälle maksetaan siitä, että hän lykkää kuluttamista. Varmista että saat odottamisesta korvauksen.

Sijoittaja voi antaa lainaa ja saada korkoa tai hän voi ruveta yrityksen omistajaksi ja saada osinkoa. Kun hän sijoittaa saamansa tuotot uudelleen, potti kasvaa.

Ensin säästössä on sata euroa. Kuvitellaan että sijoituksen vuosittainen tuotto olisi jopa kymmenen prosenttia eli kymmenen euroa. Vuoden kuluttua koossa on 110 euroa, jolle saadaan taas tuottoa kymmenen prosenttia eli yksitoista euroa. Nyt koossa on jo 121 euroa. Seuraavana vuotena kymmenen prosentin tuotto kertyneestä summasta on jo yli kaksitoista euroa ja koossa 133,10 euroa. Summa kasvaa joka vuosi enemmän ja enemmän. Lopullisen summan suuruuteen vaikuttavat vuosien määrä ja tuottoprosentti.

Sanotaan että sijoitus kasvaa korkoa korolle. Valitettavasti samalla tavalla myös velka kasvaa korkoa korolle. Varmista että oman taloutesi kierre on positiivinen.

3. Keskity tuottavimpiin kohteisiin

Viimeisen sadan vuoden aikana osakkeet ovat tuottaneet parhaiten. Osakesijoittaja on yrityksen omistaja. Mikäli yritys menestyy huonosti, omistaja voi menettää sijoittamansa summan. Jos yritys tekee voittoa, se voi jakaa omistajille osinkoa. Yrityksen omistaja hyötyy myös yrityksen arvon mahdollisesta nousemisesta.

Yleensä tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä. Riski tarkoittaa todennäköisyyttä menettää sijoitettu raha. Käytännössä ei ole olemassa sijoituskohteita, missä olisi korkea tuotto mutta ei mitään riskiä. Pankkitili on esimerkki sijoituskohteesta, jossa on alhainen tuotto ja alhainen riski. Yritysten osakkeisiin sijoittamiseen liittyy korkeampi tuotto ja korkeampi riski.

Ainoa tapa alentaa riskiä alentamatta tuottoa on hajauttaminen. Hajauttaminen tarkoittaa rahojen jakamista sijoittamalla useampaan kohteeseen.

Osakesijoittaja hajauttaa omistamalla usean yrityksen osakkeita. Mikäli yksi yritys menestyy huonosti, voi toinen menestyä hyvin. Suomalaiset osakesijoittajat omistavat keskimäärin vain kolmen eri pörssiyhtiön osakkeita. Parempi tavoitemäärä olisi kymmenen yhtiötä. Omistustaan voi laajentaa vähitellen, yksi askel kerrallaan.

4. Tee suunnitelma ja noudata sitä

Sijoittajan kannattaa olla järjestelmällinen. Osakekurssit nousevat pitkällä aikavälillä, mutta lyhyellä ajanjaksolla ne nousevat ja laskevat joskus voimakkaastikin. Ilman suunnitelmaa sijoittaja voi hermostua, myydä kaikki sijoitukset kurssien olleessa alhaalla tai ostaa hurjia määriä kurssien ollessa korkeimmillaan. Jos olet suunnitellut sijoittavasi vaikka sata euroa kuussa, siitä kannattaa pitää kiinni.

Sijoitussuunnitelmassa määritellään omat tavoitteet, aikahorisontti, riskinottohalukkuus, se mitä sijoitustuotteita käytetään, millä perusteilla ostetaan ja millä myydään. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Menestyvä sijoittaja aloittaa aikaisin, keskittyy korkeatuottoisiin kohteisiin ja noudattaa tekemäänsä suunnitelmaa. Osaaminen omien rahojen hoitamisessa luo pohjan unelmien rahoittamiselle. Onnea matkalle unelmiin!

Jaa artikkeli

Kommentit