Vero-ohjeita vuodenvaihteeseen

17.12.2019

Uusi vuosi tuo sijoittajan verotukseen muutamia muutoksia. Vuodenvaihde tarjoaa osakesijoittajalle myös tilaisuuden tehdä salkun vuosihuolto.

Osakesäästötilit avautuvat tammikuun alussa

Tilillä voi tehdä voitollista osakekauppaa ilman välitöntä luovutusvoittoveroa. Myös osingot saa osakesäästötilille verovapaasti. Tuotot verotetaan vasta kun osakesäästötililtä nostetaan rahaa ulos. Osakesäästötilistä voit lukea lisää täällä. 

Sijoitusvakuutusten verotus muuttuu

Sijoitusvakuutusten verotus muuttuu vuodenvaihteessa. Tämän vuoden puolella pääomaa voi nostaa verotta.

Jos sijoitusvakuutustilille on säästänyt esimerkiksi 10 000 euroa ja sen ylittävä osuus on tuottoa, 10 000 euroa voi vielä vuoden 2019 puolella nostaa tililtä verovapaasti. Vasta tuottoa nostettaessa maksetaan veroa.

Vuodenvaihteen jälkeen nostojen verokohtelu muuttuu samanlaiseksi kuin osakesäästötilillä: mikäli sijoitus on voitolla, maksetaan nostetusta summasta aina tuoton osalta pääomatuloveroa.

Lisäksi tappiot tulevat vähennyskelpoisiksi. Tappiot saa vähentää sitten, kun lakkauttaa koko sijoitusvakuutuksen.

Vuodenvaihteessa voimaan tulevat muutokset koskevat säästöhenkivakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia ja sellaisia vapaaehtoisista eläkevakuutuksia, joiden vakuutusmaksut eivät ole vähennyskelpoisia.

Yhtiökokousmatkat tarkkailuun

Yhtiökokousmatkojen verokohteluun on tiedossa tiukennus. Kyse ei ole lainmuutoksesta vaan Verohallinnon ohjeeseen otetusta yksioikoisesta lauseesta, joka ilmestyi 4.10.2019 päivättyyn versioon verohallinnon ohjeesta ”Arvopaperien luovutusten verotus.”

Uudessa ohjeessa todetaan suoraan, että ”matkakulut pörssiyhtiön yhtiökokoukseen eivät ole vähennyskelpoisia.”

— Käsittääkseni matka yhtiökokoukseen on aikaisemminkin ollut vähennettävissä pääomatuloista vain, jos matkan voidaan näyttää olleen tarpeen tulojen hankinnassa, sanoo Veronmaksajien Keskusliiton lakiasiain johtaja Vesa Korpela.

Tulonhankkimistarkoitusta arvioidaan myös sen mukaan, minkälaista arvopaperikauppaa henkilö käy ja mikä on sijoitussalkun koko.

Tähänkin asti piensijoittajan vähennysvaatimuksiin yhtiökokousmatkoista on suhtauduttu kriittisesti.

— Kokonaan eri asia on, että ne ovat voineet mennä läpi verotuksessa, koska kyseinen veroilmoitus ei ole noussut erikseen käsiteltäväksi, Korpela sanoo.

Koska verottaja on ottanut oikeudekseen määrätä veronkorotus Verohallinnon ohjeen vastaisesta vähennysvaatimuksesta, Korpelan mukaan turvallisinta on jättää matkat pois veroilmoituksesta. Niitä voi vaatia vähennettäväksi vasta verotuksen valmistumisen jälkeen oikaisuvaatimuksella.

— Verohallinnon pyrkimys verotuksen selkiyttämiseen ja vähennysten karsimiseen on ymmärrettävä. Yhtiökokoukseen osallistumisen merkitys on kuitenkin aliarvioitu. Pörssiyhtiön näkökulmasta kaikkien osakkeenomistajien osallistuminen on tärkeää ja yhdessä pienet osakkeenomistajat ovat merkittäviä. Osakkeenomistajan näkökulmasta yhtiökokouskeskustelut johdon kanssa voivat vaikuttaa keskeisesti sijoituspäätöksiin ja siten tulonhankintaan, kommentoi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Ulkomaisten osinkojen lähdeverossa huomioitavaa

Jos omistaa suoraan ulkomaisia osakkeita ja yhtiöt jakavat osinkoa, sijoittaja saattaa joutua hakemaan itse takaisin mahdollisesti liian suurena maksettua veroa.

