Maaliskuun yhtiö: Tekova
Pörssisäätiön ja Nasdaq Helsingin maaliskuun yhtiö on Tekova. Toimitilarakentaja listautui kasvuyhtiöiden First North -markkinalle joulukuussa 2024.

Tekova on valtakunnan mutkattomin toimitilarakentaja, joka on erikoistunut liike-, toimi-, logistiikka-, tuotanto sekä urheilutilojen rakentamiseen. Tekova on perustettu vuonna 2018 ja se on toteuttanut valtakunnallisesti noin 100 erilaista toimitilahanketta. Tekova rakentaa asiakkailleen tiloja, jotta nämä voivat menestyä.
Tekovalaisia on noin 65 henkilöä. Konsernin emoyhtiö, Tekova Etelä-Suomi Oy, ja Tekova Grand Oy sijaitsevat Vantaalla. Alueyhtiöistä Tekova Länsi-Suomi Oy toimii Tampereella ja Tekova Pohjois-Suomi Oy Kempeleessä.
Tekova on menestynyt toimitilarakentamisen saralla keskittymällä asiakkaiden tarpeen mukaan räätälöityihin selkeisiin hallimaisiin hankkeisiin, jotka toteutetaan vakioiduilla konsepteilla sekä ammattimaisesti prosessoidulla toimintamallilla avaimet käteen -periaatteella (KVR).
Tilinpäätöstiedotteen mukaan Tekovan liikevaihto kasvoi 17 prosenttia 65,5 miljoonaan euroon haastavasta markkinatilanteesta huolimatta (2023: 55,9 miljoonaa euroa). Tilikauden kannattavuus parani merkittävästi – liikevoittoa kertyi 6,0 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 9,1 (2023: 3,5 miljoonaa euroa ja 6,2%). Mitkä tekijät vaikuttivat hyvään kehitykseen?
Tulos on seurausta perustekemisen tasosta. Olemme keskittyneet ydinosaamiseemme, eli asiakkaidensa tarpeiden mukaisesti räätälöityihin hallimaisiin toimitilahankkeisiin, joiden rakennuttamisprosessit ovat selkeitä.
Emme ole lähteneet retkille sinne, mitä emme hallitse. Kaikki hankkeemme ovat olleet strategiamme mukaisia ja ne on pystytty toteuttamaan vakioiduilla konsepteilla ja prosessoiduilla toimintamalleilla. Hyvän tuloksen saavuttamista on auttanut myös se, että yleisestä rakennusalan matalasuhdanteesta johtuen projekteille on saatu hankittua materiaaleja ja aliurakoita ennakoitua halvemmalla.
Mistä asiakaskuntanne koostuu?
Asiakaskuntamme koostuu pääosin yksityisen sektorin asiakkaista. Asiakkaita ovat olleet valtakunnalliset kaupalliset ketjut ja kiinteistösijoittajat sekä yksittäisiin hankkeisiin investoivat yritykset.
Asiakaskunnassa pääosa on ollut kotimaisia toimijoita, mutta viime vuosina kansainvälisten toimijoiden määrä on jonkin verran lisääntynyt. Yksityisen sektorien asiakkuuksien lisäksi olemme urakoineet joitakin julkisen sektorin liikuntatilahankkeita.
”Panostamme asiakaslähtöiseen toimintatapaan.”
Kertoisitko liiketoimintamallistanne?
Olemme toimitilarakentaja, joka keskittyy asiakkaiden tarpeen mukaan räätälöityihin hallimaisiin toimitilahankkeisiin, joiden rakennuttamisprosessi on yksinkertainen. Toteutamme hankkeet vakioiduilla konsepteilla sekä ammattimaisesti prosessoidulla toimintamallilla avaimet käteen -periaatteella (KVR).
Panostamme asiakaslähtöiseen toimintatapaan, sujuvaan projektienhallintaan ja hyvään asiakaskokemukseen. Tekemisen tasosta ja hyvästä projektinhallinnasta kertoo se, että kaikki viime vuonna valmistuneet hankkeet valmistuivat ajallaan ja ne luovutettiin asiakkaille nollavirheluovutuksina.
”Tekova erottuu kilpailijoistaan sillä, että emme ole sekarakentaja.”
Mitkä tekivät erottavat teidät kilpailijoistanne?
Tekova erottuu kilpailijoistaan yksinkertaisella ja asiakaslähtöisellä toimintatavallaan. Toisin kuin pääosa kilpailijoista, emme ole sekarakentajia, joka toteuttaa rakentamista useilla eri osa-alueilla. Olemme vahvasti segmentoituneet toimitilarakentamiseen ja toteutamme sielläkin ainoastaan hankkeita, jotka voidaan tehdä meille soveltuvilla konseptoiduilla teknisillä ratkaisuilla ja joiden rakennuttamisprosessit ovat selkeitä.
Urakoinnissa olemme mukana vain sellaisissa hankkeissa, jotka on mahdollista toteuttaa suunnittele ja toteuta -urakkamallilla. Urakoinnin lisäksi teemme enenevässä määrin omaa hankekehitystä, jossa hallitsemme koko rakentamisen arvoketjua kehitä-rakenna-omista-myy.
Mikä on Tekovan strategia ja taloudelliset tavoitteet?
Olemme viime vuosina laajentaneet toimintaamme ja siirtyneet valtakunnalliseen konsernirakenteeseen, joka mahdollistaa kasvua. Emme halua kuitenkaan kasvaa kannattavuuden kustannuksella. Tulos on meille tärkeämpää kuin liikevaihto.
Tavoitteemme on tehdä vuosittain kasvavaa liikevoittoa. Volyymin kasvaessa pyrimme säilyttämään nykyisen kannattavuustason ja parantamaan kannattavuutta entisestään laajentumalla aiempaa enemmän hankekehitykseen. Hankekehitykseen laajentuminen mahdollistaa paremman kannattavuuden hankkeiden rakennusaikaisen arvonnousupotentiaalin myötä.
”toimintaamme leimaa vahva yrittäjähenkisyys.”
Kerrotko yhtiöstä ja sen historiasta?
Tekova on perustettu vuonna 2018. Vaikka yhtiö on varsin nuori, sen perustajina ja isoina omistajina on yhtiön alkuajoista saakka ollut mukana kokeneita ja pitkään rakennusalla toimineita yrittäjiä ja yritysjohtajia. Yhtiön juuret ovat näin varsin pitkät, sen strategia, vakioidut toimintamallit ja toteutuskonseptit pohjautuvat pitkään kokemukseen.
Yrityksen toimintaa leimaa vahva yrittäjähenkisyys. Haluamme toimia asiakaslähtöisesti, ketterästi, tehokkaasti ja tulosorientoituneesti. Meillä on matala hierarkia ja maltillinen kulurakenne. Ihmiset ovat sitoutuneita ja vaihtuvuus on vähäistä.
Pörssisäätiö ja Nasdaq Helsinki esittelevät säännöllisesti Kuukauden pörssiyhtiön. Tavoitteena on tehdä erilaisia pörssiyhtiöitä tutuksi. Valinta ei ole sijoitussuositus.