Yksityissijoittajat valitsivat vuoden 2019 houkuttelevimmat pörssiyhtiöt
Voittajat julkistettiin Sijoitus Invest -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 26.11.
Yksityissijoittajat ovat tärkeä sijoittajaryhmä ja kilpailun tarkoituksena on vahvistaa heidän arvostustaan nostamalla esiin yhtiöitä, jotka ovat onnistuneet yksityissijoittajien huomioimisessa, viestinnässä ja palvelualttiudessa.
– Vastausten perusteluissa korostuu vuodesta toiseen avoimen ja selkeän viestinnän, läsnäolon ja kohtaamisten tärkeys. Palkinto yhdistää yksityissijoittajien äänet ja korostaa sitä, kuinka merkittävä sijoittajaryhmä kotimaiset kotitaloudet yhteenlaskettuna ovat, sanoo Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.
– Tänä vuonna yksityissijoittajien kanssa on käyty paljon mielenkiintoista keskustelua myös Suomessa tammikuun alussa käyttöön otettavasta osakesäästötilistä. Osakesäästötili on kaikille suomalaisille sijoittajille tarkoitettu tili, joka edistää pitkäjänteistä säästämistä. Tuleva tili on otettu jo nyt innostuneesti vastaan yksityissijoittajien joukossa, Lounasmeri lisää.
Yksityissijoittajat arvostavat avointa sijoittajaviestintää, luotettavaa johtoa ja innovatiivista osaamista
Yksityissijoittajien perustelut parhaille pörssiyhtiöille ovat pysyneet hyvin samanlaisina edellisiin vuosiin verrattuna. Avointen vastausten perusteella yksityissijoittajat arvostavat tunnettuja yhtiöitä, joilla on tasainen osinkotuotto. Suomen houkuttelevimpia pörssiyhtiöitä yhdistää innovatiivisuus, hyvä ja avoin johto, maailmanluokan osaaminen sekä luotettavuus.
Myös hyvä ja selkeä viestintä nousi esille useissa yksityissijoittajien vastauksissa.
– Vastausten perusteella voidaan jälleen todeta, että yksityissijoittajat arvostavat avointa ja aktiivista sijoittajaviestintää. Hyvä sijoittajaviestintä tuo yhtiölle näkyvyyttä sekä luo uskoa ja sitoutuneisuutta asiakkaiden, työntekijöiden ja sidosryhmien joukossa, kertoo Kreabin johtava viestintäkonsultti Lauri Hyppölä.
Yksityissijoittajien vuoden 2019 valinnat ovat:
Paras suuri pörssiyhtiö – KONE
KONE on suomalainen hissiyhtiö. Yhtiön valintaa parhaaksi suureksi pörssiyhtiöksi perusteltiin luotettavuuden, vakaana tuoton sekä kansainvälisen tunnettavuuden kautta. Konetta arvostetaan myös laadukkaista tuotteistaan ja pitkästä suomalaisesta perinteestään.
Paras keskisuuri yhtiö – Ponsse
Toimialalleen uskollinen ja innovatiivisesti alueellinen vieremäläinen perheyritys Ponsse äänestettiin voittajaksi keskisuuren yhtiöiden pörssilistalta. Yksityissijoittajilta yhtiö sai kiitosta sen asiantuntevan johdon ja perinteisen tuotantoalueen hyödyntämisen kautta. Lisäksi yhtiön rooli merkittävänä työllistäjänä koettiin arvokkaaksi.
Paras pieni yhtiö – Marimekko
Pienten pörssiyhtiöiden listalta voittajaksi äänestettiin Marimekko. Suomalainen designyhtiö keräsi kiitosta hyvästä johdostaan, joka on onnistunut laajentamaan yhtiötä vaikeasta toimialasta huolimatta. Marimekko koetaan osana suomalaisuuden historiaa ja yhtiö nähdään positiivisen suomikuvan rakentajana maailmalla. Laadukas brändi sekä vahva tuotekehitys luovat uskoa yhtiön vakaasta tulevaisuudesta.
Paras yhtiö First North -listalla – Verkkokauppa.com
Verkkokauppa.com sai jälleen kiitosta yksityissijoittajilta voittaessaan parhaan yhtiön palkinnon First North -listalta. Yhtiötä arvostetaan ennen kaikkea uranuurtavasta ja innovatiivisesta otteesta, jolla se on onnistunut laajentamaan kaupankäyntiä digitaalisille alustoille. Tämän lisäksi palvelun korkea laatu, valikoiman laajuus ja sidosryhmäviestinnän toimivuus koettiin vastaajien keskuudessa Verkkokauppa.comin ansioiksi.
Kuva: Tomi Setälä