Auroora listautumassa Helsingin päämarkkinalle
Pieniä ja keskisuuria yrityksiä omistava ja kehittävä Auroora pyrkii keräämään uusien osakkeiden liikkeellelaskulla noin 35 miljoonan euron bruttovarat.
Helsingin pörssi saa uuden yhtiön, kun sarjayhdistelijäksi itsensä määrittelevä Auroora Yhtiöt listautuu. Aurooran yleisöannin merkintäaika alkoi keskiviikkona 25. maaliskuuta ja päättyy arviolta maanantaina 30. maaliskuuta.
Auroora pyrkii keräämään uusien osakkeiden liikkeellelaskulla noin 35 miljoonan euron bruttovarat. Yhtiö aikoo käyttää varat mahdollisiin tuleviin yrityskauppoihin sekä konserniyhtiöiden kehityksen ja kasvun tukemiseen, kuten laiteinvestointeihin.
Auroora omistaa, hankkii ja kehittää pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Se keskittyy kasvamaan liiketoimintaansa etenkin sähköistyksen ja automaation, puhtaan veden ja ympäristöteknologian sekä teollisten tuotteiden ja palvelujen alueilla.
Auroora omistaa yli 20 pientä tai keskisuurta yritystä, jotka työllistävät yhteensä yli 850 henkilöä. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 205 miljoonaa euroa.