Syyskuun yhtiö: Arvo Sijoitusosuuskunta

Pörssisäätiön ja Nasdaq Helsingin syyskuun yhtiö on Arvo Sijoitusosuuskunta. Se listautui pörssin First North -kasvumarkkinalle kesäkuussa 2023.

Artikkeli
12.9.2024
Lukuaika
4 min
Arvo Sijoitusosuuskunnan toimitusjohtaja Jari Pirinen.

Arvo on kasvun mahdollistaja. Sijoitukset kohdistuvat pääosin pk-yrityksiin, jotka hakevat toiminnassaan kasvua. Kohdeyrityksiltään osuuskunta edellyttää kannattavaa ja vakiintunutta liiketoimintaa. Arvolla on aktiivinen rooli kohdeyritysten kehittämisessä ja toimialajärjestelyiden mahdollistajana. Voitonjakotavoitteena on maksaa 60–80 prosenttia vuosituotosta osuuskorkoina omistajille ja olimmekin yksi parhaimmista listatuista tuoton maksajista keväällä 2024.

Olitte ensimmäinen osuuskunta, jonka osuudet otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North -kasvumarkkinalla. Mitkä tekijät vaikuttivat päätökseenne hakeutua pörssiin?

Arvolla on laaja omistajakunta, noin 23.000 osuudenomistajaa. Kyseessä oli tekninen listautuminen, jonka tavoitteena oli ensisijaisesti osuuksien likviditeetin lisääminen. Tavoittelemme myös osuuksien läpinäkyvän arvostuksen muodostumista ja Arvon yleisen tunnettuuden lisäämistä. Uskomme, että Arvon tehokkaasti hajautettu ja kassavirtatuottoon painottunut sijoitussalkku on hyvä lisä kenen tahansa sijoittajan portfolioon.

Sijoitatte omasta taseestanne eri kohteisiin. Listautumisen jälkeen olette kirkastaneet sijoitusperiaatteitanne. Mikä on nykyinen sijoitusstrategianne?

Arvo tavoittelee hyvää sijoitustoiminnan tulosta hajautetulla sijoitussalkulla. Toteutamme sijoitukset joko vähemmistöosakesijoituksina, lainasijoituksina tai näiden yhdistelminä. Lisäksi voimme tarjota lyhytaikaista siltarahoitusta enintään 24 kk ajalle. Tavoitteena on pysyä vuodesta toiseen hyvänä sijoitustuoton maksajana. Arvon tapa toimia kasvun mahdollistajana osake- ja lainasijoituksia yhdistellen on suomalaisessa sijoitusyhtiökentässä ainutlaatuinen.

Strategiapäivityksen myötä Arvo ei raportoi erikseen alueellisia ja valtakunnallisia sijoitussalkkuja, vaan nämä on yhdistetty samaan, suorien sijoitusten omaisuusluokkaan. Kaikissa suorissa sijoituksissa noudatetaan yhtäläisiä kriteerejä. Ainoastaan sijoitussumman alaraja pidettiin perinteisen alueen yrityksissä matalampana 100 000 eurossa, kun muutoin tavoitellaan vähintään 1 miljoonan euron sijoituksia.

Jos sijoituskohde ei täytä sille soveltuvia vastuullisuuskriteereitä, sijoitusta ei tehdä.

Otatte huomioon sijoitustoiminnassanne vastuullisuuden ja hyvinvoinnin sekä elinvoiman vahvistamisen. Miksi nämä ovat teille tärkeitä?

