Avainsana-arkisto: arvopaperimarkkinat

17.04.2023
Fortumin palkkiosekoilu: tällä kertaa valtio-omistaja ei ollut syyllinenHienoa, että Fortumin osakkeenomistajat löysivät yhtiökokouksessa yhteisen rintaman, kirjoittaa Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

12.04.2023
Kuukauden yhtiö: NYAB OyjPörssisäätiön ja Nasdaq Helsingin huhtikuun 2023 yhtiö on NYAB Oyj. Yhtiön toimitusjohtaja Johan Larsson keskustelee haastattelussaan muun muassa yrityskulttuurien integroinnista, arvonluonnista, sekä yhtiön keskeisistä strategisista tavoitteista.

06.04.2023
EU helpottaisi listautumisia ja kannustaisi merkintäoikeusanteihinEU:n Listing Act -ehdotus keventäisi listatumisen esitevaatimuksia, mikä voisi hyödyttää myös yksityissijoittajia. Sen sijaan sisäpiirisääntelyyn ehdotetut muutokset ovat jopa ongelmallisia.

30.03.2023
Kaupankäynti ”osakkeiden määräosilla”: osakkeita vai jotain ihan muuta?Viime aikoina on yleistyneet kaupankäyntialustat, jotka tarjoavat yksityissijoittajille mahdollisuutta käydä kauppaa ”osakkeiden määräosilla”. Suomen osakeyhtiölainsäädäntö ei kuitenkaan mahdollista osakkeen yhtiöoikeudellista pilkkomista, kirjoittaa Pörssisäätiön lakijohtaja Jesse Collin.

30.03.2023
Kuukauden yhtiö: Lemonsoft OyjPörssisäätiön ja Nasdaq Helsingin maaliskuun 2023 yhtiö on Lemonsoft Oyj. Yhtiön toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti keskustelee haastattelussaan yhtiön liiketoiminnasta, asiakaskannasta, sekä Saas-ohjelmistoalan tulevaisuuden näkymistä.

06.03.2023
Naisten suosikkiosakkeet ovat Nordea, Elisa ja NokiaTutkimusten mukaan naiset ovat pitkäjänteisempiä omistajia kuin miehet.

17.02.2023
Julkiset ostotarjouksetJulkiset ostotarjoukset ovat viime aikoina herättäneet keskustelua yksityissijoittajien keskuudessa.

16.02.2023
Pörssisäätiön pääoma-markkinastrategiaSuomessa pääomamarkkinat ovat viime vuosikymmeninä kansainvälistyneet merkittävästi. Viime vuosina koetut kriisit ovat osoittaneet kansallisten markkinoiden toimivuuden ja resilienssin tärkeyden.

01.02.2023
Nämä yhtiöt palkittiin vuoden 2023 PörssigaalassaKetkä ihmiset ja mitkä pörssiyhtiöt kehittivät arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita parhaiten vuonna 2022? Parhaat palkittiin Pörssigaalassa tiistaina 31. tammikuuta 2023.

19.01.2023
Kuukauden yhtiö: Duell OyjPörssisäätiön ja Nasdaq Helsingin tammikuun 2023 yhtiö on Duell Oyj. Yhtiön toimitusjohtaja Jarkko Ämmälä kertoo haastattelussaan yhtiön tulevaisuuden näkymistä sekä taloudellisista tavoitteista.

08.04.2022
Arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoiden toimintaa pitää kehittääSillä, että arvopaperimarkkinat toimivat ja että kansalaiset pystyvät helposti osallistumaan sijoittajina arvopaperimarkkinoille, on iso yhteiskunnallinen vaikutus.

13.01.2022
Pörssisäätiö kannattaa ostotarjouskoodin soveltamisalan laajentamista First NortOstotarjouskoodiin suunnitellaan muutoksia. Pörssisäätiö kannattaa ostotarjouskoodin soveltamisalan laajentamista myös First North -yhtiöihin.

14.09.2020
Korona-vaikutuksia ja Bitcoineja Talous tutuksi -koulutuksessaTämän syksyn opettajille suunnatuissa Talous tutuksi -koulutuksissa tarjoiltiin jälleen rautaisannos talouden tietämystä. Ensimmäisessä seminaarissa käytiin läpi PISA-tutkimuksen tuloksia ja annettiin konkreettisia vinkkejä koulujen yrittäjyyskasvatukseen. Koulutusten toinen osa käsitteli koronan vaikutuksia talouteen ja osakemarkkinoihin sekä kryptovaluuttoja ja keskuspankkirahaa.

15.01.2020
Markkinavalvonta huolehtii, että pörssissä kaikki sujuu niin kuin pitääPörssi on turvallinen ja säännelty kauppapaikka. Jotta kaikki sujuu kuten pitäisi, pörssin toimintaa valvotaan tarkasti. Finanssivalvonnan lisäksi kaupankäyntiä valvoo pörssin oma markkinavalvonta, jonka tehtävät perustuvat lakiin. Mutta mitä markkinavalvonnassa oikeastaan tapahtuu?

