Nuorten talousosaaminen hyvällä tasolla

Nuorten naisten taloustaidot ja taloustietämys ovat paremmat kuin nuorilla miehillä. Nuoret miehet ovat kuitenkin valmiita ottamaan riskiä naisia enemmän, mikä ajan voi tuottaa miehille suuremman varallisuuden. Nuoria naisia kannattaa rohkaista ottamaan riskiä, kirjoittaa Pörssisäätiön koulutuspäällikkö Joonatan Naukkarinen.

Artikkeli
19.9.2024
Lukuaika
2 min

Suomalaisten nuorten talousosaaminen on pääsääntöisesti hyvällä tasolla. Näin todetaan Oikeusministeriön Jyväskylän yliopistolta tilaamassa tutkimuksessa, jossa selvitettiin 15–29-vuotiaiden suomalaisnuorten talousosaamista.

Tutkimuksen mukaan nuorten naisten taloustaidot ja taloustietämys ovat nuoria miehiä paremmalla tolalla. Hieman yllättäen nuoret miehet kuitenkin kokevat oman taloudenhallintansa ja taloudellisen hyvinvointinsa nuoria naisia paremmiksi.

Myös koulutustaustalla nähdään olevan yhteys taloustaitoihin. Tutkimuksessa korkeakoulututkinnon, eli yliopisto- tai AMK-tutkinto suorittaneet, hallitsivat taloustaidot muita vastaajia paremmin.

Miehet sijoittavat yleisemmin osakkeisiin

Tutkimuksessa selvitettiin myös nuorten tapoja säästää ja sijoittaa. Nuoret miehet ovat nuoria naisia halukkaampia ottamaan riskejä ja tavoittelemaan korkeampaa tuottoa.

Tutkimuksessa nuoret miehet myös toivat huomattavasti enemmän sijoittamistaan esille. Osakkeisiin nuoret miehet vastasivat sijoittavansa kolme kertaa naisia yleisemmin. Myös rahastojen osalta ero oli suuri. Nuoret miehet ilmoittivat sijoittavansa rahastoihin kaksi kerta yleisemmin kuin nuoret naiset.

Kotitalouksien varallisuutta seuraavien tilastojen mukaan sukupuolten välillä ei ole tutkimuksessa nähtyä eroa säästämisen ja sijoittamisen tavoissa. Tilastokeskuksen vuodelta 2022 olevien tietojen mukaan 16–24-vuotiaista naisista 24,5 prosenttia omistaa sijoitusrahasto-osuuksia, kun taas vastaava nuorten miesten osuus on 26,6 prosenttia.

Sen sijaan pörssiosakkeiden osalta ero sukupuolten välillä on tutkimuksessa nähdyn kaltainen, joskaan ei aivan yhtä suuri. Osakesijoittaminen on huomattavasti yleisempää miesten keskuudessa.

Naisia kannattaa rohkaista riskinottoon

Ero tutkimustulosten ja kotitalouksien varallisuustilastojen välillä nostaa esille raha-asioista puhumisen tärkeyden. Kodeissa nuoret olisi hyvä ottaa mukaan tekemään sijoituksia.

Nuoria naisia olisi puolestaan hyvä rohkaista enemmän riskinottoon, mihin heillä hyvine taloustaitoineen olisi erinomaiset edellytykset. Haluttomuus riskinottoon johtaa helposti varallisuuseroihin pitkällä aikavälillä.

Tutkimuksessa nuorten digitaalisista taloustaidoista saatiin huolestuttavia tuloksia. Kyselyyn osallistuneista nuorista alle puolet kokivat olevansa kyvykkäitä ostamaan rahoitustuotteita verkossa.

”Älypuhelinsukupolven” nuoria usein oletusarvoisesti pidetään digitaitavina. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että nuorten digitaalisia taloustaitoja on vahvistettava.

Kirjoittajat

Joonatan Naukkarinen Koulutuspäällikkö