Reilu kolmannes yksityissijoittajista aikoo avata uuden osakesäästötilin heti ensimmäisenä vuotena, paljastaa Sijoittajabarometri

18.11.2019

Suurinta kiinnostus on nuorten ja uusien sijoittajien keskuudessa. Alle 30-vuotiaiden ja alle kaksi vuotta sijoittaneiden keskuudessa jopa yli puolet aikoo avata osakesäästötilin ensi vuonna. Osakesäästötili on uusi suomalaisille säästäjille suunnattu työkalu osakesijoittamiseen.

Reilu kolmannes yksityissijoittajista aikoo avata osakesäästötilin ensi vuoden aikana, yhtä suuri osa miettii vielä. Hieman alle kolmannes ei aio avata osakesäästötiliä vuonna 2020. Tämä selviää Pörssisäätiön ja Suomen Osakesäästäjien tuoreesta Sijoittajabarometrista, johon vastasi yli 2 000 yksityissijoittajaa.

– Osakesäästötili haluttiin luoda kannustimeksi etenkin uusille sijoittajille, jotta tavalliset suomalaiset sijoittaisivat säästöjään tuottavammin. Sijoittajabarometrin vastausten perusteella juuri nämä ryhmät ovatkin innostuneet tilistä, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kommentoi.

Alle 30-vuotiaista 52 prosenttia ilmoittaa avaavansa osakesäästötilin ensi vuonna ja alle kaksi vuotta sijoittaneista saman verran (53 %). Niistä, joilla on alle 30 000 euron sijoitussalkku, osakesäästötilin aikoo avata 40 prosenttia.

Lounasmeren mukaan osakesäästötili sopii erityisesti niille, joilla on edessään pitkä sijoitusaika ja jotka aikovat sijoittaa osingot uudelleen hyötyäkseen mahdollisimman tehokkaasti korkoa korolle -efektistä. Muita osakesäästötilin hyötyjiä ovat muun muassa opiskelijat sekä aloittelevat sijoittajat, sillä osakesäästötilin käyttäminen on arvo-osuustiliä yksinkertaisempaa eivätkä tulot sen sisällä vaikuta opintotukeen. Osakesäästötilin käyttö kannattaa myös silloin, jos vaihtaa omistuksiaan vuosittain tai useammin.

Osakesäästötilit käyttöön 1.1.2020 – uusi tapa sijoittaa suoraan osakkeisiin

Osakesäästötili on suomalaisille säästäjille tarkoitettu uusi tapa sijoittaa suoraan osakkeisiin. Työkalu tulee käyttöön 1.1.2020. Se on pankkiin avattava tili, jonne voi ostaa osakkeita ja käydä niillä kauppaa.

Tapahtumia tilin sisällä ei veroteta. Osakkeita voi myydä ilman välittömiä verovaikutuksia ja osingot voi sijoittaa uudelleen ilman, että niistä menee välissä veroa. Veroa maksetaan siinä vaiheessa, kun varoja nostetaan tililtä. Pitkäjänteinen osakesäästäjä pääsee siten hyötymään aiempaa paremmin korkoa korolle -ilmiöstä, jos hän sijoittaa saamansa osingot uudelleen.

Suomalaisten sijoittajien näkemyksiä ja sijoituskäyttäytymistä selvittävän sijoittajabarometrin on toteuttanut lokakuussa 2019 Tietoykkönen Oy. Kysely lähetettiin Suomen Osakesäästäjien jäsenille sekä Pörssisäätiön sähköisen uutiskirjeen tilaajille. Tutkimukseen vastasi 2141 ihmistä.

Avainsanat:osakesäästötili
Jaa artikkeli

Kommentit