Jaakko Lindholm voitti Nuori sijoittaja -palkinnon

Jyväskyläläinen Jaakko Lindholm, 19, voitti Nuori sijoittaja -yleisöäänestyksen ja pokkasi palkinnon Pörssigaalassa keskiviikkona illalla.

Tiedote
29.1.2025
Lukuaika
2 min

Jyväskyläläinen Jaakko Lindholm, 19, on aloittamassa syksyllä opinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän sijoittaa osakkeisiin, suoraan yksittäisiin yhtiöihin ja matalakuluisiin ETF-rahastoihin.

Sijoituskohteeksi osakkeet ovat valikoituneet niiden historiallisesti korkean tuoton vuoksi. Sijoituspäätöksissään hän korostaa ymmärrystä siitä, mitä yhtiö tekee.

”Kriteereitä ja erilaisia tunnuslukuja on tietysti paljon, mutta ensisijaisen tärkeää on hyvä ymmärrys siitä, mitä yhtiö tekee. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta vasta tämän jälkeen hahmotan mistä esimerkiksi kilpailuedut ja pitkän aikavälin kasvu muodostuvat”, Lindholm kertoo.

Hän kiinnostui sijoittamisesta törmättyään 15-vuotiaana nettisivuun, jossa oli paljon ylös ja alas meneviä käppyröitä. ”Tuolloin heräsi suuri kiinnostus ymmärtää ja oppia mahdollisimman paljon. Tällöin aloin lukea myös aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja seurata kansainvälisiä talousmedioita.”

Lindholm osallistui Pörssilähettiläs-koulutukseen vuonna 2023. Hän on aktiivisesti levittänyt tietoa sijoittamisesta vapaaehtoisena ja käynyt esimerkiksi 15 kouluvierailulla pitämässä sijoittamisen oppitunteja ysiluokkalaisille.

”Olen saanut Pörssilähettiläs-ohjelman kautta uusia samanhenkisiä kavereita, syventänyt ymmärrystäni sijoittamisesta, ja kouluvierailujen ansiosta olen päässyt kehittämään esiintymistaitojani”, Lindholm kertoo.

Pörssisäätiö nostaa Nuori sijoittaja -palkinnolla esille taloudesta ja sijoittamisesta kiinnostuneita nuoria, jotka myös jakavat tietoa toisille nuorille. Sijoittaminen kannattaa aloittaa nuorena, sillä pitkällä aikavälillä korkoa korolle -ilmiö pääsee valloilleen ja kasvattaa tuottoja eksponentiaalisesti.

Lisätietoja

Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja, Pörssisäätiö ja Pörssitalo
Sarianna Toivonen Viestintäpäällikkö