Osakesäästötili – yleiset kysymykset ja vastaukset

Artikkeli
29.1.2018
Lukuaika
9 min

1. Mikä osakesäästötili on ja miten se toimii?

Osakesäästötili on kaikille suomalaisille säästäjille tarkoitettu työkalu, joka tekee verotuksesta yksinkertaisempaa ja tasapuolisempaa yksityissijoittajille. Se otettiin Suomessa käyttöön vuoden 2020 alusta. Osakesäästötili on pankkiin avattava tili, johon voi siirtää rahaa ja käydä sitten kauppaa haluamillaan pörssiosakkeilla.

Osakesäästötilille tulee samankaltainen verokohtelu kuin sijoitusrahastoissa. Sijoittaja maksaa siis pääomatuloveroa tuotoista siinä vaiheessa, kun hän nostaa varoja pois tililtä. Tapahtumia tilin sisällä ei veroteta. Osakkeita on mahdollista myydä ilman välittömiä verovaikutuksia. Osingot voi sijoittaa uudelleen tilin sisällä ilman, että välissä menee veroa.

Kun osingotkin saadaan tilin sisälle, osakesijoittaja pääsee pitkällä aikajänteellä hyötymään aiempaa paremmin korkoa korolle -ilmiöstä. Ilmiön ansiosta pienistäkin säästöistä kasvaa vuosien kuluessa suuria summia, kun ne on sijoitettu tuottaviin kohteisiin ja kun sijoitusten tuotot sijoitetaan uudelleen. Osakesäästötili hyödyttääkin eniten juuri pitkäaikaista osakesäästäjää.

Tilin käyttäjä tekee itse päätökset siitä, minkä verran ja mihin osakkeisiin hän sijoittaa. Osakkeet ovat sijoittajan omissa nimissä ja hän voi äänestää yhtiökokouksissa.

Osakesäästötilille siirrettäville varoille tulee 50 000 euron kokonaiskatto. Osakesäästötilille voi siis siirtää maksimissaan 50 000 euroa. Tilin sisällä omistusten arvo voi kasvaa suuremmaksi, eikä raja vaikuta tähän.

Tilin sisällä voi sijoittaa pörssiosakkeisiin ja First North -osakkeisiin. Pörssiosakkeiden verotus on ollut kaikista ongelmallisinta muihin sijoituskohteisiin verrattuna, joten rajaus on ymmärrettävä, kun kohteita haluttiin rajata.

Osakesäästötili on yksi vaihtoehto muiden joukossa. Osakkeisiin voi jatkaa sijoittamista myös aivan kuten nykyäänkin, eli arvo-osuustilin kautta.

2. Miten tili vaikuttaa sijoittajan veroihin?

Osakesäästötili tekee osakesijoittajien verotuksesta aiempaa yksinkertaisempaa sekä tasapuolisempaa muihin sijoitusmuotoihin verrattuna.

Sijoittaja maksaa pääomatuloveroa tuotoista siinä vaiheessa, kun hän nostaa varoja pois tililtä, kuten sijoitusrahastoissa. Tapahtumia tilin sisällä ei veroteta eli osakkeita on mahdollista myydä ilman välittömiä verovaikutuksia. Myös osingot voi sijoittaa uudelleen tilin sisällä ilman, että välissä menee veroa.

Esimerkki: olet laittanut tilille 100 euroa, joka on kasvanut 120 euroon. Nostat tililtä itsellesi 12 euroa. Summassa on tuottoa kaksi euroa, josta menee 30 % pääomatuloveroa.

Rahastoja tai sijoitusvakuutuksia käyttävä sijoittaja maksaa veroja vasta, kun hän nostaa varoja. Tällöin osinkoja ja luovutusvoittoja ei veroteta niiden syntymishetkellä. Nyt sama kohtelu ulotetaan myös suoriin osakesijoituksiin.

Osakesäästötilin ulkopuolella eli arvo-osuustilillä tehdyissä suorissa osakesijoituksissa sijoittaja maksaa vuosittain veroja saamistaan myyntivoitoista. Myös suoraan saaduista osingoista maksetaan välittömästi veroa. Tämä nakertaa korkoa korolle -ilmiön vaikutusta.

Osakesäästötilillä osingot ovat täysimääräisesti pääomatuloveron alaisia, kun arvo-osuustilin kautta sijoitettaessa ne ovat 85-prosenttisesti veronalaisia.

3. Millaisia vaikutuksia tilillä on yksityishenkilöiden sijoituskäyttäytymiseen?

Osakesäästötili teki sijoitusmuotojen verokohtelusta neutraalimpaa eikä verotus ohjaa sijoittajien päätöksiä samalla tavalla kuin ennen. Ennen verotus ohjasi sijoittamaan rahastoihin ja sijoitusvakuutuksiin suoran osakesäästämisen sijaan, sillä suorat osakesijoitukset eivät saa verotuksen lykkääntymiskohtelua.

