Avainsana-arkisto: osakesäästäminen

17.05.2023
Näin annat lahjaksi osakkeitaOsakelahja on sijoitus tulevaisuuteen. Lahjan saajan säästöt karttuvat ja hän oppii samalla sijoittamisesta ja taloudesta.

17.04.2023
Fortumin palkkiosekoilu: tällä kertaa valtio-omistaja ei ollut syyllinenHienoa, että Fortumin osakkeenomistajat löysivät yhtiökokouksessa yhteisen rintaman, kirjoittaa Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

30.03.2023
Kuukauden yhtiö: Lemonsoft OyjPörssisäätiön ja Nasdaq Helsingin maaliskuun 2023 yhtiö on Lemonsoft Oyj. Yhtiön toimitusjohtaja Kari Joki-Hollanti keskustelee haastattelussaan yhtiön liiketoiminnasta, asiakaskannasta, sekä Saas-ohjelmistoalan tulevaisuuden näkymistä.

24.03.2023
Pörssisäätiön vaalikysely, osa 4: Yksityissijoittajan oikeudet tärkeitä, valtio-Pörssisäätiön vaalikyselyssä lähes kaikki puolueet ovat valmiita edistämään yksityissijoittajien oikeuksia, kuten mahdollisuutta valita osallistuuko yhtiökokoukseen fyysisesti vai etäyhteydellä. Puolueet pitävät tärkeänä myös valtio-omistajan roolin selkeyttämistä.

23.03.2023
Pörssisäätiön vaalikysely, osa 3: Yksityissijoittajan osinkoverotus tuskin kirisYksityissijoittajan osinkoverotus tuskin kiristyy ensi vaalikaudella, vakuuttavat puolueet Pörssisäätiön vaalikyselyssä. Osalla puolueista on haluja voimistaa pääomatuloverotuksen progressiota, mutta samalla ne ovat valmiita keventämään pienten osinkojen verotusta.

20.03.2023
Pörssikello kilkatti nuorten taloustaidoille ja RahaviikolleRessun lukion oppilaat käynnistivät Rahaviikon soittamalla Nasdaq Helsingin pörssikelloa.

06.03.2023
Naisten suosikkiosakkeet ovat Nordea, Elisa ja NokiaTutkimusten mukaan naiset ovat pitkäjänteisempiä omistajia kuin miehet.

09.01.2023
Sijoittajan vuosi 2023Minkälainen vuosi on edessä osakesäästäjille? Mitkä toimialat tuottavat? Mitä pitäisi seurata? Jokainen päättää lopulta itse, miten toimii. Tässä muutamia ajatuksia vuoden alkuun.

14.11.2022
Maksuton Pörssikurssi – Perehdy osakesäästämiseenPörssisäätiö on rakentanut valmiin opintojakson säästämisestä ja sijoittamisesta. Pörssikurssi on suunniteltu suoritettavaksi osana 2. asteen opintoja, ja se on kouluille täysin maksuton. Myös jokainen osakesijoittamisen aloittamisesta kiinnostunut voi opiskella Pörssikurssia itsenäisesti. Materiaali soveltuu jokaiselle iästä ja osaamistasosta riippumatta.

04.10.2022
Talouden uhkakuviin pureudutaan pian alkavalla TalousviikollaKorot nousevat, inflaatio laukkaa ja taloussuhdanne on epävarma. Tässä tieto ei kuitenkaan lisää tuskaa. Perehtyminen talouden ilmiöihin auttaa ennakoimaan vaikutuksia omaan kukkaroon.

14.06.2022
Suomessa olisi mahdollisuuksia paljon isompaan sijoittajamääräänSijoittaminen on Suomessa yleisempää kuin aiemmin ajateltiin, kertoo omistajuuden professori Samuli Knüpfer Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Silti Suomella olisi mahdollisuus paljon isompaan sijoittajien määrään.

08.04.2022
Arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoiden toimintaa pitää kehittääSillä, että arvopaperimarkkinat toimivat ja että kansalaiset pystyvät helposti osallistumaan sijoittajina arvopaperimarkkinoille, on iso yhteiskunnallinen vaikutus.

01.12.2021
Yksityissijoittajat lisäsivät sijoituksiaan reippaastiYksityissijoittajat lisäsivät sijoituksiaan: 68 prosenttia Sijoittajabarometrin vastaajista kertoo kasvattaneensa pörssiosakessijoituksiaan puolen vuoden kuluessa.

06.11.2020
Sijoittajabarometri: Yksityissijoittajat hyödynsivät koronavuonna osakekurssienSuomen Osakesäästäjien ja Suomen Pörssisäätiön lokakuussa teettämän sijoittajabarometrin mukaan osakesäästäminen on lisääntynyt koronapandemian aikana. Vastaajista selkeä enemmistö näkee myös seuraavat puoli vuotta hyvänä aikana kasvattaa sijoituksiaan pörssiosakkeisiin.

11.08.2020
Yli 100 000 suomalaista avannut osakesäästötilinVuoden 2020 alusta lähtien jokainen suomalainen on voinut avata itselleen osakesäästötilin. Osakesäästötilille voi siirtää rahaa korkeintaan 50 000 euroa, jonka voi sijoittaa pörssiosakkeisiin. Osakesäästötilin haltija hyötyy lykätystä verotuksesta. Mahdollisia tuottoja verotetaan vasta nostohetkellä.