Vastuullisuus on sisäänrakennettu kaikkeen Arvon toimintaan. Tavoitteena on toimia kasvun mahdollistajana ja luoda sijoitustoiminnalla hyvinvointia ja elinvoimaa. Arvolla on tällä hetkellä noin 25 sijoituskohdeyritystä ympäri Suomea. Näiden yritysten toiminnan vaikutukset ulottuvat laajalle alueelle, luovat rahavirtoja palkkojen ja verojen muodossa sekä tuovat vientituloja. Omistajille avaamme ovia lupaaviin yrityksiin, jotka muuten jäisivät sijoittajien ulottumattomiin. Suurin osa sijoitustoiminnan tuotoista palautuu osuuskorkoina omistajille. Taloudellisten tavoitteiden lisäksi vastuullisuus huomioidaan sekä sijoituspäätöksissä että kohdeyritysten kehittämisessä. Jos potentiaalinen sijoituskohde ei täytä sille toimintansa laajuus huomioiden soveltuvia vastuullisuuskriteereitä, sijoitusta ei tehdä.

Viime vuosien irtaantumismarkkina on ollut vaisumpi. Miltä tilanne näyttää syksyllä 2024 irtaantumisten suhteen?

Irtaantumismarkkina on havaintojemme mukaan piristymään päin. Suomalaisessa sijoituskentässä on aika paljon rahastoja, joilla on vain määrätty aika käytettävissään niin sijoitusten tekemiseen kuin vanhoista irtaantumiseen. Loputtoman kauan järjestelyiden toteuttamista ei voi viivyttää. Lisäksi korkokehityksen tasaantuminen lisää luottamusta markkinoilla. Omassa sijoitussalkussamme näemme hyvää irtaantumispotentiaalia myös melko lyhyellä tähtäimellä.

Viime vuosien vaisumpi irtaantumismarkkina ei ole rasittanut Arvon sijoitustuottojen karttumista kohtuuttomasti toimivan hajautusstrategiamme ansiosta. Suorista sijoituksista peräti kolmannes on tasaista kassavirtaa tuottavia, pääosin vaihtuvakorkoisia lainasijoituksia.

Mitä sijoittajan tulee ottaa huomioon sijoittaessaan kaupankäynnin kohteena olevaan osuuskuntaan verrattuna normaaliin listayhtiöön sijoittaessa? Onko siinä eroja?

Isossa kuvassa sijoitustoimintaa harjoittava osuuskunta ja osakeyhtiö eivät sijoituskohteina eroa toisistaan kovinkaan paljon. Molemmissa tavoitellaan voittoa ja pyritään tulouttamaan sitä omistajille ennalta määriteltyjen periaatteiden mukaan. Osuuskunnan sijoitustoiminnassa arvot ovat vahvasti mukana. Esimerkiksi omasta taseesta sijoittaminen mahdollistaa pitkäjänteisen sijoitustoiminnan, joka on Arvolle tärkeää.

Se on olennaista huomioida, että osuuskunnassa suurempi omistus ei tuo suurempaa äänivaltaa osuuskunnan asioista päätettäessä. Vuosikokouksessa yksittäinen omistaja voi käyttää enintään kolmea ääntä. Suuret ja pienet omistajat ovat Arvossa samanarvoisia.

Osuuskuntamuotoiseen toimintaan liittyy toki myös jäsenyys. Osuuskunnan jäsenyys ja osuuden omistaminen ovat periaatteessa toisistaan erillisiä asioita. Arvossa on kuitenkin käytössä ns. automaattijäsenyys. Osuuden hankkiminen Nasdaq First North -markkinapaikalta muodostaa myös tahdonilmaisun päästä Arvon jäseneksi. Haluamme pitää jäsenet mahdollisimman lähellä ja hyvin tietoisina toiminnastamme. Siksi julkaisemme muun muassa Arvon omaa lehteä, joka postitetaan kaikille kotiin kaksi kertaa vuodessa.


Tutustu aiempiin Kuukauden yhtiöihin.

Pörssisäätiö ja Nasdaq Helsinki esittelevät säännöllisesti Kuukauden pörssiyhtiön. Tavoitteena on tehdä erilaisia pörssiyhtiöitä tutuksi. Valinta ei ole sijoitussuositus.