Osakesijoittajat ovat pörssin merkittävin kotimainen omistajaryhmä
Tavalliset osakesijoittajat ovat Helsingin pörssin merkittävin kotimainen omistajaryhmä. Osakesijoittajat omistavat Helsingin pörssin osakkeista enemmän kuin valtio ja sen sijoitusyhtiö Solidium tai työeläkeyhtiöt.
Tavalliset sijoittajat ovat merkittävä markkinavoima Helsingin pörssissä. Kotitalouksien omistusosuus on yli kaksinkertainen verrattuna valtioon, jonka roolia pörssissä pidetään kansainvälisesti vertaillen laajana.
Myös eläkemaksuja sijoittavat työeläkeyhtiöt jäävät pörssissä pienemmäksi omistajaksi kuin tavalliset sijoittajat. Kotitaloudet ovat itse asiassa suurempi omistaja Helsingin pörssissä kuin valtio ja työeläkeyhtiöt yhteensä.
Vuoden 2025 lopussa tavallisten sijoittajien omistuksessa oli Helsingin pörssin osakkeita 50,4 miljardin euron arvosta, selviää Suomen Pankin tilastosta. Tavalliset sijoittajat rahoittavat mielellään kotimaisten yhtiöiden kasvua, sillä he suosivat osakesijoituksissaan kotimaisia yhtiöitä. Vain 15 prosenttia tavallisten sijoittajien osakeomistuksista oli ulkomaisissa osakkeissa.
Valtiolla on Helsingin pörssissä omistuksia suoraan sekä sijoitusyhtiönsä Solidiumin kautta. Vuoden 2025 lopussa niiden arvo oli yhteensä 25 miljardia, selviää valtioneuvoston tilastoista.
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikön suorat pörssiomistukset olivat 16,0 miljardia euroa vuoden 2025 lopussa. Sijoitusyhtiö Solidium taas hallinnoi 9,0 miljardin euron pörssiomistuksia.
Työeläkealan osuus Helsingin pörssin markkina-arvosta on pienempi kuin valtion, vaikka nekin ovat merkittävä markkinatoimija. Vuoden 2025 lopulla työeläkealan yhteenlaskettu kotimaisten pörssiomistusten arvo oli 22,1 miljardia, selviää työeläkevakuuttajien edunvalvojan Telan tilastoista.
Valtaosa eli 19,0 miljardia euroa työeläkealan omistuksessa olevista suomalaisista osakkeista oli työeläkeyhtiöiden omistuksessa. Loput 14 prosenttia oli julkisalojen eläkevakuuttajien, eläkesäätiöiden ja -kassojen sekä niin sanottujen erityiseläkeyhteisöjen omistuksia.
Koko Helsingin pörssin markkina-arvo oli vuoden 2025 lopussa noin 321,6 miljardia euroa. Kotitalouksien osuus koko potista oli noin 16 prosenttia.
Tilastosta puuttuu ulkomaisten sijoittajien ja hallintarekisteröityjen omistajien omistukset sekä yritysten ja finanssilaitosten omistukset.