Kuukauden yhtiö: Duell

Yhtiön toimitusjohtaja Jarkko Ämmälä kertoo haastattelussaan yhtiön tulevaisuuden näkymistä sekä taloudellisista tavoitteista.

Artikkeli
19.1.2023
Lukuaika
5 min
Yhtiön toimitusjohtaja Jarkko Ämmälä.

Duell Oyj on mustasaarelainen maahantuonti- ja tukkuyhtiö, joka on perustettu vuonna 1983. Yhti maahantuo, valmistaa ja myy tuotteita laajan jakeluverkoston kautta Euroopassa kattaen 8 500 jälleenmyyjää. Duellin tuotevalikoimaan kuuluu 150 000 tuotetta 500 brändiltä. Valikoima kattaa varaosat ja tarvikkeet moottoripyöräilyyn, pyöräilyyn, mönkijöihin/UTV:ihin, mopoihin ja skoottereihin, moottorikelkkailuun sekä veneilyyn. Yhtiön logistiikkakeskukset sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa ja Ranskassa. Duellin liikevaihto vuonna 2022 oli 124 miljoonaa euroa ja konserni työllistää yli 200 henkilöä.

Yhtiö listautui First North -kasvumarkkinalle 24.11.2021.

Viimeisimmän 18.1. julkaistun liiketoimintakatsauksenne mukaan liikevaihto ja käyttökate jäivät hieman tavoitteistanne viimeisellä osavuosineljänneksellä (9-11/2022) oli 25,8 milj. euroa (9-11/2021: 27,2 milj. euro). Mitkä tekijät vaikuttivat tähän?

Ensimmäinen vuosineljännes toteutui lähelle meidän omaa ennustettamme. Maltilliseen liikevaihtoon vaikutti useat eri tekijät, kuten markkinoiden epävarmuus ja heikentynyt kuluttajakysyntä, mikä johti siihen, että kauppiaat alensivat omia varastotasojaan entisestään. Sen lisäksi liikevaihtoa laski lykkääntyneet asiakastoimitukset.

Käyttökatetta heikensi myynnin ja toimitusten lykkääntyminen, varastoarvon alaskirjaukset, luottotappiot sekä valuuttakurssien negatiiviset vaikutukset. Niiden vaikutus oli noin puoli miljoonaa euroa. Erityisesti Ruotsin markkinatilanne on ollut haastava valuuttakurssien negatiivisesta vaikutuksesta ja suurien online-asiakkaiden laskiessa varastotasojaan.

Sen lisäksi Suomessa Mustasaaren logistiikkakeskuksen uuden varastonhallintajärjestelmän käyttöönotossa oli haasteita hidastaen tilapäisesti tuotteiden keräilyä ja viivästytti asiakastoimituksia ja jouduimme tekemään kalliita jälkitoimituksia liikaa. Nämä kaikki kasvattivat logistiikkakustannuksia.

Positiivisena pidän kuitenkin sitä, että myyntikate parani hieman vuoden 2022 viimeisestä neljänneksestä paremman tuotevalikoiman ja hinnankorotustoimenpiteiden ansiosta.

Epävarmasta markkinatilanteesta huolimatta olette jatkaneet kasvustrategianne toteuttamista. Mitkä ovat yhtiön näkymät vuodelle 2023?

Jatkamme kasvustrategiaamme haastavasta markkinatilanteesta huolimatta ja kasvupanostukset keskittyvät Euroopan markkinoille. Koska markkinaosuutemme on suhteellisen pieni Euroopan maissa, kasvua on helpompi toteuttaa, kuin esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa, joissa olemme markkinajohtaja. Yritysostot ovat myös kasvustrategiamme mahdollisuuksista ja niitä olemme toteuttaneet viimeisen 18 kuukauden aikana neljä, joista kolme Keski-Euroopassa ja yhden Suomessa.

Vuodelta 2023 odotamme liikevaihdon kasvavan orgaanisesti ja epäorgaanisesti sekä oikaistun EBITA:n odotamme kasvavan absoluuttisesti ja suhteellisesti. Kasvu tulee painottumaan kolmannelle ja neljännelle vuosineljännekselle ja käynnissä olevan kustannussäästöohjelman vaikutuksen tulevat näkymään pääosin toiselle vuosipuoliskolla.

Teillä on noin 8 500 aktiivista jälleenmyyjinä toimivaa yritysasiakasta Pohjoismaissa ja Euroopassa. Näistä pelkästään verkossa toimii noin 25 prosenttia. Haluatte lisätä verkkokaupan osuutta. Miten toteutatte sen?

