Oppitunti 9: Miten osakesäästötili toimii

Osakesäästötili on kaikille suomalaisille säästäjille tarkoitettu uusi työkalu, joka tekee verotuksesta yksinkertaisempaa ja tasapuolisempaa yksityissijoittajille. Tili sopii etenkin pitkäjänteiselle osakesäästäjälle.

Helsingissä sijaitsevan Pörssitalon julkisivu. Artikkelissa kerrotaan, miten osakesäästötili toimii.

Tiiviisti selitettynä osakesäästötili on tili, johon voi siirtää rahaa ja käydä tilin sisällä kauppaa pörssiosakkeilla ja First North -osakkeilla. Tapahtumia tilin sisällä ei veroteta. Osakkeita on siis mahdollista myydä ilman välittömiä verovaikutuksia ja osingot voi sijoittaa uudelleen ilman, että niistä menee välissä veroa. Veroa maksetaan siinä vaiheessa, kun varoja nostetaan tililtä.

Osakesäästötilin käyttäjä pääsee siis pitkällä aikajänteellä hyötymään aiempaa paremmin korkoa korolle -ilmiöstä. Ilmiön ansiosta pienistäkin säästöistä kasvaa vuosien kuluessa suuria summia, kun ne on sijoitettu tuottaviin kohteisiin ja kun sijoitusten tuotot sijoitetaan uudelleen.

Korkoa korolle -ilmiö voimistuu muun muassa osakesäästötilillä.

Osakesäästötili tekee verotuksesta sijoittajan kannalta yksinkertaista ja byrokratiatonta, jolloin sijoittaja voi keskittyä olennaiseen eli sijoituspäätösten tekemiseen.

Säästäjä voi sijoittaa suoraan osakkeisiin sekä osakesäästötilin että arvo-osuustilin kautta ja valita itselleen parhaan vaihtoehdon.

Alhaalta voit lukea osakesäästötilin käyttämisestä tarkemmin, tai katsoa sivun lopusta tiiviin kahden minuutin videon, jossa Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri selittää työkalun pääasiat.

1) Avaa osakesäästötili

Valitse haluamasi, osakesäästötilejä tarjoava pankki tai finanssilaitos. Osakesäästötilin avaaminen onnistuu esimerkiksi tunnistautumalla sähköisesti pankkitunnuksilla verkossa. Kun tili on avattu, tilille voi siirtää rahaa ja ostaa niillä rahoilla osakkeita pankin järjestelmän kautta. Vertaile tarkasti eri palveluntarjoajien kuluja. Pankit kertovat tarjoomastaan todennäköisesti viimeistään alkuvuodesta 2020, mahdollisesti jo aiemmin.

2) Siirrä tilille rahaa itsellesi sopivalla säästötahdilla

Osakesäästötilille voi siirtää ainoastaan rahaa, ei siis olemassa olevia osakkeita. Voit siirtää rahaa juuri itsellesi sopivia määriä ja itsellesi sopivaan tahtiin. Kuitenkin osakesäästötilille voi siirtää rahaa maksimissaan 50 000 euroa. Tilin sisällä omistusten arvo voi kasvaa suuremmaksi, eikä raja vaikuta tähän.

Vaikka 50 000 euron raja tulisi vastaan, voit laittaa taas lisää rahaa tilille sen jälkeen, kun olet nostanut rahaa tililtä pois. Varojen nostamiselle tililtä ei ole euromääräisiä tai ajallisia rajoituksia.

Esimerkki: Siirrät sijoitustilille 50 000 euroa ja sen arvo nousee 80 000 euroon. Nostat 40 000 euroa. Kuinka paljon rahaa voit tämän jälkeen siirtää tilille? Pörssisäätiön laskelman mukaan tällaisessa tilanteessa nostetuista varoista laskennallisesti 25 000 euroa on alkupääomaa ja 15 000 euroa arvonnousua, eli samassa suhteessa kuin koko tilillä. Tilin arvosta on nostettu puolet, ja myös tilin sisään jää 25 000 euroa alkupääomaa ja 15 000 euroa arvonnousua. Tilille saa siis sijoittaa 25 000 euroa uutta pääomaa, jotta katto tulee täyteen.

3) Osta säästetyillä rahoilla pörssi- tai First North -osakkeita

Osakesäästötilille siirretyillä rahoilla voi ostaa pörssiosakkeita ja First North -osakkeita. Tilille voi ostaa sekä suomalaisia että ulkomaalaisia osakkeita. Sinä teet itse sijoituspäätökset ja valitset, mihin sijoitat ja millä summalla.