Osakesäästötili ehkäisee niin kutsuttua lukkiutumisvaikutusta. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa sijoittajan olisi järkevintä myydä osakkeitaan, mutta hän jättää sen verojen vuoksi tekemättä. Lukkiutumisvaikutukseen puuttuminen edistää muun muassa omistusten parempaa hajauttamista.

Osakesäästötili houkuttelee yhä useamman säästämään, sijoittamaan ja sitä kautta vaurastumaan.

4. Kenelle osakesäästötili parhaiten sopii?

Osakesäästötili sopii erityisesti seuraavanlaisille sijoittajille ja seuraavanlaisiin tilanteisiin: Pitkäjänteiselle osinkosijoittajalle, joka sijoittaa saamansa osingot uudelleen; aktiiviselle kapankävijälle, joka käy kauppaa ja vaihtaa omistuksiaan vuosittain tai useammin; lapselle tai lapsenlapselle säästämiseen sekä opintotukea saavalle opiskelijalle.

Pitkäjänteisellä sijoittajalla korkoa korolle -ilmiö voimistuu tilin sisällä, jos osingot sijoitetaan uudelleen ja koska myyntivoitoista ei mene tilin sisällä veroa. Lisäksi tilin sisälle saadut tuotot eivät vaikuta opintotukeen niin kauan kuin varoja ei nosta tililtä.

5. Kenen nimissä tilin osakeomistukset ovat?

Tilillä säilytettävät osakkeet ovat sijoittajan omissa nimissä. Omistajan oikeudet kuuluvat hänelle. Hän voi äänestää yhtiökokouksissa. Tämä eroaa rahastojen ja sijoitusvakuutusten käytännöistä. Tilin käyttäjä tekee itse sijoituspäätökset.

6. Miten tili käytännössä avataan?

Säästäjä valitsee haluamansa, osakesäästötilejä tarjoavan pankin tai finanssilaitoksen. Hän avaa osakesäästötilin siellä esimerkiksi tunnistautumalla sähköisesti pankkitunnuksilla verkossa. Kun tili on avattu, tilille voi siirtää rahaa ja ostaa niillä rahoilla osakkeita pankin järjestelmän kautta.

7. Mihin kohteisiin tilillä voi sijoittaa?

Tilillä voi sijoittaa pörssiosakkeisiin ja First North -osakkeisiin. Etenkin pörssiosakkeet oli olennaista saada mukaan, jotta niiden nykyinen veroneutraliteettiongelma saadaan ratkaistua.

Ulkomaisiin osakkeisiin voi sijoittaa samoin edellytyksin kuin suomalaisiin osakkeisiin. Sijoittajan kannattaa huomioida, että osakesäästötilin sisällä ulkomaista osakkeista maksetuista lähdeveroista ei kuitenkaan saa hyvitystä. Arvo-osuustilin kautta suoria osakesijoituksia tekevällä on oikeus saada hyvitys ulkomailla osingoista peritystä lähdeverosta, jos Suomella ja yhtiön toimintamaalla on verosopimus. Osakesäästötilille tulevista ulkomaisista osingoista peritään yrityksen kotimaahan vero, eikä sijoittaja voi vähentää tätä muusta verotuksestaan.

8. Mitä kuluja osakesäästötilistä pitää maksaa?

Hinnoittelu on monilla palveluntarjoajilla samanlainen, kuin perinteisessä tavassa sijoittaa osakkeisiin arvo-osuustilin kautta. Arvo-osuustili on yksinkertaisesti tili, jossa osakkeita säilytetään sähköisessä muodossa.

Osakkeiden ostoista ja myynneistä maksetaan siis tavallisesti kaupankäyntipalkkiota, joka vaihtelee eri palveluntarjoajilla. Mahdollisesti pankki saattaa lisäksi periä kuukausittaista palkkiota.

Jotta osakesäästötilin käyttö kannattaa, näiden maksujen pitää olla pieniä. On siis tärkeää, että palveluntarjoajien välille muodostuu tarpeeksi kilpailua.

Osakesäästötilin palveluntarjoajaa voi vaihtaa ilman verovaikutuksia. Kuluja kannattaakin vertailla tarkasti. Sijoittajan kannattaa myös selvittää, tuleeko palveluntarjoajan vaihtamisesta ja osakesäästötilin lopettamisesta kuluja.

9. Voisiko tilille siirtää olemassa olevia osakeomistuksiaan?

Tilille ei voi siirtää nykyisiä osakeomistuksia, vaan ainoastaan rahaa.

10. Miten osakesäästötilin tappiot voi vähentää verotuksessa?

Osakesäästötilin sisällä verotus perustuu kolmeen asiaan: tilille laitetut rahat, tilillä olevan omaisuuden arvo, tililtä nostetut rahat. Ei siis voittojen ja tappioiden laskemiseen. Mikäli osakesäästötili on suljettaessa tappiolla, syntyy luovutustappio. Sen voi vähentää verotuksessa vasta siinä vaiheessa, kun koko tili suljetaan eli kaikki omaisuus on myyty ja varat nostettu tililtä. Tämä eroaa sijoitusrahastoista, joissa sijoittajalle syntyy vähennyskelpoinen tappio, mikäli kokonaisuus on tappiolla nostoja tehtäessä.

