Näin pörssiyhtiö pääsee mukaan Pörssi-iltaan
Onko yhtiönne toiminnassa tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia? Pörssi-ilta on kotimaisille pörssiyhtiöille erinomainen tapa kertoa ajankohtaisista asioita nykyisille osakkeenomistajille sekä välittää hyötytietoa tuleville osakkeenomistajille.
Pörssisäätiön avoimissa Pörssi-illoissa tehdään tunnetuksi pörssiyhtiöitä sekä edistetään kotimaista omistajuutta ja tavallisten ihmisten sijoittamista, kansankapitalismia. Pörssiyhtiön kannalta avoin ja aktiivinen sijoittajaviestintä lisää tunnettuutta, parantaa yrityksen likviditeettiä ja varmistaa oikean arvonmuodostuksen.
Pörssi-illassa tavoittaa jopa tuhansia sijoittajia.
Tavallisesti yhteen Pörssi-iltaan osallistuu 150–500 osakesijoittajaa ja osakesijoittamisesta kiinnostunutta. Pörssi-iltojen esitykset tavoittavat jopa tuhansia ihmisiä. Pörssisäätiö tallentaa esitykset sekä nostaa uutiskirjeessään ja sosiaalisessa mediassa esille tilaisuutta ennakkoon ja myös esityksiä jälkikäteen.
Neljä kertaa vuodessa
Pörssi-iltoja järjestetään tyypillisesti maaliskuussa, toukokuussa, syyskuussa ja marraskuussa. On hyvä varmistaa, että Pörssi-ilta ei ajoitu yhtiön hiljaiseen aikaan.
Etusijalla ovat suuret ja keskisuuret yhtiöt.
Tilaisuuksissa ovat etusijalla suuret ja keskisuuret yhtiöt, mutta mukaan otetaan myös markkina-arvoltaan pienempiä pörssiyhtiötä sekä First North -kasvumarkkinan yhtiötä.
Kun Pörssi-illat järjestetään fyysisinä tapahtumina, iltoihin osallistuvat yhtiöt kattavat tilavarauksista, tarjoiluista ja tapahtumamarkkinoinnista aiheutuvat kustannukset. Pörssisäätiö on voittoa tavoittelematon toimija, joka kerää kustannukset ja jakaa ne yhtiöille.
Kannattaako Pörssi-iltaan osallistua?
Mitä: Pörssi-ilta tukee yhtiön sijoittajaviestintää. Se tarjoaa kanavan kertoa yhtiön toiminnasta ja ajankohtaisista asioista yhtiöstä kiinnostuneille sekä nykyisille ja tuleville sijoittajille.
Miten: Toimitusjohtaja pitää enintään varttitunnin yhtiöesittelyn Pörssi-illan tilaisuudessa Helsingin Pörssitalolla tai webinaarissa. Lisäksi varataan aikaa yleisökysymyksille ja niihin vastaamiseen.
Miksi: Parhaimmillaan Pörssi-illassa pidetty yhtiöesittely tavoittaa tuhansia silmäpareja. Avoin ja aktiivinen sijoittajaviestintä lisää yhtiön tunnettuutta, parantaa likviditeettiä ja varmistaa oikean arvonmuodostuksen.
Napakkuus takaa kiinnostuksen
Pörssi-illat ovat tavallisten sijoittajien ja pörssiyhtiöistä kiinnostuneiden parissa suosittuja, koska niiden ohjelma on rakennettu yleisön kannalta monipuoliseksi. Tarkoituksena on, että yleisö saa samassa tilaisuudessa ajankohtaista hyötytietoa useammasta yhtiöstä.
Yhdessä Pörssi-illassa on tilaa enintään neljälle yhtiölle. Lisäksi Pörssi-illassa esiintyy yleensä kaksi muuta asiantuntijaa, jotka keskittyvät taloustilanteeseen, markkinanäkymiin ja muihin osakesijoittamisen ajankohtaisiin aiheisiin.
Yhtiöesittelylle on varattu aikaa enintään 15 minuuttia.
Ensisijaisesti yhtiöesittelyn pitää Pörssi-illassa toimitusjohtaja. Yhtiöesittelylle on varattu aikaa enintään 15 minuuttia. Lisäksi yleisökysymyksille ja yhtiökohtaiselle keskustelulle varataan 10 minuuttia. Esitykset ja keskustelut pidetään lähtökohtaisesti suomeksi ja myös esitysmateriaalien tulisi olla suomenkielisiä.
Kiinnostaako sijoittaminen ja vaurastuminen? Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje.
Pörssi-illan puheenjohtajana toimii Pörssisäätiön edustaja, joka myös johtaa yhtiökohtaisen keskusteluosuuden ja valitsee esitettävät yleisökysymykset. Yleisö esittää kysymyksensä tekstiviestillä tai verkkovälitteisissä Pörssi-illoissa YouTuben chat-osiossa.
Kuinka mukaan Pörssi-iltaan?
Pörssiyhtiöille Pörssi-ilta on erinomainen keino pitää yhteyttä nykyisiin ja tuleviin sijoittajiin sekä kertoa suurelle yleisölle yhtiön ajankohtaisista muutoksista. Pienemmille yhtiölle Pörssi-illat toimivat hyvin kanavana tiedottaa esimerkiksi listautumisesta ja yhtiön perustoiminnasta.
Jos yhtiönne on kiinnostunut osallistumaan Pörssi-iltaan, olkaa yhteydessä Pörssisäätiöön. Tapahtumajärjestelyistä vastaa tapahtumapäällikkö Minna Heusala, joka antaa mielellään lisätietoja.
Tapaamisiin Pörssi-illassa!