Canatu sai listautumisella muskeleita kasvuun
Syväteknologiayhtiö Canatu sai listautumisella pääomaa ja osaamista kasvun vauhdittamiseen, kertoo Canatun toimitusjohtaja Juha Kokkonen.

Toimitusjohtaja Juha Kokkonen, mitä Canatu tavoitteli listautumisella?
Tärkein tavoite oli varmistaa rahoitus investointeihin, mikä mahdollistaa kasvun nopeuttamisen. Lisäksi saimme mukaan uusia, tuoreita sijoittajia ja hallituksen jäseniä, jotka ovat valmiita tukemaan Canatun kehitystä seuraavalle tasolle.
Canatun hallituksella on laajat kontaktiverkostot sekä kokemusta teknologia-alan kasvuyhtiöiden rahoittamisesta ja kehittämisestä. Lisäksi löytyy toimialaosaamista kaikilta kolmelta Canatun toimialalta eli puolijohdeteollisuudesta, autoteollisuudesta ja diagnostiikasta.
Miten pitkä prosessi listautuminen valmisteluineen oli?
Ensimmäiset keskustelut listautumisesta aloitettiin noin vuosi ennen sen toteuttamista. Varsinainen listautumisprosessi eteni kuitenkin erittäin nopealla aikataululla: valmistelut käynnistettiin toukokuussa, julkistus tapahtui heinäkuussa ja listautuminen saatiin päätökseen 17. syyskuuta.
Erityistä tässä prosessissa oli, että listautuminen toteutettiin yhteistyössä Lifeline SPACin kanssa. Lifeline SPAC I oli suomalainen SPAC-yhtiö (Special Purpose Acquisition Company), joka oli kerännyt pääomaa listautumisannilla ja listautunut Nasdaq Helsingin säännellyn markkinan SPAC-segmentille. Sen tavoitteena oli toteuttaa yritysosto 24–36 kuukauden sisällä listautumisesta.
Lifeline SPAC erottui ensimmäisenä pohjoismaisena SPAC-yhtiönä, joka keskittyi vahvasti kasvavien teknologiayritysten rahoittamiseen. Sen tiimillä on laaja kokemus kansainvälisten menestystarinoiden rakentamisesta. Yhtiön strategiana oli yhdistyä lupaavan pohjoismaisen kasvuyhtiön kanssa, tukea sen kasvustrategiaa listautumisessa kerätyllä pääomalla ja tarjota hyödyksi sekä oma osaamisensa että kansainvälinen verkostonsa.
Ennen sopimuksen allekirjoittamista neuvottelut käytiin eri puolilta pöytää, mutta sopimuksen jälkeen Lifeline SPACista tuli Canatun tiivis kumppani, ja yhdessä veimme Canatun onnistuneesti pörssiin.
Lifeline SPACin osaaminen ja tuki olivat ratkaisevia tekijöitä, jotka mahdollistivat nopean ja tehokkaan toteutuksen. Prosessiin osallistui useita avainkumppaneita, kuten Carnegie, Danske Bank, Avance ja Borenius, jotka tukivat eri vaiheita asiantuntemuksellaan.
Miten listautuminen muutti Canatua?
Listautuminen toi Canatulle pääomaa, tunnettuutta, osaamista hallitukseen, mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintaa ja lisää omistajia.
Listautuminen mahdollisti merkittävän yli 100 miljoonan euron pääoman, joka tukee Canatun kasvustrategian toteuttamista.
Listautuminen lisäsi merkittävästi Canatun näkyvyyttä Suomessa, mikä on helpottanut erityisesti rekrytointeja.
Lisäksi Canatun medianäkyvyys on kasvanut ja tunnettuus finanssimaailmassa on kasvanut huomattavasti.
Uusi hallitus toi mukanaan vahvaa osaamista puolijohde- ja diagnostiikka-aloilta sekä kokemusta unicorn-startupien rakentamisesta sekä ammattitaitoista pörssiyhtiön hallitustyöskentelyä.
Aiemman hallituksen johdolla onnistuimme kasvattamaan liikevaihtoa 100-kertaiseksi ja arvostusta (valuaatiota) 10-kertaiseksi. Nyt olemme valmiita kehittämään toimintaa uudelle tasolle uuden hallituksen kanssa.
Canatun omistajamäärä kasvoi yli 100-kertaiseksi.
”Canatu on täysin uniikki yhtiö Helsingin pörssissä.”
Mikä oppi tai vinkki listautumisprosessista jäi mieleen?
Tämä oli erityistapaus, joten prosessin yleistämistä on vaikea tehdä. Osaavat neuvonantajat ovat äärimmäisen tärkeitä. Tunnettuuden rakentaminen hyvissä ajoin ennen listautumista on olennaista, erityisesti Suomen markkinassa.
Miten suhtaudutte Listautuja-palkintoon?
Olemme erittäin otettuja tästä tunnustuksesta ja kiitämme kaikkia, jotka ovat tukeneet Canatun matkaa. Canatu on täysin uniikki yhtiö Helsingin pörssissä – ainoa listattu yhtiö pohjoismaissa, joka toimii EUV-puolijohdeteollisuudessa.