11. Voiko osakesäästötililä hyödyntää hankintameno-olettamaa?

Kun rahastosäästäjä tai osakkeita suoraan omistava myyvät yli kymmenen vuotta sitten tehtyjä sijoituksia, he saavat käyttää verotuksessa 40 prosentin hankintameno-olettamaa. Sama oikeus tulisi antaa myös osakesäästötilin haltijalle. Osakesäästötilissä ei ole hankintameno-olettaman hyödyntämismahdollisuutta.

12. Miten tilin euromääräinen raja toimii käytännössä?

Osakesäästötilille voi siirtää maksimissaan 50 000 euroa. Tilin sisällä omistusten arvo voi kasvaa suuremmaksi, eikä raja vaikuta tähän.

Esimerkki: Siirrät sijoitustilille 50 000 euroa ja sen arvo nousee 80 000 euroon. Nostat 40 000 euroa. Kuinka paljon rahaa voit tämän jälkeen siirtää tilille? Nostetuista varoista laskennallisesti 25 000 euroa on alkupääomaa ja 15 000 euroa arvonnousua, eli samassa suhteessa kuin koko tilillä. Tilin arvosta on nostettu puolet, ja myös tilin sisään jää 25 000 euroa alkupääomaa ja 15 000 euroa arvonnousua. Tilille saa siis sijoittaa 25 000 euroa uutta pääomaa, jotta katto tulee täyteen.

13. Voiko tilillä säilyttää halutessaan myös käteistä, esimerkiksi osakemyyntien jälkeen?

Voit säilyttää tilillä vapaasti rahaa niin pitkään kuin haluat. Esimerkiksi osakkeita myytyäsi tai osinkoja saatuasi voit säilyttää tuotot myös rahana osakesäästötilillä. Tällöin et tässä vaiheessa maksa mitään veroa, vaan aina vasta varoja tililtä nostaessasi. Voit siis vaikkapa myydä osakkeitasi ja jättää tuotot tilille rahana oston paikkoja odottamaan, niin pitkäksi aikaa kuin haluat.

14. Millaisia vaikutuksia tilillä arvioidaan olevan valtion verotuloihin?

Pitkässä juoksussa verotulojen määrä tulee todennäköisesti olemaan kokonaisuudessaan samaa luokkaa kuin nykyään. Veronmaksu lykkääntyy, mutta ei poistu. Alkuvaiheessa osakesäästötilin käyttöönoton arvioidaan vähentävän valtion verotuloja ja vaikutus on arviolta kymmenien miljoonien luokkaa.

15. Onko vastaavia tilejä käytössä muualla?

Sijoitus- ja osakesäästötilejä on käytössä useissa maissa ympäri maailman: muun muassa Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Virossa. Toteutustavat eroavat jonkin verran maittain, mutta idea on sama. Tilit ovat saaneet hyvän vastaanoton ja innostaneet kansalaisia säästämään ja sijoittamaan.

16. Mikä on Pörssisäätiön kanta osakesäästötiliin?

Pörssisäätiö kannattaa osakesäästötilin käyttöönottoa ja on edistänyt asiaa pitkäjänteisesti. Pörssisäätiö esitti tilille sijoitusrahastojen verokohtelua, mikä säätiön iloksi toteutuukin. Säätiö tosin ei ole kannattanut nyt mukaan tulevaa euromääräistä rajaa.

Tuottojen verottaminen varoja nostettaessa on Suomessa tapana muissakin sijoitusinstrumenteissa. Näin eri sijoitusmuotojen verokohtelu on paremmin linjassa keskenään. Tili edistää suomalaisten säästäjien mahdollisuuksia vaurastua.

Pörssisäätiö edistää osakesäästötilin käyttöönottoa jakamalla aiheesta tietoa sekä suurelle yleisölle että päättäjille. Pörssisäätiö on ollut muun muassa kuultavana valtiovarainministeriön verotyöryhmässä, selvittänyt kansalaisten mielipiteitä tilistä Sijoittajabarometrissa sekä antanut useita haastatteluja mediassa aiheesta.

Kuva: Miten osakesijoittajan säästöpossu eli osakesäästötili toimii. Osakesäästötilin toiminta havainnollistettu kuvassa samalla tavalla kuin artikkelissa.

Lue myös muut artikkelimme ja katso videot osakesäästötilistä.

Teksti: Kiia Etelävuori
Kuva: Unsplash / Daniel Hjalmarsson

Pysy myös jatkossa ajan tasalla yksityissijoittajaa kiinnostavista uutisista ja arvopaperimarkkinoista. Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje.

Päivitetty 10.1.2022