4) Hyödynnä omistajan oikeuksiasi

Tilillä säilytettävät osakkeet ovat sijoittajan omissa nimissä. Omistajan oikeudet kuuluvat hänelle ja sijoittaja voi äänestää yhtiökokouksissa.  Yhtiökokous on pörssiyhtiöiden ylin päätöksentekoelin, joka muun muassa päättää hallituksen ja tilintarkastajan valinnasta sekä vastuuvapauden antamisesta ylimmälle johdolle, vahvistaa tilinpäätöksen ja päättää osingonjaosta. Omistajilla on kokouksessa kyselyoikeus, puheoikeus ja äänioikeus.

5) Nauti korkoa korolle -efektin entistä tehokkaammasta vaikutuksesta

Osingot voi sijoittaa uudelleen tilin sisällä ilman, että välissä menee veroa. Osakesijoittaja pääsee siis pitkällä aikajänteellä hyötymään aiempaa paremmin korkoa korolle -ilmiöstä. Ilmiön ansiosta pienistäkin säästöistä kasvaa vuosien kuluessa suuria summia, kun ne on sijoitettu tuottaviin kohteisiin ja kun sijoitusten tuotot sijoitetaan uudelleen.

Lisäksi osakesäästötilin sisällä osakkeita on mahdollista myydä ilman välittömiä verovaikutuksiaVoit siis myydä osakkeita ilman, että siinä kohtaa maksat veroa, ellet nosta rahaa osakesäästötililtä pois. Tämä helpottaa hajauttamista ja tasapainoisen salkun ylläpitämistä.

Toisaalta sijoittajan kannattaa ottaa huomioon, että osakesäästötilillä osingot ovat täysimääräisesti pääomatuloveron alaisia, kun muuten ne ovat 85-prosenttisesti veronalaisia.

6) Verottaja saa automaattisesti verotiedot – verotuksen kannalta olennaista on ainoastaan tilille laitetut rahat, koko salkun arvonnousu ja tililtä pois otetut rahat

Osakesäästötilin idea on, että veroa maksetaan saaduista tuotoista pääomatuloveron verran (30% tai 34 %) ja ainoastaan silloin, kun varoja nostetaan tililtä.

Osakesäästötili tekee verotuksesta sijoittajan kannalta yksinkertaista ja byrokratiatonta. Verotuksen kannalta olennaista on vain se, kuinka paljon rahaa olet siirtänyt tilille, kuinka paljon arvonnousua tilillä on tapahtunut ja kuinka paljon olet nostanut rahaa tililtä. Osakesäästötiliä ylläpitävän pankin on pidettävä kirjaa kaikista näistä asioista. Jos vaihdat palveluntarjoajaa, tiedot siirtyvät uudelle palveluntarjoajalle. Palveluntarjoajaa voi vaihtaa ilman verovaikutuksia.

Toisin sanoen: Osakesäästötilin verotus toimii samalla tavalla sijoitusrahastoissa. Sijoittaja maksaa pääomatuloveroa tuotoista siinä vaiheessa, kun hän nostaa varoja pois tililtä. Tapahtumia tilin sisällä ei veroteta.

Esimerkki: olet laittanut tilille 100 euroa, joka on kasvanut 120 euroon. Nostat tililtä itsellesi 12 euroa. Summassa on tuottoa kaksi euroa, josta menee 30 % pääomatuloveroa.

Osakkeita myytyäsi tai osinkoja saatuasi voit säilyttää tuotot myös rahana osakesäästötilillä. Tällöin et tässä vaiheessa maksa mitään veroa, vaan aina vasta varoja nostaessasi. Voit siis esimerkiksi myydä osakkeitasi ja jättää tuotot tilille rahana oston paikkoja odottamaan, niin pitkäksi aikaa kuin haluat.

Tappioiden vähentäminen on asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Mikäli osakesäästötili on suljettaessa tappiolla, syntyy luovutustappio. Sen voi vähentää verotuksessa vasta siinä vaiheessa, kun koko tili suljetaan eli kaikki omaisuus on myyty ja varat nostettu tililtä. Tämä eroaa sijoitusrahastoista, joissa sijoittajalle syntyy vähennyskelpoinen tappio, mikäli kokonaisuus on tappiolla nostoja tehtäessä.

Hankintameno-olettamaa ei ole käytössä osakesäästötilillä. Kun rahastosäästäjä tai osakkeita suoraan omistava myyvät yli kymmenen vuotta sitten tehtyjä sijoituksia, he saavat käyttää verotuksessa 40 prosentin hankintameno-olettamaa. Osakesäästötilissä ei ole hankintameno-olettaman hyödyntämismahdollisuutta.

Pörssisäätiön sijoituskoulu

Täältä pääset sijoituskoulun etusivulle. Suoraan seuraavaan tai edelliseen oppituntiin pääset alla olevasta painikkeista.