Sijoittaja kiinnitä huomiota kuluihin – Palveluntarjoajia kannattaa kilpailuttaa

Kulut pienentävät osakesijoittajan tuottoja, joten ne kannattaa painaa mahdollisimman pieniksi. Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri suosittelee sijoittajaa kilpailuttamaan palveluntarjoajia.

Artikkeli
21.2.2025
Lukuaika
2 min
Kulujen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska ne leikkaavat sijoittajan tuottoja.

Osakesijoittaja joutuu maksamaan kuluja ostaessaan ja myydessään osakkeita. Osa palveluntarjoajista eli välittäjistä ja pankeista perii kuluja myös arvo-osuustilin ja osakesäästötilin pitämisestä kuukausittain.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvioi, että osakekaupoissa järkevä kuluraja on prosentti. Jos kulut nousevat myydessä ja ostaessa yli yhden prosentin, tuotot leikkautuvat liikaa.

 ”Meidän tavallisten sijoittajien olisi aika kiinnittää enemmän huomiota kuluihin ja kilpailuttaa palveluntarjoajia. Ruotsalaiset ovat näin tehneet, ja heillä kulut ovat matalammat. Meidän yksi prosentti on heillä 0,1 prosenttia”, hän sanoo Talouselämä-lehden haastattelussa.

Talouselämä-lehti vertaili osakesäästötiliä käyttävän sijoittajan kuluja eri palveluntarjoajilla. Esimerkkitapauksina oli kuukausittain osakekauppoja 50 eurolla tekevä sijoittaja sekä kuukausittain 100 eurolla tekevä.

Edullisimmat kulut olivat Nordealla, jolla on käytössä 1 prosentin kulukatto. Talouselämän vertailemista palveluntarjoajista isoimmiksi kulut nousevat Danske Bankissa, joka tosin tarjoaa joidenkin järjestöjen jäsenille alempia kuluja.

Kulut, kun sijoittaa 50 euroa kuukaudessa kotimaisiin osakkeisiin

NordeaOP*NordnetDanske Bank
Kulut euroissa0,5 euroa5 euroa7 euroa8 euroa
Kulut prosenttia1 %10 %14 %16 %
Lähde: Talouselämä 8/2025. *Hinta vain OP:n asiakasomistajalle.

Kulut, kun sijoittaa 100 euroa kuukaudessa kotimaisiin osakkeisiin

NordeaOP*NordnetDanske Bank
Kulut euroissa1 euroa5 euroa7 euroa8 euroa
Kulut prosenttia1 %5 %7 %8 %
Lähde: Talouselämä. *Hinta vain OP:n asiakasomistajalle.

Kirjoittajat

Sarianna Toivonen Viestintäpäällikkö