Meillä on tärkeää se, että voimme palvella erityyppisiä asiakkaitamme eri kanavissa yksittäisestä kivijalkamyymälästä ja vähittäismyymäläketjusta aina puhtaaseen verkkokauppayhtiöön, ja uskon vahvasti, että kaikille asiakkaille verkkokaupan merkitys tulee kasvamaan entisestään. Verkkokauppa kasvaa lisäksi sitä kautta, että monet kivijalkamyymälät avaavat ja tulevat avaamaan myös verkkokaupan asiakkailleen ja toimii siten hybridimallilla. Meidän asiakkaistamme eli tuotteidemme jälleenmyyjistä noin 4 500 on Pohjoismaissa ja 4 000 muualla Euroopassa.

Haluamme olla asiakkaillemme verkkokaupan kumppani ja tukea heidän online-liiketoimintaansa. Meillä on parhaillaan käynnissä tärkeä projekti verkkokauppa-alustan uudistamisesta. Sen käyttöönotto tarjoaa uusia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat entistä joustavammat yhteis- ja suoratoimitukset, automatisoidut prosessit ja tilaukset sekä reaaliaikaisen näkymän varastosaldoihin ja tuotteiden saatavuuteen. Tavoitteenamme saada palvelu käyttöön tämän kevään aikana aluksi Pohjoismaissa ja laajentaa asteittain se meidän eri Euroopan maihin asiakkaidemme ulottuville.

Duellilla on yli 600 eri toimittajaa ympäri maailmaa ja tarjoatte jälleenmyyjille noin 500 tuotemerkin valikoimaa, joka käsittää noin 150 000 tuotenimikettä. Oma tuotemerkkivalikoimanne sisältää yli 20 brändiä. Tavoitteenanne on lisätä brändivalikoimaanne – miten se tapahtuu?

Tuoteportfolion kehittäminen on meidän tärkeimpiä strategisia kulmakiviämme ja tavoitteenamme on olla paras kumppani niin asiakkaillemme kuin brändien omistajille tarjoamalla laajan valikoiman johtavia merkkejä. Tuotevalikoimasta kaksi kolmasosaa on teknisiä varaosia sekä lisävarusteita ja yksi kolmasosa henkilökohtaisia varusteita.

Laajan brändi- ja tuoteportfolion merkitys on menestyksemme kannalta keskeistä, koska toimimme 16 maassa ja kaikki markkinat ovat erilaisia. Esimerkiksi lumikelkkailun tuotteille ei ole kysyntää juurikaan Pohjoismaiden ulkopuolella ja tiettyjä brändejä emme voi myydä kuin yhdessä maassa. Siksi kehitämme brändiportfoliota jatkuvasti vastataksemme parhaalla mahdollisella tavalla paikallisten jälleenmyyjien ja markkinoiden tarpeisiin.

Omien tuotemerkkien merkitys on meille erittäin tärkeää ja niiden merkitys tulee vain kasvamaan, koska voimme myydä niitä vapaasti kaikissa toimintamaissamme ja määritellä esimerkiksi hintatasot ilman päämiesten asettamia rajoituksia. Omien brändien myyntikate on keskimäärin myös parempi kuin kolmansien osapuolien tuotteiden. Meidän omien tuotteiden osuus myynnistä on tällä hetkellä noin 20 prosenttia ja tavoitteenamme on nostaa osuus 25 prosenttiin vuonna 2025. Analysoimme jatkuvasti mille markkinoille voimme viedä omia tuotemerkkejä myyntiin ja se on osa liiketoimintamme kehittämistä ja omien tuotemerkkien myynnin kasvattamista.

Mitkä ovat taloudelliset tavoitteenne?

Duellin keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet (3–5 vuotta) on määritelty kasvulle, kannattavuudelle ja velkautumiselle. Liikevaihtotavoite on 200–300 miljoonan euron välillä vuoden 2025 loppuun mennessä, joka saavutetaan vuotuisen orgaanisen kasvun ja yritysostojen yhdistelmällä. Oikaistu EBITA-marginaali on vähintään 13 % keskipitkällä aikavälillä. Velkaantumisen osalta nettovelka suhteessa oikaistuun käyttökatteeseen on välillä 2–3, mutta se voi tilapäisesti ylittää tavoitealueen esimerkiksi yritysostojen yhteydessä.


Pörssisäätiö ja Nasdaq Helsinki esittelevät säännöllisesti Kuukauden pörssiyhtiön. Tavoitteena on tehdä erilaisia pörssiyhtiöitä tutuksi. Valinta ei ole sijoitussuositus.