Maaliskuun yhtiö: Framery

Pörssisäätiön ja Nasdaq Helsingin maaliskuun yhtiö on Framery. Äänieristettyjä työtiloja valmistava yhtiö listautui Helsingin pörssiin joulukuussa.

Artikkeli
9.3.2026
Lukuaika
4 min
Kysymyksiin vastaa toimitusjohtaja Samu Hällfors.

Framery mahdollistaa ihmisille keskittymisen siihen, mikä on aidosti tärkeää, ja asioiden saamisen aikaan. Äänieristetyillä älykkäillä työtiloillaan ja älytoimistojärjestelmällään Framery muuttaa tavalliset toimistot paikoiksi, joita ihmiset rakastavat. Siksi Framery on olennainen osa onnistunutta työpäivää miljoonille työntekijöille yli sadassa maassa ja useassa maailman johtavista yrityksistä.

Frameryn liikevaihto kasvoi vuonna 2025 huimat 37 prosenttia edellisvuodesta 222 miljoonaan euroon. Se ylitti selvästi alan keskimääräisen 15 prosentin kasvuvauhdin ja yhtiön oman pitkän aikavälin 10 prosentin tavoitteen. Mistä tekijöistä poikkeuksellisen nopea kasvu rakentui?

Vuoden 2025 vahva kasvu rakentui onnistumisista useilla strategisilla osa-alueilla. Merkittävimpänä kaikista oli uuden älykkään tuoteperheen tuoma kilpailuetu. Vuonna 2024 lanseerattu uusi tuoteperhe vastasi vahvaan maailmanlaajuiseen kysyntään erinomaisesti.

Lisäksi kasvua vauhditti erityisesti erään pitkäaikaisen globaalin avainasiakkaan lukuisat toimistokehitysprojektit useilla eri mantereilla. Orgaaninen kasvu oli kuitenkin ilman tätä yksittäistä avainasiakastakin 19,5 prosenttia, mikä ylitti selvästi äänieristettyjen työtilojen markkinan arvioidun yleisen kasvuvauhdin. 

”Kansainvälinen kasvu on Frameryn toiminnan ytimessä.”

Vuoden 2025 viimeisen vuosineljänneksen oikaistu liikevoittomarginaalinne laski 20,4 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli poikkeuksellisen korkea 29,3 prosenttia. Kannattavuutta painoivat muiden muassa Yhdysvaltain tullimaksut, dollarin heikkeneminen ja listautumiskustannukset. Mitä toimia olette tehneet kannattavuushaasteiden ratkaisemiseksi?

Viimeisen neljänneksen kannattavuuteen vaikuttivat negatiivisesti erityisesti Yhdysvaltain dollarin heikkeneminen sekä Yhdysvaltojen asettamat tuontitullit. Olemme vastanneet näihin haasteisiin toteuttamalla loppuvuoden aikana hinnankorotuksia tullikustannusten vaikutusten lieventämiseksi.

Hinnankorotusten vaikutus ei kuitenkaan vielä täysimääräisesti näkynyt viimeisellä neljänneksellä. Arvioimme, että nämä hinnoittelumuutokset alkavat vaikuttaa kannattavuuteen laajasti vuoden 2026 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. 

Framery on panostanut kansainväliseen laajentumiseen onnistuneesti: liikevaihtonne kasvoi vuonna 2025 Amerikan markkinoilla 52 prosenttia sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella peräti 91,8 prosenttia. Miten aiotte jatkossa hyödyntää tätä vetoapua globaaleilla markkinoilla? Kuinka vastaatte haasteisiin, jotta kansainvälinen kasvu pysyy kestävänä?

Kansainvälinen kasvu on Frameryn toiminnan ytimessä, sillä jo tällä hetkellä lähes 95 prosenttia liikevaihdostamme tulee viennistä. Kansainvälisyys ja globaalit markkinat ovatkin yhtiömme kasvun perusta ja jatkuva tila.

Kasvustrategiamme yhtenä merkittävimpänä osa-alueena on tuotteiden vaivaton globaali saatavuus, ja tähän panostamme myös tulevaisuudessa. Amerikan alueella olemme vahvistaneet myyntiresurssejamme vastataksemme kysyntään ja kaikilla markkina-alueillamme syvennämme suhteita suuriin globaaleihin avainasiakkaisiin.

Lisäksi kasvun kestävyyttä tukevat jälleenmyyjävetoisen liiketoimintamallin jatkuva kehitys ja kyky toimia luotettavana kumppanina maailman suurimmille yrityksille niiden työympäristöhankkeissa.

Globaalina yhtiönä seuraamme aktiivisesti kansainväliseen kauppaan liittyviä muutoksia ja riskejä ja reagoimme niihin tehokkaasti. Tämä mahdollistaa asemamme säilyttämisen maailman johtavana älytoimistoratkaisujen toimittajana.

”älytoimistojärjestelmämme tuo dataohjatun suunnittelun osaksi toimistojen arkea.” 

Listautumisen yhteydessä puhuitte uuden aikakauden alkamisesta, jossa Framery laajentuu äänieristettyjen toimistotilojen markkinajohtajasta myös “kokonaisvaltaisten älytoimistojärjestelmien edelläkävijäksi”. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa yhtiön strategialle ja tuotekehitykselle?

Strateginen laajentuminen älytoimistojärjestelmiin tarkoittaa siirtymistä pelkästä kalustetoimittajasta työympäristöjen kriittisen infrastruktuurin tarjoajaksi. Käytännössä tämä näkyy tuotekehityksessämme siten, että jo yli 70 asiantuntijaa työskentelee täysipäiväisesti äänieristettyjen työtilojen ja ohjelmistopohjaisten älytoimistojärjestelmien parissa.

Tuotteemme tarjoavat nykyään arvokasta dataa tilojen käytöstä ja älytoimistojärjestelmämme tuo dataohjatun suunnittelun, reaaliaikaisen seurannan, helpot tilavaraukset ja joustavuuden osaksi toimistojen arkea. 

Työympäristöjen trendit – kuten hybridityön yleistyminen ja avokonttorien yksityisyystarpeet – tukevat Frameryn tuotteiden kysyntää globaalisti. Miltä äänieristettyjen työtilojen ja älytoimistojen markkina näyttää teidän näkemyksenne mukaan lähivuosina?

Markkinanäkymät lähivuosille ovat erittäin myönteiset ja työelämän rakenteelliset trendit tukevat ratkaisujemme kysyntää. Hybridityön yleistyminen, virtuaalikokousten korkea osuus ja tarve tehostaa toimistopinta-alan käyttöä ohjaavat organisaatioita investoimaan älykkäisiin työtiloihin.

Arvioimme äänieristettyjen työtilojen markkinan kasvavan keskimäärin noin 15 prosenttia vuodessa vuoteen 2030, ja Framery on asemaltaan selvä markkinajohtaja hyötymään tästä kasvusta.

Pörssisäätiö ja Nasdaq Helsinki esittelevät säännöllisesti Kuukauden pörssiyhtiön. Tavoitteena on tehdä erilaisia pörssiyhtiöitä tutuksi. Valinta ei ole sijoitussuositus.