Lounasmeri Ylellä: Erityisesti naisten kannattaisi sijoittaa enemmän

18.10.2021

Yksityissijoittajista Suomessa vain kolmasosa on naisia, mutta erityisesti naisten kannattaisi sijoittaa, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kertoi Ylellä Family Economy Week -talousviikon alkajaisiksi.

18.–22.10. kansainvälistä Family Economy Week -talousviikkoa vietetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Talousviikko tarjoaa taloustietoa ilmaiseksi. Viikon alun kunniaksi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri oli kertomassa sijoittamisesta ja tapahtumasta Yleisradiolla television Ylen aamu -lähetyksessä ja radion Ykkösaamussa.

Koronakriisin aikana ihmisillä on jäänyt rahaa säästöön, kun kuluttamismahdollisuuksia rajoitettiin tartuntojen torjumiseksi. Ennätysmäärä suomalaisia onkin lähtenyt sijoittamisessa liikkeelle.

Enemmänkin voisi: pörssiosakkeita Suomessa asuvilla on 50 miljardin euron edestä, pankkitileillä 100 miljardia ja kiinteistöissä vielä paljon enemmän.

”Eli säästöihin verrattuna meillä on vielä aika vähän osakkeita”, Sari Lounasmeri sanoi Ylen aamu -lähetyksessä.

Pankkitilillä olevan rahan määrä ruotsiin verrattuna on suuri, hyvä että ollaan tosi hyviä säästämään, mutta voitaisiin ottaa vähän enemmän riskiä, että saisimme paremmin tuottoa, hän jatkoi radion puolella Ykkösaamussa.

Sijoittajista vain kolmasosa on naisia. Lounasmeren mukaan osaselitys on se, että naisilla on pienemmät tulot.

”Mutta juuri sen takia naisten kannattaisi säästää ja sijoittaa, koska naiset elävät pitkään ja heillä on pienemmät eläkkeet”, hän sanoi radiossa.

Hän muistutti, että sijoittamista voi tehdä pienillä summilla.

Vaurastumisen lisäksi sijoittajat haluavat nyt vaikuttaa yhtiöihin

Lounasmeri kertoi, että suomalaiset ovat aika pitkäaikaisia sijoittajia ja sijoittavat etupäässä omia säästöjään, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa on tavallista sijoittaa lainarahalla.

”Se tuo tiettyä varmuutta: jos laskisivat ei tule paniikkia”, hän avasi omien säästöjen sijoittamisen etuja lähetyksessä.

”Uutta on se, että vaurastumisen lisäksi sijoitetaan siksi, että halutaan vaikuttaa yhtiöihin. Erityisesti nuoret ja naiset haluavat vaikuttaa”, Lounasmeri kertoi.

Family Economy Week -talousviikko tarjoaa taloustietoa maksutta

Suomalaisten tietämys sijoittamisesta on itse asiassa parempi kuin luullaan, Lounasmeri kertoi Ylen aamussa.

”Mutta meillä on niin korkea koulutustaso, että vaadimme liikaa”, hän sanoi.

Koska tietoa selkeästi tarvitaan lisää, Pörssisäätiö on koordinoinut Suomen osuuden kansainvälisestä Family Economy Week -tapahtumasta. Mukana ovat Nordea, Suomen Ekononomit ja Taloustaito.

Lounasmeren mukaan talousosaamisen pitää lähteä jo koulusta.

”Olisi hyvä, että ihan nuorenakin koulussa tehtäisiin jo sijoitussuunnitelmaa”, hän sanoi Ylen aamussa.

Teksti: Eeva Ketvel
Kuva: Kuvakaappaus Ylen aamu -lähetyksestä 18.10.2021

Jaa artikkeli

Kommentit