Yhden osakesäästötilin rajoite tulisi poistaa

Blogi
30.3.2026
Lukuaika
3 min
Yhden tilin rajoitteen poistaminen vähentäisi verottajan työtaakkaa ja helpottaisi sijoittamisen aloittamista. Sijoittajan – ja koko markkinan kehittymisen – näkökulmasta on tärkeää, että palveluntarjoajien kesken on kilpailua, kirjoittaa Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Rahoitusmarkkina-asioista vastaava elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps) väläytti aiemmin maaliskuussa haluavansa laajentaa osakesäästötilin sijoitusvalikoimaa pörssissä vaihdettaviin rahastoihin eli etf:iin. Ehdotus on järkevä ja osoittaa ministerin perehtyneen syvällisesti aiheeseen.

Etf:t ovat helposti siirrettävissä säilyttäjältä toiselle, aivan kuin pörssiosakkeet. Lisäksi etf:t ovat tyypillisesti hallinnointipalkkioiltaan edullisia ja tarjoavat valmiiksi hajautetun salkun. Sen sijaan pankkien omat rahastot ovat kilpailun ja osakesäästötilien siirrettävyyden kannalta ongelmallisia. On riski, että asiakas jää jumiin kalliiseen palveluun.

Sijoittajan – ja koko markkinan kehittymisen – näkökulmasta on tärkeää, että palveluntarjoajien kesken on kilpailua.

Osakesäästötili on poikkeuksellinen sijoitustuote siinä, että jokainen saa avata näitä tilejä vain yhden. Rajaus aiheuttaa vuosittain tuhansille sijoittajille haasteita.

Verottajan työtaakan keventämiseksi ja sijoittamisen aloittamisen helpottamiseksi rajoite tulisi poistaa niin, että osakesäästötilejä saisi avata useita. Kunnes tähän päästään, on tilin siirrettävyyteen kiinnitettävä erityistä huomiota.

Osakesäästötili kehitettiin, jotta suoraan pörssiosakkeita omistava saisi samanlaisen verokohtelun kuin rahastosijoittajalla jo oli. Rahaston sisällä verotus lykkääntyy nostohetkeen vastaavasti kuin osakesäästötilillä. Osakesäästötilissä keskityttiin osakkeisiin, koska pidettiin hyvänä, että suomalaiset omistavat pörssiyhtiöiden osakkeita. Suora omistajuus on yhteiskunnallisesti tärkeää.

Valtio on velkaantunut, joten hallitus etsii toimenpiteitä, jotka eivät vähennä verotuloja. Hallituksen kannattaa keskittyä rakenteiden kuntoon laittamiseen. Tällaisia kustannusneutraaleja muutoksia olisivat osakesäästötilin osalta esimerkiksi osakeanti- ja ostotarjoustilanteiden parempi huomioiminen.

Hallitusohjelman mukaisesti valtiovarainministeriössä on selvitetty myös lapsen osakesäästötiliä. Olisi merkittävä edistysaskel, jos laki lapsen osakesäästötilistä säädettäisiin.

Nuorten sijoittamisen aloittamista tukisi selkeä tilimalli, jossa kukaan ei voisi nostaa alaikäisen tililtä varoja ja alaikäinen itse saisi tietyssä iässä – esimerkiksi 15-vuotiaana – oikeuden tehdä itse sijoituspäätöksiä.

Uudesta laista olisi hyötyä, vaikka valtio ei tekisi vastasyntyneille lahjoitusta alkusijoitukseksi. Pelkkä rakenne riittäisi alkuun.

Viime kymmenen vuoden aikana sijoittajien määrä on kasvanut vauhdilla. Juuri tähän on pyrittykin. Jo yli miljoona suomalaista omistaa pörssiosakkeita.

Määrää tulee jatkossakin kasvattaa, ja päätökset tulisi tehdä tulevaisuuden sijoittajia ajatellen. Sijoittajien lukumäärän lisäksi tulisi jatkossa reippaasti tavoitella myös aiempaa suurempaa euromäärää eli vaurastumista.

Teksti on alun perin julkaistu Kauppalehdessä 30. maaliskuuta 2026.

Kirjoittajat

Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja, Pörssisäätiö ja Pörssitalo