Rahaviikko opettaa nuorille tärkeitä taloustaitoja
Rahaviikko on kansainvälinen taloudellinen tiedotuskampanja, jonka tarkoitus on innostaa lapsia ja nuoria oppimaan raha-asioista, toimeentulosta ja yrittäjyydestä.
Rahaviikko (Global Money Week) on kansainvälinen taloudellinen tiedotuskampanja, jonka tarkoitus on innostaa lapsia ja nuoria oppimaan raha-asioista, toimeentulosta ja yrittäjyydestä. Vuonna 2023 Rahaviikko järjestetään 20.–24. maaliskuuta. Suomessa Rahaviikko tarjoaa peruskouluille sekä toisen asteen oppilaitoksille valmiit opetussisällöt nuorille tärkeistä talous- ja rahataidoista.
Nuoret oppivat talous- ja rahataidot pitkälti kotoaan, mikä tarkoittaa sitä, että sekä hyvät että huonot mallit periytyvät. Kohdistamalla Rahaviikon sisällöt oppilaitoksiin mahdollistamme sen, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus hyvien mallien omaksumiseen muun muassa rahankäyttöön, lainan ottamiseen, säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen.
Puhetta talousasioista innostavasti ja selkokielellä
Rahaviikon aikana oppilaitoksille tarjotaan valmis viiden päivän talousaiheinen opintokokonaisuus. Kukin päivä pitää sisällään aamunavauksen, tietoiskuvideoita sekä pelejä, visoja ja tehtäviä. Toiminnalliset pelit ja tehtävät kannustavat nuoria oppimaan taloudesta ja raha-asioista hauskalla tavalla sekä innostavasti.
Jokaisella päivällä oma erillinen koordinaattori, joka vastaa päivän sisällöstä.
Rahaviikko 2023 -teemat
- Ma 20.3. – Koukus rahaan? Yrittämistä kehiin!
- Ti 21.3. – Taloustaidot digiympäristössä
- Ke 22.3. – Vastuullinen kuluttaminen
- To 23.3. – Säästäminen ja sijoittaminen
- Pe 24.3. – Lainat, vakuutukset ja eläkkeet
Teemaviikon sisältöä voi hyödyntää reaaliaikaisesti kerralla tai myöhemmin osissa esimerkiksi osana itsenäistä opiskelua. Ohjelma jää Rahaviikon verkkosivuille käytettäväksi vuoden loppuun saakka. Rahaviikon sisällöt ovat maksuttomia eikä osallistuminen velvoita mihinkään. Sisältöjä voi hyödyntää myös muut kuin oppilaitokset.
Talousosaamista edistävät organisaatiot yhdistävät voimansa
Suomessa tapahtuman koordinaattorina toimii Pörssisäätiö ja suojelijoina Opetushallitus ja Suomen Pankki. Sisällöntuottajina on mukana useita talousosaamista edistäviä organisaatioita kuten Finanssiala ry, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Martat, Nuori Yrittäjyys, Takuusäätiö sekä Talous ja nuoret TAT. Kampanjan kansainvälinen pääjärjestäjä on taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD ja sen talouskoulutuksen verkosto Network on Financial Education (INFE). Kaikkiaan mukana on ollut lähes 180 maata kansainvälisesti.
Rahaviikon materiaalit käytettävissä
Vuoden 2023 Rahaviikon materiaalit ovat edelleen käytettävissä osoitteessa rahaviikko.fi. Ohjelma poistuu sivustolta joulukuussa 2023.
Linnea Karjula
markkinointi- ja projektikoordinaattori
Pörssisäätiö