Neste-kiistassa on kyse osakkeenomistajan oikeuksista

Nesteen osakkeenomistajien enemmistö äänesti palkitsemisraporttia vastaan. Kiistassa on kyse osakkeenomistajien oikeuksista, ei siitä, onko toimitusjohtaja palkkansa arvoinen, kirjoittaa Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Artikkeli
31.3.2025
Lukuaika
2 min

Jalostamoyhtiö Nesteen viime viikon yhtiökokous osoitti, miten omistajat voivat vaikuttaa. Omistajien enemmistö äänesti Nesteen palkitsemisraportin kumoon ja lisäksi keskusteltiin suuren omistajan ideasta jakaa yhtiö kahtia.

Nesteen johdon palkitsemisen riitautti esimerkillisesti toiminut valtio-omistaja. Kun valtio totesi, ettei Neste ole noudattanut suurimman omistajansa periaatepäätöksen palkitsemislinjauksia, se päätti toimia yhtiökokouksessa.

Oli hyvä, että valtio-omistaja kertoi näkemyksistään ja aikomuksistaan jo etukäteen. Näin muutkin osakkeenomistajat ehtivät perehtymään aiheeseen.

Olisi luullut, että jokainen hallituksen jäsen tuntee suurimman omistajan näkemykset. Hallinnointikoodissakin todetaan, että voi olla yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien edun mukaista, että hallitus on tietoinen merkittävää äänivaltaa käyttävien osakkeenomistajien mielipiteestä.

Pian nähdään, ryhtyykö Nesteen hallitus korjaaviin toimiin. Näin kävi kaksi vuotta sitten samankaltaisessa Fortumin palkitsemiseen liittyneessä kiistassa.

Kyse ei ole siitä, onko toimitusjohtaja palkkionsa arvoinen. Kysymys on osakkeenomistajien oikeuksista.

EU vaatii, että osakkeenomistajien tulee saada äänestää palkitsemisraportista. Suomessa äänestys on kansallisesti määritelty vain neuvoa-antavaksi. Jos vaikuttaa siltä, että yhtiöt eivät kuuntele osakkeenomistajia, tulee päätöstä harkita uudelleen.

Kirjoittajat

Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja, Pörssisäätiö ja Pörssitalo