Lounasmeri MTV:llä: Sijoittaminen fiksumpaa kuin rahan pitäminen pankkitilillä – viisi vinkkiä aloittavalle sijoittajalle
”Suomalaiset ovat aikamoisia riskinottajia vaikka rahapeleissä. Meidän pitäisi jotenkin löytää se kärsivällisen vaurastumisen tie.”

Suomen pankin tuoreen tilaston mukaan suomalaisilla on tileillä 108,2 miljardia euroa, noin 20 000 euroa kansalaista kohti, vauvatkin mukaan laskettuna, MTV:n Viiden jälkeen -lähetyksessä kerrottiin 30.9.
”Hyvä uutinen on se, että me olemme hyviä säästämään”, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri huomautti lähetyksessä.
Yhdeksi syyksi suurille pankissa makaaville rahamäärille Lounasmeri arveli vähempää kuluttamista koronakriisin takia ja kriisin tuoman epävarmuuden vuoksi kerättyjä puskureita.
”Mutta kyllähän tämä myös kertoo siitä, että olisi ehkä syytä meille koulussa opettaa myös sijoitussuunnitelman tekemistä.”
”Suomalaiset ovat aikamoisia riskinottajia vaikka rahapeleissä”
Lounasmeren mukaan ihmiset miettivät sitä, onko sijoittaminen kovin riskistä.
”Suomalaiset ovat aikamoisia riskinottajia vaikka rahapeleissä. Meidän pitäisi jotenkin löytää se kärsivällisen vaurastumisen tie.”
Vaikka tileillä on paljon rahaa, myös todella moni suomalainen on ostanut pörssiosakkeita: niitä on yli 900 000 suomalaisen. Alle kaksi vuotta käytössä olleen osakesäästötilin on avannut jo yli 200 000 ihmistä.
Viisi vinkkiä aloittavalle sijoittajalle
Viiden jälkeen-lähetyksessä kysyttiin vinkkejä aloittavalle sijoittajalle. Ohjelman nimeen sopien niitä saatiin viisi:
1 Hyvä aika lähteä sijoittamaan, kun tileillä on rahaa
Lounasmeren mukaan nyt on hyvä mahdollisuus lähteä sijoittamaan, säästäminen on kuitenkin se ensimmäinen askel.
2 Sijoittaminen kannattaa aloittaa pienillä summilla
Yleinen harhaluulo on, että pitäisi olla valmiina isoja summia rahaa, ennen kuin lähtee sijoittamaan. Päinvastoin: kannattaa lähteä liikkeelle pienillä summilla, koska sillä tavalla oppii tekemään. Ajatus on, että vähitellen säästösummatkin kasvaisivat.
3 Osakesäästäjillä parhaat tuotot
Mihin sijoittaa? Historiallisesti osakesäästäjät ovat saaneet parhaat tuotot. Voi käyttää rahastoja tai lähteä suoraan itse valitsemaan pörssiyhtiöitä, joiden osakkeenomistaja haluaa olla.
4 Käytä omia vahvuuksiasi sijoittajana, tietoa tarjolla paljon
Lounasmeren mukaan sijoittamista kannattaa lähestyä itselle helpolla tavalla, hyödyntää omia vahvuuksiaan sijoittajana. Tietoa voi hankkia lähipiiristä, verkosta tai finanssiammattilaisilta.
”Ehkä se että vähän jaksaisi tehdä pientä vertailua: jos sijoittaa rahastoon, katsoo kuluja ja mihin rahasto sijoittaa”, Lounasmeri vinkkasi lähetyksessä.
5 Kannattaa avata osakesäästötili
”Avaa osakesäästötili ja ala siirtää siinne kuukausittain säästöön vähän rahasummia ja lähteä vähitellen sijoittamaan ja ajatteleekin, että tämä on kokeilu”, hän sanoi.
Teksti: Eeva Ketvel
Lue lisää: Avaa osakesäästötili
Lue lisää: Tee sijoitussuunnitelma