Yhtiökokous 2020

24.02.2020


Suomessa pörssiyhtiöiden yhtiökokouskäytännöt ovat viime vuosikymmeninä pysyneet lähes muuttumattomina. 2020-luvulla uudistuksia on kuitenkin tiedossa. Osakkeenomistajien oikeudet ovat EU-direktiivin myötä laajentuneet ja teknologian kehitys mahdollistaa uudenlaiset kohtaamiset.

Yhtiökokouksen painoarvo kasvaa ja avoimuus lisääntyy: esimerkkinä johdon palkitseminen

Vuonna 2020 pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa käsitellään ensimmäistä kertaa pakollisena agendakohtana johdon palkitsemisjärjestelmiä.  Hallituspalkkioiden lisäksi myös toimitusjohtajan palkka ja palkitseminen avataan ja perustellaan osakkeenomistajille.  Lainsäädännöllisen muutoksen tavoitteena on lisätä osakkeenomistajien valtaa, parantaa avoimuutta ja hillitä palkitsemispuolella nähtyjä ylilyöntejä. On tärkeää, että osakkeenomistajat ymmärtävät etukäteen, mistä toimitusjohtajaa palkitaan. Etukäteen avoimesti tehty läpikäynti todennäköisesti ehkäisee menneiden vuosien kaltaisia lisäeläkkeistä ja optiopalkkioista syntyneitä kohuja. Jatkossa vastalauseet ilmaistaan etukäteen ja järjestelmiä muokataan omistajien tahdon mukaan.

Yhtiökokouksen tärkeimpiä tehtäviä ovat vanhastaan hallituksen jäsenten valitseminen, tilintarkastajien valitseminen, osingonjaosta päättäminen ja vastuuvapauden myöntäminen johdolle edellisen vuoden osalta.  Nyt myös palkitsemispolitiikan käsitteleminen voidaan lisätä listaan.

2020-luvulla valtavirraksi noussut vastuullisuustrendi lisää vaatimusta avoimuuteen ja yhtiökokouksessa annetaan aikaisempaa kattavampi katsaus yrityksen eri toimintoihin.  Myös yhtiökokouksen eli osakkeenomistajien valtaa pyritään kasvattamaan. Läpinäkyvyys on tullut jäädäkseen.

Sähköinen äänestäminen yleistyy, demokratia ja avoimuus vahvistuu

Keväällä 2020 otetaan suomalaisten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa ensimmäiset askelet sähköiseen päätöksentekoon. Siinä missä 2010-luvun yhtiökokoukset jatkoivat vielä vanhoja käytäntöjä, eikä asioista juuri äänestetty, 2020-luvulla siirrytään avoimeen ja demokraattiseen äänestyskäytäntöön. Siirtymä tapahtuu todennäköisesti hitaasti asteittain. Edelläkävijät ottavat ensimmäisinä käyttöön sähköisen yhtiökokousäänestyksen jo vuosikymmenen alkaessa.

2020-luvun aikana jokaisesta yhtiökokouksen agendakohdasta äänestäminen yleistynee. Sähköinen äänestys tarkoittaisi sitä, että äänestystä ei tarvitse vaatia erikseen, vaan äänet lasketaan automaattisesti jokaisen päätöskohdan osalta. Äänestystulokset kerrotaan välittömästi kaikille yhtiökokoukseen osallistuville. Menettely lisää luottamusta ja avoimuutta. Näin sekä yritysjohto että osakkeenomistajat saavat arvokasta ja aikaisempaa täsmällisempää tietoa omistajakunnan näkemyksistä. Sähköisen menettelyn avulla äänestys voidaan toteuttaa nopeasti ja vaivattomasti ja äänestystulokset voidaan heijastaa yhtiökokouksessa välittömästi kaikkien nähtäville.

Äänestysten yleistyessä myös neuvonantopalveluiden merkitys korostuu.  Osakkeenomistajat kaipaavat taustoitusta ja näkemyksiä äänestyskäyttäytymiseen. Samalla yhtiökokoukseen ja yhtiökokouspäätöksiin liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu lisääntyy.

Reaaliaikainen etäosallistuminen tulee tarjolle

Suurin osa markkina-arvoltaan suurista pörssiyhtiöistä tallentaa yhtiökokouksensa jo vuosikymmenen alkaessa. 2020-luvun edetessä kameroiden läsnäolosta tulee yhä tavallisempaa. Tulevaisuudessa tallentamisen lisäksi kuva jaetaan todennäköisesti myös reaaliaikaisesti etäosallistujille.  Yhtiökokoukset kehittynevät hybridikokouksiksi, joissa osakkeenomistaja voi valita, tuleeko fyysisesti kokouspaikalle vai osallistuuko etänä. Kummassakin tapauksessa tunnistaudutaan ja äänestetään. Etäosallistujat voivat mahdollisesti osallistua myös keskusteluun esittämällä kysymyksiä joko ääneen tai chat-toiminnon avulla.

Kaupungistumistrendi helpottaa fyysisten yhtiökokouksien järjestämistä, kun yhä suurempi joukko osakkeenomistajista asuu tiiviisti kasvukeskuksissa, käytännössä pääkaupunkiseudulla. Toisaalta globalisaation myötä osakkeenomistajia on eri maissa ja myös he haluavat osallistua yhtiökokoukseen reaaliaikaisesti etänä. Myös digitalisaatiotrendi vahvistaa sähköistä etäosallistumista. Osakkeenomistajat osaavat käyttää teknologiaa ja vaativat sitä.

Avoimuus näkyy kysymyksissä ja vastauksissa. Osakkeenomistajien yritysjohdolle etukäteen lähettämien kysymysten määrä tulee lisääntymään. Kysymykset julkistetaan jatkossa avoimesti. Yhtiökokouksessa käsiteltyjen asioiden ja lisäkysymysten vastaukset tuodaan jälkikäteen kaikkien osakkeenomistajien nähtäville. Yritysjohto haluaa palvella osakkeenomistajia. Pienten osakkeenomistajien aktivoituminen muuttaa osin perinteisiä valtasuhteita. Yhteensä yksityissijoittajat omistavat useista pörssiyhtiöistä merkittäviä osuuksia.

Osakkeenomistaja yhtiökokouksen keskiössä

Esitetyt näkemykset ovat nykytietoihin perustuvaa spekulaatiota tulevaisuuden kehityksestä. Odotettavissa olevat muutokset vahvistavat omistajuuden kulttuuria ja lisäävät yksityissijoittajien kiinnostusta osakkeenomistajuuteen. Yhtiökokous on omistajille keskeinen kohtaamispaikka. Tulevaisuudessa yhtiökokouksen fokus siirtyy yhä enemmän osakkeenomistajien palvelemiseen.

Kun tilaat Pörssisäätiön uutiskirjeen, saat blogitekstit sekä paljon muuta kiinnostavaa tietoa sähköpostiisi ensimmäisten joukossa. Tilaa kerran viikossa ilmestyvä uutiskirje. 

Jaa artikkeli

Kommentit