Sari Lounasmeri herättelee tavallisia sijoittajia: Trump muuttamassa sijoittamisen megatrendejä isolla kädellä
Pörssissäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri herättelee tavallisia sijoittajia miettimään viime viikkojen kurssimyräköiden vaikutuksia osakemarkkinoille ja omiin sijoituspäätöksiin. Trumpin talouspolitiikka on kolmella tapaa muuttamassa sijoittamisen megatrendejä.

Osake- ja rahastosijoittajien kannattaa käydä tarkkaan läpi viime viikkojen voimakkaan kurssiheilunnan ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden alkukuukausien opetukset. Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvioi, että Trumpin talouspolitiikka on muuttamassa sijoittamisen megatrendejä ja nostaa esille kolme isoa muutosta.
”Nyt osakemarkkinoiden liikkeitä ohjaavat protektionismi, jatkuva geopoliittinen epävarmuus sekä nouseva inflaatio. Osa sijoittajista on varmasti jo reagoinut tilanteeseen, mutta myös rahastosijoittajien kannattaa tarkistaa, mitä sijoituksia omissa rahastoissa on”, sanoo Lounasmeri.
Globalisaation vaihtuminen ryminällä protektionismiksi johtaa siihen, että valtiot korostavat huoltovarmuutta sekä yritykset muuttavat toimitusketjujaan ja perustavat tuotantolaitoksiaan uusiin paikkoihin. Sijoittajan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millä markkinoilla yritys toimii, missä ovat sen asiakkaat ja missä tuotantolaitokset.
”Moni suomalaissijoittajien suosima kansanosake toimii lähinnä Suomessa, mutta kotimaiset kansainvälisesti toimivat konepajat taas joutuvat sopeuttamaan toimintaansa uuteen tilanteeseen.”
Kun geopoliittinen epävarmuus on osakemarkkinoilla uusi normaali, kurssivaihtelut jatkuvat, ja vielä aiempaa jyrkempinä ja lyhyempinä. Tämä voi hämmentää myös pitkän linjan sijoittajia, sillä aiemmin kurssilaskut ovat kestäneet koronakevään yhden kuukauden laskusta 1970-luvun neljän vuoden laskumarkkinaan.
”Suojaa heiluriliikkeeltä tuo sijoitusten riittävä hajautus.”
”Suojaa heiluriliikkeeltä tuo sijoitusten riittävä hajautus, mutta lisäksi entistä useampi kääntyy nyt niin sanottuihin turvasatamayhtiöihin ja – sijoituksin. Perinteisiä turvasatamia ovat olleet kulta ja valtioiden joukkolainat, mutta osakesijoittajia kiinnostavat etenkin puolustusteollisuuden yhtiöt ja niitä palvelevat yhtiöt, joita löytyy myös kotipörssistä”, Lounasmeri arvioi.
Kauppasodan jatkuminen ja kovemmat tullit johtavat siihen, että inflaatio palaa ja kuluttajahinnat kääntyvät nousuun. Osake- ja rahastosijoittajat joutuvat taas miettimään, mitkä yhtiöt pärjäävät inflaatiosta huolimatta.
”Moni kiinnostuu nyt niin sanotuista arvo-osakkeista, jotka ovat arvostettuja yhtiöitä ja pystyvät tarjoamaan vakaata osinkovirtaa”, Lounasmeri jatkaa.
”Pakkomyynteihin ovat ajautuneet lähinnä velalla sijoittaneet.”
Lounasmeri kehottaa jokaista sijoittajaa varmistamaan sen, että oma sijoitussuunnitelma sopii muutoksessa oleviin megatrendeihin. Osakkeisiin sijoittaa hieman yli miljoona suomalaista, ja osake- ja rahastosijoittajia on yhteensä kaksi miljoonaa.
”Omia sijoituksia kannattaa sopeuttaa ajan kanssa, eikä äkkiliikkeisiin ole pitkäjänteisellä osake- tai rahastosijoittajalla tarvetta. Pakkomyynteihin ovat ajautuneet lähinnä velalla sijoittaneet”, Lounasmeri korostaa.