Pörssi-ilta-arvio: Pörssiyhtiön toimitusjohtajan kohtaaminen hyödyllistä
Pörssisäätiö järjestää Pörssi-iltoja joka vuosi maalis- , touko- , syys- ja marraskuussa. Tilaisuuksia on koronasyistä järjestetty etänä, mutta fyysisiä tilaisuuksia järjestetään, aina kun se on mahdollista ja yhtiöt niin haluavat.
Katso tästä, miltä Pörssi-illat näyttävät!
Pörssisäätiö kysyi yleisöltä kommentteja Pörssi-illoista. Tapahtumia kiitettiin paljon siitä, että niistä saa hyvin tietoa yhtiöistä ja niiden kehitysnäkymistä. Yhtiöesittelyn kuuleminen on osalle miellyttävämpää kuin etsiä tietoja yhtiön verkkosivuilta.
Pörssi-illassa yleensä yhtiön toimitusjohtaja esittelee yhtiötä suoraan yksityissijoittajille. Tätä toimitusjohtajien kohtaamista ja mahdollisuutta kysyä heiltä suoraan yhtiön asioista pidettiin hyödyllisenä. Myös sitä, että yhtiön johdon tavasta esittää asiat saa käsityksen johdon tavasta toimia.
Pienet helmet esittelee uusia pörssiyhtiöitä
Touko- ja syyskuun Pienet helmet -Pörssi-illoissa esittäytyvät vastikään listautuneet, suurelle yleisölle vielä tuntemattomammat yhtiöt. Tästä kiitettiin, sillä pienistä yhtiöstä ei kovin paljon kerrota talousuutisissa. Esittelyt olivat antaneet ajatuksia sijoittamiseen.
Pienet helmet -pörssi-iltoja järjestetään touko- ja syyskuussa. Kuvankäsittely: Linnea Karjula
Pörssi-iltaan voi palata myöhemmin
Etänä järjestetyt Pörssi-illat jäävät katsottavaksi Pörssisäätiön YouTube-kanavalle. Tätä mahdollisuutta kiitettiin, koska tallenteita voi tarkastella jälkikäteen ennen sijoituksen tekemistä.
Tulevat Pörssi-illat Pörssisäätiön tapahtumakalenterissa
Tulevista Pörssi-illoista saa tietoa Pörssisäätiön tapahtumakalenterista, sosiaalisen median kanavista Facebookista, Twitteristä, LinkedInistä ja Instagramista sekä Sijoittajan ajankohtaiskatsauksesta. Niitä kannattaa seurata.
Teksti: Eeva Ketvel
Haluatko tiedon Pörssi-iltojen ajankohdista ja niissä esittäytyvistä yhtiöistä säännöllisesti sähköpostiisi? Tilaa Pörssisäätiön Sijoittajan ajankohtaiskatsaus!