20.04.2020
Kansanosakkeet 31.3.2020 – tältä näyttää yksityissijoittajan salkku koronakeväänKansanosakkeiden kärjessä ovat yhä Nordea, Nokia ja Elisa, mutta Fortum ja Sampo ovat kasvattaneet omistajamääräänsä merkittävästi kolmessa kuukaudessa. Elisa erottuu kansanosakkeista naisten suosikkiyhtiönä ja Outokumpu miesten. Yksityissijoittajat omistavat lähes kaikista pörssiyhtiöistä vähintään 10 prosenttia. Suurista kansanosakkeista yksityissijoittajien omistusosuus ylittää tämän rajan Outokummussa, Elisassa, Wärtsilässä, UPM:ssä, Fortumissa ja Sammossa. Tarkastelimme ensimmäistä kertaa yksityissijoittajien osakesalkkua euromääräiset painotukset huomioiden. Salkun ykköseksi nousi Kone.

09.12.2019
Sijoittajakonkareiden vinkit joulun lahjasalkkuunMiten luoda kipinä sijoittamiseen myös niille, jotka eivät ole vielä löytäneet aiheen pariin? Muun muassa tätä pohdittiin, kun konkarisijoittajat Kim ja Tom Lindström, Sari Lounasmeri, Seppo Saario, Tomi Salo, Erkki Sinkko ja Jarl Waltonen kokoontuivat jouluglögien merkeissä Pörssisäätiöön.

05.11.2018
Pörssisäätiö SijoitusInvestissä 2018Pörssisäätiö järjestää ajankohtaisen analyytikkopaneelin, aloittelijoiden sijoituskoulun, poliitikkojen keskustelun talouspolitiikasta sekä rahoitusalan suomalaisjohtajat maailmalla -nuotiopiirikeskustelun SijoitusInvest-sijoitustapahtumassa 22.–23.11.2018. Lisäksi julkistetaan Yksityissijoittajan valinta -kilpailun voittajat.

10.08.2018
Mitä tunnusluvut kertovat?Mitä erilaisia mittareita sijoittajan kannattaa tuntea, ja miten niitä tulisi tulkita?

22.01.2018
Sijoittaja kertoo: Älä seuraa kursseja, vaan yrityksiäMarja-Leena Haapanen on opetellut sijoittamista 30 vuotta. Hän sijoittaa globaalisti toimivien kotimaisten yritysten osakkeisiin ja kertoo rakastavansa etenkin konepajoja sijoituskohteena.

08.01.2018
Sijoittajakonkarit koolla – ”tekemällä oppii ja maalaisjärjellä pärjää pitkälle”Sijoittajakonkarit Jarmo Leppiniemi (vas.), Kim Lindström, Antti Lahtinen, Tom Lindström, Erkki Sinkko, Tomi Salo, Jarl Waltonen, Seppo Saario sekä Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kokoontuivat keskustelemaan sijoittamisesta.

10.12.2017
Näin aloitat osakesijoittamisen eli nyrkkisääntöjä aloittelijalleOsakesijoittamisen aloittaminen ei ole vaikeaa. Jos harkitset aloittavasi sijoittamisen, lue tämä artikkeli.

04.12.2017
Verotuksen tiekartta tarvitaan – tavoitteena neutraali verokohtelu sijoittajilleValtiovarainministeriön vero-osaston ylijohtaja Terhi Järvikare, verotuksesta vastaava johtaja Ann-Mari Kemell Keskuskauppakamarista sekä apulaisprofessori Tomi Viitala Aalto-yliopistosta keskustelivat sijoittajien verotuksesta ja sen tulevaisuudennäkymistä Pörssisäätiön järjestämässä paneelikeskustelussa. Moderaattorina toimi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

20.11.2017
Lukiolaiset gallupissa: ”Säästän, koska haluan ulkomaille opiskelemaan”Pörssisäätiö sai viime viikolla vieraakseen parisataa lukiolaista. Millaisia ajatuksia heillä oli sijoittamisesta ja mitä varten he säästävät?

06.11.2017
Työntekijä-omistaja näkee sijoituskohteensa aitiopaikaltaTyöntekijä voi olla myös työnantajayrityksensä omistaja. Erityisen helppoa tämä on pörssiyhtiöissä, joissa kuka vain voi ryhtyä omistajaksi ostamalla osakkeita. Mitä hyötyä rivityöntekijälle on istua kummallakin pallilla?

31.10.2017
Sijoittaja kertoo: Sijoittaminen auttoi Spektiä toteuttamaan unelmansaUseimmat tuntevat Nordean entisen sijoitusjohtajan Samuli Huhtalan paremmin räppäri Spektinä. Sijoittaminen mahdollisti loikan kohti unelmia: siirtymisen työstä pankissa täysipäiväiseksi musiikintekijäksi.

16.10.2017
Osakesäästäjä sijoittajatapahtumassa: Kysy yhtiöiltä ainakin näistäErilaiset sijoittajille suunnatut tapahtumat kuten Pörssi-illat ovat oiva mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista suoraan yhtiöiden johdolta. Kokosimme viisi aihetta, joita osakesäästäjän kannattaa tarkkailla.

09.10.2017
Suomessa jo yli 800 000 kotitalousomistajaaVuodesta 2013 laskenut osakkeita omistavien yksityishenkilöiden määrä on kääntynyt tänä vuonna lievään nousuun. Taustalla lähes viisi vuotta sitten alkaneessa laskusuunnassa on muun muassa osinkoverotuksen kiristäminen.

22.09.2017
Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvointia – omistajuus on kaikkien asiaElinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti 18 ehdotusta päättäjille, jotta yhä useampi suomalainen ryhtyisi omistajaksi.

04.09.2017
Ostotarjous on aina mahdollisuusOstotarjous saattaa avata mahdollisuuden hyvään tuottoon, mutta siinä piilee myös riski siitä, että yhtiöiden yhdistyminen ei tuota haluttua tulosta. Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen kehottaa yksityissijoittajia tutustumaan tarjousasiakirjaan huolella