Valtio etsii kotimaisia omistajia – Suunnataan osakemyynnit kansalle
Suomen omistamiskulttuuri kaipaa vahvistamista. Pörssiin tarvitaan sukuyhtiöiden sijoitusyhtiöitä ja valtion tulee vauhdittaa kansankapitalismia suuntaamalla valtionyhtiöiden osakemyyntejä tavallisille osakesijoittajille.
Hallitusohjelma linjaa, että investointeja rahoitetaan valtion omaisuustuloilla. Myyntituloja onkin saatu listaamalla Posti pörssiin ja myymällä Solidiumin salkusta Kemiran ja Mandatumin osakkeet.
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ylijohtaja Maija Strandberg kertoo tiedotteessa (8.4.2026), että myyntitilanteissa valtion omistuksen tilalle ei juuri löydy kotimaista pääomaa, vaan omistusosuudet siirtyvät ulkomaille. Hän kannustaa harkitsemaan tarkoin hyvin tuottavien pörssiyhtiöiden myymistä ja mahdollisten myyntien ajoitusta.
Kemira on onnistunut esimerkki valtion omistuksen siirtymisestä kotimaiseen omistukseen. Yhtiön ankkuriomistajana toimiva Paasikiven suvun sijoitusyhtiö Oras Invest on lisännyt omistustaan Solidiumin myydessä. Tarvittaisiin lisää Oras Investin kaltaisia toimijoita.
Ruotsissa on useita pörssilistattuja sukutaustaisia sijoitusyhtiöitä. Suomessa verokohtelu suosii rahastoja.
Ruotsissa on useita pörssilistattuja sukutaustaisia sijoitusyhtiöitä. Suomessa verokohtelu suosii rahastoja. Kasvollisten omistajien sijoitusyhtiöiden listaaminen olisi Suomessakin tervetullutta ja edistäisi kotimaista omistajuutta. Tämä edellyttäisi listattujen sijoitusyhtiöiden saamien osinkojen verokohtelun tarkastelua.
Vaihtoehtoja on muitakin. Hallitusohjelmassa luvataan myös, että valtio edistää piensijoittajien mahdollisuuksia osallistua valtionyhtiöiden mahdollisiin osakeanteihin. Voisiko kansankapitalismista löytyä ratkaisu valtio-omistajan pulmaan?
Entä jos valtio ohjaisi yhtiöidensä osalta osakeannit vain tavallisille sijoittajille?
Osaa pörssiyhtiöistä on moitittu siitä, että osakeannit on suunnattu ulkomaisille sijoittajille yhtiön pääomarakenteen monipuolistamiseksi. Entä jos valtio ohjaisi omien yhtiöidensä osalta osakeannit – tai osakemyynnit – päinvastoin vain tavallisille sijoittajille eli suurelle yleisölle? Näin varmistettaisiin omistuksen siirtyminen ainakin ensi vaiheessa kotimaisiin käsiin.
Hallitusohjelman tavoitteena on valtio-omistuksen asteittainen keventäminen muun kotimaisen omistuksen tullessa tilalle. Strandberg on oikeassa korostaessaan kotimaisen omistajuuden jatkuvuutta.
Kiinnostaako sijoittaminen ja vaurastuminen? Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje.
Omistamiskulttuurin vahvistaminen kaipaa jatkuvia tekoja. Hallituksen jo tekemät toimet osakesäästötilin edistämiseksi ovat tärkeitä ja lisää tarvitaan. Poliittisten päättäjien tulee pyrkiä sekä Suomen että suomalaisten vaurastumiseen.