Hakkarin koulu voitti Taloussankarin

06.05.2022

Hakkarin koulun kahdeksasluokkalaiset Lempäälästä voittivat Taloussankari-kisan. Koulu oli tullut kahdella edellisellä kerralla toiseksi, joten voitto maistui. 

”Hieno suoritus!” opettaja Pate Nikulainen kehui oppilaitaan.

”Tiimityö, oppilaat tukivat toisiaan. Eri oppilaat tiesivät vastauksen eri kysymyksiin”, Nikulainen tiivisti voittoreseptin.

Opettaja oli antanut kilpailua varten joukkueelle kolme tuntia tukiopetusta. Myös kotona oli treenattu muun muassa pelaamalla Taloussankari-peliä.

Arjen rahataitoja käsittelevä joukkuekilpailu huipentui 5.5. Helsingissä Nordea Campuksella käytyyn loppukilpailuun. Alkukilpailut käytiin maaliskuussa etänä Kahoot-visana. Kilpailuun osallistui yli 50 joukkuetta ja noin 750 oppilasta eri puolilta Suomea.

Erittäin tiukassa finaalivaiheessa toiseksi nousi Pielisjoen koulu Joensuusta ja kolmanneksi Ounasjoen koulu Rovaniemeltä. Helsingissä pidettyyn loppukilpailuun pääsivät myös Jäälin koulu Oulusta, Vuorentaustan koulu Ylöjärveltä, Anna Tapion koulu Pälkäneeltä, Harjurinteen koulu Riihimäeltä ja Hirvikosken koulu Loimaalta.

Korkoa korolle -ilmiötä sai pohtia tosissaan

Tänä vuonna loppukilpailun rastitehtävät vaihtelivat jäätelökioskin myyjän rekrytointikysymyksistä korkoa korolle-ilmiön laskemiseen legoilla. Moni joukkue mainitsi sen kimuranteimmaksi tehtäväksi.

Taloussankari-kilpailu järjestettiin jo kolmatta kertaa. Se on tarkoitettu yläkoulun kahdeksasluokkalaisille. Kilpailu perustuu Taloussankari-mobiilipeliin ja opetussuunnitelmaan, joka muodostaa  arjen rahataitoja kehittävän oppimiskokonaisuuden.

Kilpailun tavoitteena on tuoda kahdeksasluokkalaisia yhteen, opettaa yhteistyön merkitystä, tarjota unohtumaton kokemus sekä vahvistaa arjen rahataitojen osaamista yhteiskunnassa.

Taloussankari-kilpailu ja peli auttavat talousopetuksessa

Taloussankari-kisan järjestävät yhdessä Nordea, Pörssisäätiö ry ja TAT ry.

”Rahataidoilla voi vaikuttaa maapallon kestävän kehityksen kulkuun. Siksi on tärkeää, että jo lapset ja nuoretkin osaavat hallita omia arjen rahataitojaan. Taloussankari-peli on loistava oppimisalusta sille, miten rahan flow kulkee yhteiskunnassa, ja miten voi omilla valinnoilla vaikuttaa esim. säästöjen kertymiseen”, toteaa Nordean yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo K Kuusela.

”Rahataidot periytyvät yleensä kotoa. Jotta kaikki nuoret saisivat mahdollisuuden oppia talouden hallintaa, säästämistä ja sijoittamista tasapuolisesti, kouluilla on talousopetuksessa tärkeä rooli. Taloussankari-kilpailu ja -peli auttava tässä”, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo.

”On hienoa, että Taloussankari-peli on vakiinnuttanut asemansa kouluissa. Sen avulla arjen rahataitoja on opetellut jo yli 130 000 nuorta. Koronavuosien jälkeen oli myös upeaa saada kasit fyysisesti samalle kisa-areenalle ja tarjota heille perinteisestä kouluarjesta poikkeava elämys”, iloitsee TATin opettajien talousosaamisen asiantuntija Eija Seppänen.

Voittajille hienot palkinnot

Kolme parasta loppukilpailuun osallistunutta saivat näyttävät voittopokaalit ja kunniakirjat. Voittajajoukkueen koulu saa lisäksi 10 Samsung Tablettia digitaalisen oppimisen tukemiseksi, ja jokainen joukkueen jäsen saa taloussankaristipendin.

Mikä on Taloussankari?

Taloussankari on TATin, Pörssisäätiön ja Nordean yhteistyössä kehittämä maksuton mobiilipeli, joka lanseerattiin lokakuussa 2018. Sitä voi pelata osoitteessa taloussankari.com. Peli on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita talousasioista ja haluavat oppia säästämisestä, rahan käytöstä, sijoittamisesta ja talouden hallinnasta.

Pelissä nuori tekee erilaisia valintoja ja talouteen liittyviä päätöksiä. Pelin edetessä pelihahmolle kertyy lisää ikää ja peli monimutkaistuu ja mukaan tulee sisältöä sijoittamisesta, lainoista ja luotoista. Rahataitojen lisäksi pelaaja kartuttaa hyvinvointipisteitä, jonka kautta hän oppii tasapainoilemaan talouden hallinnan sekä mielekkään elämäntyylin välillä.

Kuva: Kaarlo Karjalainen, Nordea

Haluatko tietoa Pörssisäätiön antamasta talousopetuksesta säännöllisesti sähköpostiisi? Tilaa Pörssisäätiön Sijoittajan ajankohtaiskatsaus!

Jaa artikkeli

Kommentit