14.05.2019
Menestysreseptit hallitustyöhönKokeneet pörsiyhtiöiden puheenjohtajat Jorma Eloranta Stora Ensosta, Laura Raitio Rautesta ja Petteri Walldén Nokian Renkaista nousivat lavalle Pörssisäätiön paneelikeskustelussa Tampereen Sijoitusmessuilla ja jakoivat yleisölle hallitustyön saloja.

05.11.2018
Pörssisäätiö SijoitusInvestissä 2018Pörssisäätiö järjestää ajankohtaisen analyytikkopaneelin, aloittelijoiden sijoituskoulun, poliitikkojen keskustelun talouspolitiikasta sekä rahoitusalan suomalaisjohtajat maailmalla -nuotiopiirikeskustelun SijoitusInvest-sijoitustapahtumassa 22.–23.11.2018. Lisäksi julkistetaan Yksityissijoittajan valinta -kilpailun voittajat.

08.10.2018
Osaamisen monipuolisuus hallitusvalintojen keskiössäKun etsitään uusia hallitusjäseniä, olennaisinta on oikeiden kriteerien määrittely. Paras keino on keskustelu nykyisten jäsenten kanssa, sanoo Keskon hallituksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen.

26.03.2018
Villistä lännestä säännellyksi markkinapaikaksiVuoteen 1990 asti pörssin kaksisivuinen kaupankäyntisääntö ohjasi kauppaa. Nyt markkinat ovat tiukemmin säännellyt.

31.10.2017
Sijoittaja kertoo: Sijoittaminen auttoi Spektiä toteuttamaan unelmansaUseimmat tuntevat Nordean entisen sijoitusjohtajan Samuli Huhtalan paremmin räppäri Spektinä. Sijoittaminen mahdollisti loikan kohti unelmia: siirtymisen työstä pankissa täysipäiväiseksi musiikintekijäksi.

24.10.2017
30 vuotta sitten osakekauppaa käytiin Pörssisalin pulpeteista käsinLakiasiainjohtaja Jaakko Raulo on työskennellyt pian 30 vuotta Helsingin pörssissä. Työuran alkuvuosina pörssi otti isoja harppauksia, joilla on suuri merkitys yhä tänä päivänä.

16.10.2017
Osakesäästäjä sijoittajatapahtumassa: Kysy yhtiöiltä ainakin näistäErilaiset sijoittajille suunnatut tapahtumat kuten Pörssi-illat ovat oiva mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista suoraan yhtiöiden johdolta. Kokosimme viisi aihetta, joita osakesäästäjän kannattaa tarkkailla.

09.10.2017
Suomessa jo yli 800 000 kotitalousomistajaaVuodesta 2013 laskenut osakkeita omistavien yksityishenkilöiden määrä on kääntynyt tänä vuonna lievään nousuun. Taustalla lähes viisi vuotta sitten alkaneessa laskusuunnassa on muun muassa osinkoverotuksen kiristäminen.

04.09.2017
Ostotarjous on aina mahdollisuusOstotarjous saattaa avata mahdollisuuden hyvään tuottoon, mutta siinä piilee myös riski siitä, että yhtiöiden yhdistyminen ei tuota haluttua tulosta. Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen kehottaa yksityissijoittajia tutustumaan tarjousasiakirjaan huolella

26.06.2017
Pörssisijoittajalla varaa valitaFondia on ensimmäinen pohjoismainen lakipalveluyritys, joka on listautunut pörssin First North –markkinapaikalle. Listautumisannissa kerätyillä kolmella miljoonalla eurolla yhtiö varautuu mahdollisiin yritysjärjestelyihin.
08.05.2017
Joukkorahoitus yleistymässäPörssisäätiö keräsi Tampereen sijoitusmessuilla kokoon ihmisiä keskustelemaan joukkorahoituksesta. Sijoittajat ja rahoitusta hakevat yritykset kohtaavat toisensa kuten markkinapaikalla pörssissä, vaikka sijoituslogiikka on toinen.
18.04.2017
Nuorten sisäänajo osakemarkkinoillePäättäjien pitäisi etsiä keinoja, joilla saisi nuoret innostumaan osakkeista. Kato osakkeenomistajista kasvun rahoittajina on todellinen.
04.04.2017
Taloushallinto siirtyy digiaikaanHeeros on vuonna 2000 perustettu suomalainen sähköisiin taloushallinnon ratkaisuihin erikoistunut ohjelmistoyhtiö. Viime vuoden lopulla listautunut yhtiö pitää yritysostoja mahdollisina.
13.03.2017
ListautumisopissaPörssisäätiö järjestää tänä keväänä kolmiosaisen Pörssilistautumiskoulutuksen listaamattomien yhtiöiden hallitusten jäsenille. Se perehdyttää listautumisen perusteisiin, mutta opastaa myös omaan hallitustyöskentelyyn, vaikka listautumista ei olisikaan näköpiirissä.
08.03.2017
Odotukset osinkosateessaNostaako Fed korkoa? Vähentääkö EKP elvytystä? Onko Suomen talous kääntymässä? Kysy kevään Pörssi-illoissa 14 pörssiyhtiöltä, mitkä ovat yhtiön ja alan näkymät viiden vuoden kuluttua.