”Tärkeintä on priorisointi”
Erityisesti yksityissijoittajille Pörssiyhtiöiden verkkosivut ovat todella tärkeä tiedon lähde. Pörssisäätiö ja Sijoitusanalyytikot ovat jo yli 20 vuoden ajan palkinneet pörssiyhtiöiden parhaita sijoittajasivuja. Parhaat sijoittajasivut -palkinnot jaettiin Pörssigaalassa neljässä eri sarjassa.
Suurten yhtiöiden sarjan voittaneen Huhtamäen sijoittajasuhdejohtaja Kristian Tammela kertoi olleensa yhtiössä kolme kuukautta, eli ei ottanut kunniaa sijoittajasivujen hyvästä kunnosta itselleen. Hän korosti yhteistyötä viestinnän, henkilöstöhallinon, juristien, korkeimman johdon ja jopa hallituksen kanssa.
”Se on tosi tärkeää. Sitä kautta pystytään pitämään yllä tasoa jatkossakin.”
Yhteistyön lisäksi Tammela korosti priorisoinnin merkitystä: pitää valita, mitä tietoa sivuille laittaa.
”Käytettävyyden puoli on hirveän iso kysymysmerkki, jonka kanssa painitaan.”
”Tarvitaan kerroksellisuutta, tarvitaan eri tason tietoa. Ja sen tasapainon löytäminen on erityisen hankalaa.”
Hän muistutti, että erityisesti vastuullisuudesta tulee koko ajan lisää tietoa ja lisää vaatimuksia.
”Olen ihan varma, että muut yhtiöt tulevat meidän perässä erittäin kovaa ensi vuoden kilpailuun, ja se on ainoastaan hyvä asia, koska hyvät verkkosivut ja ylipäänsä IR ja Suomen taso on kansainvälisestikin hyvä taso, onneksi. Se palvelee kaikkia, niin yhtiöitä kuin sijoittajia. Joten pidetään tämä yllä, ja kilpailu jatkuu ensi vuonna!”
Katso Huhtamäen sijoittajasuhdejohtajan Kristian Tammelan puhe Pörssigaalassa tästä.
Perinteisessä kilpailussa on tiukat vaatimukset
Parhaat sijoittajasivut palkinnot jaettiin siis neljässä sarjassa:
Suuret pörssiyhtiöt (large cap, markkina-arvo yli miljardi euroa)
- Huhtamäki
- Valmet
- Kesko
Keskisuuret pörssiyhtiöt (mid cap, markkina-arvo 150 miljoonaa–miljardi euroa)
- Alma Media
- Tokmanni
- Lassila&Tikanoja
Pienet pörssiyhtiöt (small cap, markkina-arvo alle 150 miljoonaa euroa)
- Raute
- Optomed
- Exel Composites
First North -markkinapaikan yhtiöt
- Lemonsoft
- Loihde
- Netum
Kriteerit ovat tiukat. Yhtiöiden sivut pisteytettiin kriteerien mukaisesti, ja parhaat pisteet saaneet sivustot äänestykseen. Sijoitusanalyytikot äänestivät voittajat.
Teksti: Eeva Ketvel
Kuva: Tuomas Pietinen
Video: Capital AV
Haluatko tietoa yksityissijoittajille ajankohtaisista asioista säännöllisesti sähköpostiisi? Tilaa Pörssisäätiön Sijoittajan ajankohtaiskatsaus!