Kansanosakkeet tammi-maaliskuussa: Nesteen omistajamäärä yhä kasvussa, Sampo katkaisi laskukierteensä

Finanssikonserni Nordean osake on kansanosakkeiden listan kärjessä, ja sitä omistaa osakesijoittajista yli 35 prosenttia. Kurssiromahduksesta kärsineen Nesteen omistajamäärä jatkoi kasvua ja osakkeensa splitannut Sampo sai katkaistua omistajamäärän alamäen, selviää Pörssisäätiön kansanosakeseurannasta.

Tiedote
7.4.2025
Lukuaika
3 min

Osakesijoittajat luottavat Helsingin pörssin yhtiöistä eniten finanssikonserni Nordeaan, energiayhtiö Fortumiin ja teknologiayhtiö Nokiaan. Ne ovat niin sanottujen kansanosakkeiden kärkikolmikko, joilla on lukumääräisesti eniten tavallisia sijoittajia omistajina.

Tammi-maaliskuussa kansanosakkeiden listalla tapahtui kaksi selkeää muutosta: jalostamoyhtiö Neste nousi 5. sijalle ja finanssikonserni Sampo sai katkaistua omistajamääränsä alenemisen.

Nesteen omistajamäärä kasvoi tammi-maaliskuussa 8 500 omistajalla. Jalostamoyhtiön nousukiito kansanosakkeiden listalla alkoi jo viime vuonna, kun yhtiön kurssi romahti. Alkuvuoden aikana Nesteen kurssi vajosi vuoden 2016 tasolle, ja sen tuotantolaitosten arvo alkaa jo olla korkeampi kuin markkina-arvo.

”Nesteeseen sijoittavat ne, jotka uskovat yhtiön säästöohjelmaan ja käänteeseen. Osa voi pitää selkänojana sitä, että yhtiön suurin omistaja on valtio. Jotkut seuraavat sijoituksissaan suursijoittajia kuten Mika Anttosta, joka on lisännyt Neste-omistustaan”, arvioi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Finanssiyhtiö Sammon omistajamäärä laski viime vuonna. Tammi-maaliskuussa yhtiö kirjasi hieman yli 800 uutta omistajaa.

”Omistajamäärän pieni nousu voi selittyä sillä, että osakkeen splittaaminen on tehnyt Sammosta kiinnostavamman sijoittajille”, Lounasmeri sanoo.

Sampo splittasi eli pilkkoi osakkeensa helmikuussa. Yleensä yhtiöt varmistavat splitillä, että osakkeen hinta on tarpeeksi matala, jotta myös pienillä summilla ostavat sijoittajat voivat helposti sijoittaa yhtiöön.

KansanosakeOmistajien määrä 30.3.2025Muutos 31.12.2024:stä
1. Nordea352 074-190
2. Fortum220 949-309
3. Nokia215 343-981
4. Mandatum212 655+1 462
5. Neste193 129+8 483
6. Sampo191 880+822
7. Elisa165 403+747
8. UPM141 101+1 177
9. Finnair116 219-2 698
10. Kesko111 010+2 056
Lähde: Euroclear/Pörssisäätiö. Sisältää kotitalousomistajat, poistettu kuolinpesät ja elinkeinonharjoittajat.

Osinkoyhtiöt kärkisijoilla

Kansanosakkeiden lista kertoo, että tavalliset sijoittajat sijoittavat mielellään markkina-arvoltaan suuriin yhtiöihin, jotka jakavat hyvin osinkoja. Sijoittajat pitävät myös kuluttajabrändeistä, koska niiden liiketoiminta on tuttua.

Suomen hieman yli miljoonasta osakesijoittajasta noin 35 prosenttia omistaa Nordeaa ja 22 prosenttia Fortumia, jotka molemmat tunnetaan hyvinä osingonmaksajina. Nordea on ollut kansanosakkeiden kärjessä siitä saakka, kun yhtiö syksyllä 2018 muutti pääkonttorinsa ja listauspaikkansa Ruotsista takaisin Suomeen.

Kolmantena listalla on teknologiayhtiö Nokia, joka piti pitkään listan kärkipaikkaa. Nokian laajan omistajakunnan taustalla ovat muiden muassa yhtiön työntekijöilleen aikanaan suuntaamat osake- ja optio-ohjelmat.

Lisätietoja

Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja, Pörssisäätiö ja Pörssitalo
Sarianna Toivonen Viestintäpäällikkö