Pääsääntö rajat ylittävissä osingoissa on se, että maksaja pidättää lähdeveron ja lähdevero vähennetään saadusta osinkotulosta osakkaan kotimaassa samoista osingoista perittävästä verosta. Lähdeveron määräksi on yleensä Suomen verosopimuksissa määrätty 5–15 prosenttia.

— Lähdevaltio voi kuitenkin edellyttää käytännössä korkeamman lähdeveron perimistä, Korpela huomauttaa.

— Silloin liikaa peritty lähdevero on haettava kyseisen valtion veroviranomaisilta. Se voi olla vaikeaa ja hankalaa, mikä kannattaa ottaa huomioon sijoituksia kohdennettaessa.

Näin menetellään esimerkiksi Tanskan ja Norjan kohdalla.

Verohallinnon ohje aiheesta toteaa seuraavaa: ”Jos tulon lähdevaltio on perinyt tulosta suuremman veron kuin verosopimuksessa on sovittu, liikaa maksamaasi veroa ei hyvitetä Suomen verotuksessa. Sinun on haettava liikaveron palautusta lähdevaltiolta sen valtion lomakkeella. Lomakkeen saat yleensä tulon maksajalta. Jos hakemukseen on liitettävä Suomen veroviranomaisen antama asumistodistus, voit pyytää sen omasta verotoimistostasi.”

Hyvitystä Tanskasta voi hakea tämän linkin kautta ja Norjasta täältä. Lisätietoa verosopimuksista (vuosi 2019).

Tuhannen euron sääntö kannattaa muistaa

Jos verovuonna ei ole muita luovutusvoittoja, sijoittaja voi myydä enintään tuhannella eurolla arvopapereita ilman veroseuraamuksia. Vastaavasti sijoittaja ei saa tästä summasta luovutustappioitakaan vähennyksiinsä.

Saadut osinkotulot eivät vaikuta mahdollisuuteen myydä arvopapereita ilman veroseuraamuksia vuosittain tuhannella eurolla.

Tappion vähentäminen on mahdollista, jos myytyjen osakkeiden yhteenlaskettu hankintameno on enemmän kuin tuhat euroa.

Esimerkki: Sijoittaja on ostanut osaketta A 400 eurolla ja osaketta B 601 eurolla. Kun sijoittaja myy A osakkeet 600 eurolla ja B osakkeet 400 eurolla, saa hän A osakkeiden luovutusvoiton verovapaasti, koska myy sijoitusvaroja enintään tuhannella eurolla. B osakkeiden tappion saa vähentää, koska myytyjen osakkeiden hankintameno on yhteensä yli tuhat euroa.

Jos sijoittajalla on voittoja verovuodelta, kannattaa harkita samalla myös tappiollisten osakkeiden myyntiä, mikäli kyseisten osakkeiden myynti olisi muutenkin lähiaikoina suunnitelmissa. Tappiot voi vähentää pääomatulojen verotuksesta.

Tappioiden realisoinnin kanssa ei enää tarvitse olla niin tarkka kuin aikaisemmin. Pääomatulon verotusprosentti ei ole muuttumassa, joten verotuksen kannalta ei ole isoa merkitystä sillä, saako vähennyksen tänä vai ensi vuonna. Ainoa poikkeus on niillä sijoittajilla, joiden vuotuiset pääomatulot vaihtelevat 30 000 euron molemmin puolin.

— Jos pääomatulot uhkaavat jonain vuonna ylittää 30 000 euroa, kannattaa vähennyksiä yrittää kohdistaa sille vuodelle, Korpela neuvoo.

— Tällöin pääomatulosta tehtävän vähennyksen verohyöty on 34 prosenttia eikä 30 prosenttia.

Verovuoden vahvistettu luovutustappio voi tulla vähennettäväksi viiden seuraavan vuoden aikana luovutusvoitoista tai muista pääomatuloista.

Tutustu myös Sijoittajan vero-oppaaseen

Teksti: Juha Europaeus:
Kuva: Minna Heusala-Björkqvist

Piditkö tästä artikkelista? Siinä tapauksessa saattaisit pitää sisällöistämme myös FacebookissaTwitterissä sekä uutiskirjeessä

Jaa artikkeli

Kommentit