Aktia, Elisa ja Verkkokauppa.com esittäytyivät Pörssi-illassa

Tiistaina Pörssi-illassa Helsingin historiallisella Pörssitalolla kävivät esittäytymässä Aktia, Elisa ja Verkkokauppa.com. Talouden näkymiä valaisi Nordean päästrategi Antti Saari.

Artikkeli
25.3.2025
Lukuaika
2 min
Pörssi-illassa Elisan toimitusjohtaja Topi Manner.

Toimitusjohtaja Topi Manner kertoi, että Suomessa Elisa on markkinajohtaja, mutta toimii yli 20 maassa. Uusi strateginen vaihe on käynnissä etenkin Elisan kansainvälisissä ohjelmistopalveluissa, joiden liikevaihto on kasvanut vauhdilla.

”Tässä liiketoiminnassa kannattavuus on houkutteleva. Kasvuinvestoinneista huolimatta Elisa aikoo pysyä hyvänä osingonmaksajana”, Manner korosti.

Aktia käy läpi kymmenen osa-alueen kasvuohjelmaa, jonka avulla finanssiyhtiö pyrkii johtavaksi varainhoitajaksi. Viime vuonna Aktian hallinnoitavat varat nousivat 14 miljardiin euroon, kun ne vuonna 2014 olivat 10,1 miljardia.

”Haemme kasvavia tuottoja etenkin aktiivisesta salkunhoidosta”, toimitusjohtaja Aleksi Lehtonen kertoi.

Toimitusjohtaja Panu Porkka kertoi, että Verkkokauppa.com on Suomen vierailluin verkkokauppa 75 miljoonalla vuosittaisella kävijällään. Yhtiö haluaa uudistaa tapaa tehdä kauppaa – ja tarjoaa mm. nopeita toimituksia, elinkaaripalveluja ja tilauspohjaisia palveluita.

Kyllä Trumpinkin kaudella uskaltaa sijoittaa

Nordean päästrategi Antti Saari arvioi markkinoiden tai oikeastaan teknologia-alan osakkeiden korjausliikettä Yhdysvalloissa.

Uskaltaako Trumpin kaudella sijoittaa, Saari kysyi – ja vastasi: Kyllä uskaltaa. Trumpin tulliuhittelu aiheuttaa lyhytaikaista epävarmuutta, mutta osake- ja korkomarkkinoilla on tarjolla hyviä tuottoja, kun epävarmuus hälventyy ja tuloskasvu laaja-alaistuu.

Pörssi-illan avasi ja keskustelua moderoi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. Hän nosti avauspuheenvuorossaan esille muiden muassa Pörssisäätiön ehdotuksia osakesäästötilin kehittämisestä ja osinkoverotuksesta.

Katso tallenne

Kirjoittajat

Sarianna Toivonen Viestintäpäällikkö