Kuukauden yhtiö: Alexandria Pankkiiriliike Oyj

Artikkeli
17.12.2021
Lukuaika
5 min

Vuonna 1996 perustettu Alexandria on 25 vuoden aikana kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Yhtiö on erikoistunut säästämisen ja sijoittamisen ratkaisuihin. Alexandria palvelee yli 35 000 asiakastaan 30 paikkakunnalla yli 230 sijoitusalan asiantuntijan voimin. Konsernin muodostavat Alexandria Pankkiiriliike Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Markets Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy sekä Premium Advisors Oy.

Alexandria-konsernin liikevaihto, liikevoitto ja tulos kehittyivät vahvasti vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla. Mitkä asiat vaikuttivat hienoon kehitykseen?

Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla onnistuimme laajasti asiakastyössä ja asiakastyytyväisyytemme nousi uudelle ennätystasolleen. Myös asiakkaidemme tekemien sijoitusten volyymi jatkoi kasvuaan. Tuotteemme menestyivät hyvin, ja asiakkaamme saivat hyviä tuottoja rahastotuotteissa että strukturoiduissa sijoituksissa.

Rahastojemme hallinnoitava varallisuus nousi sekä kasvaneiden nettomerkintöjen että suotuisan markkinakehityksen seurauksena uuteen ennätykseensä, mikä toimii hyvänä esimerkkinä määrätietoisesta työstämme jatkuvien palkkioiden kasvattamisessa.

Toukokuussa toteutettu First North -listautuminen oli meille tärkeä askel, uskomme että listautumisen tuoma tunnettuuden kasvu tukee meitä myös vuoden 2022 puolella.

Kerroitte lokakuussa aloittavanne uuden varainhoitopalvelun Alexandria Varainhoito Alvan. Mitä palveluita sen alle sisältyy?

Alva täydentää Alexandrian tarjontaa yhdistämällä varainhoitopalvelut, vakuutusratkaisut sekä juridiset palvelut asiakkaan tarpeiden mukaiseksi kokonaisuudeksi.

Varainhoitopalvelut laajentavat Alexandrian valikoimaa vastaamaan valtakunnallisesti myös varakkaampien asiakkaiden monipuolisiin tarpeisiin. Alvan kautta voimme tarjota aiempaa laajemmat kansainväliset vaihtoehdot kokonaisvaltaiseen varallisuuden suunnitteluun. Alexandrian verkostossa on valmiiksi suuri määrä asiakkaita, jotka voisivat hyötyä nimenomaan varainhoidon palveluista. Valtakunnallisen palveluverkostomme avulla tavoitamme myös suuren määrän uusia potentiaalisia varainhoitoasiakkaita. Henkilökohtaiselle, asiakkaan kokonaisuuden huomioivalle varainhoidon palvelulle on valtava kysyntä tässä markkinassa.

Yksityissijoittajien kiinnostus sijoittamiseen on kasvanut viime vuosina, ja teillä on laaja 30 konttorin verkosto. Voiko yksityissijoittajien kasvu vielä jatkua?

Suomessa on eletty jo muutaman vuoden ajan kasvavaa sijoitusbuumia, ja pandemian luomat olosuhteet vain voimistivat tätä kehitystä. Suomalaisten suhde rahaan ja sijoittamiseen on vapautunut, ja sijoittamisesta ja oman näköisen, rikkaan elämän tavoittelusta on tullut hyväksyttävää jokaiselle.

Suomalaiselle yhteiskunnalle on tärkeää, että yhä suurempi osa ottaa vastuuta oman varallisuutensa kasvattamisesta sijoittamisen keinoin. Uusimpien arvioiden mukaan Suomessa on jopa kaksi miljoonaa sijoittajaa, ja määrä kasvaa tasaisesti. Nähdäkseni sijoittamisen demokratisoitumista tukevat trendit eivät ole hiipumaan päin, joten pidän todennäköisenä, että sijoittaminen kasvattaa suosiotaan myös tulevaisuudessa.

Kokonaismarkkinan kasvu lisää samalla meidän palveluidemme kysyntää. Arviomme mukaan Suomessa on satoja tuhansia sijoittajia, jotka arvostavat laadukasta, paikallista ja henkilökohtaista palvelua. Me tarjoamme tätä paikallisesti 30 paikkakunnalla sekä digitaalisesti asiakkaan haluamassa kanavassa.

Vastuullisesta sijoittamisesta on tullut megatrendi viime vuosina. Miten Alexandrian asiakkaat huomioivat ESG-asiat sijoituspäätöksissään?

Asiakkaiden kiinnostus sijoitustensa vaikuttavuuteen on ollut kasvussa jo pidemmän aikaa. Painotus vaihtelee asiakkaittain, mutta vaatimustaso nousee jatkuvasti. Markkina on myös vastannut kysyntään tuomalla tarjolle runsaasti erilaisia vastuulliseen sijoittamiseen keskittyviä tuotteita.

Alexandrian valikoimassa ESG-kysymykset näkyvät konkreettisimmin rahastotuotteissa. Kaikkien varainhoitorahastojemme sijoituskohteet ovat allekirjoittaneet YK:n kestävän sijoittamisen periaatteet ja rahastojen ESG-aktiviteetit raportoidaan kuukausittain.

Puhutte paljon henkilökohtaisesta palvelusta, onko se teille olennainen kilpailutekijä?

Sijoittaminen on nykyään helppoa ja kaikkien ulottuvilla. Meidän nähdäksemme Suomen noin kahden miljoonan sijoittajan joukko jakautuu kahtia. Osa haluaa hoitaa salkkuaan itse, ja ovat valmiita käyttämään paljon aikaa sijoitustensa hallinnointiin. Toinen osa sijoittajista ei halua hoitaa salkkuaan itse, eikä käyttää aikaa esimerkiksi yksittäisten osakkeiden seuraamiseen. He haluavat asiantuntevaa, henkilökohtaista palvelua ja laadukkaita sijoitustuotteita. Ja tätä me tarjoamme.

Sijoituspalveluiden markkinassa on henkilökohtaisen palvelun tyhjiö. Henkilökohtaista sijoituspalvelua on tarjolla, jos sijoitettavaa varallisuutta on satoja tuhansia euroja. Suurin osa yksityissijoittajista jää näiden rajojen alle, jolloin digitaalinen itsepalvelu on ainoa vaihtoehto. Me aiomme kasvaa koko kansan varainhoitajana, ja autamme jatkossakin kaikkia sijoittajia salkun koosta riippumatta. Yhdelläkään toisella toimijalla ei ole yhtä kattavaa palveluverkostoa, jolla tavoitettaisiin yhtä laaja yksityissijoittajien joukko, jonka Alexandria tavoittaa. Tällä alalla tuotteita ja palveluita voidaan kopioida, mutta palvelua, palvelukulttuuria ja sen aikaansaamaa asiakaskokemusta ei ole helppo monistaa.

Mihin asioihin panostatte nyt strategiassanne?

Uskomme voimakkaasti henkilökohtaisuuteen kanavasta riippumatta. Tänä vuonna olemme jatkaneet panostuksiamme monikanavaisiin palvelukonsepteihin ja asiakaskokemuksen kehittämiseen. Tässä olemme hyvällä tiellä, asiakastyytyväisyytemme on jatkanut kasvuaan viimeisten vuosien aikana.

Pyrimme kasvattamaan jatkuvien tuottojen osuutta palkkiotuotoistamme, ja kasvattamaan samalla liiketoiminnan volyymeja. Jatkuvien tuottojen kasvattamisessa rahastoliiketoiminta ja syksyllä lanseerattu varainhoito ovat suuressa roolissa. Samalla pyrimme laajentamaan tuotevalikoimaamme ja kasvattamaan hallinnoitavien varojemme määrää. Rahastojemme pääomat ovat kasvaneet hyvin tänä vuonna, ja kasvua tukee myös uusin rahastolanseerauksemme Alexandria Pienyhtiöt -rahasto.

Sijoituspalvelumarkkina on juuri tällä hetkellä mielenkiintoisessa tilanteessa, ja kuten aiemminkin olemme todenneet, tutkimme mahdollisuuksia kiihdyttää kasvuamme myös yrityskaupoilla.


Pörssisäätiö ja Nasdaq Helsinki esittelevät säännöllisesti Kuukauden pörssiyhtiön. Tavoitteena on tehdä erilaisia pörssiyhtiöitä tutuksi. Valinta ei ole sijoitussuositus.