Juuri listautunut Posti on merkittävä ennakkotapaus
Valtion sijoitussalkussa on yhä lukuisia yhtiöitä, joissa omistusta voitaisiin keventää. Postin listautuminen on merkittävä ennakkotapaus.
Valtio järjestelee omistuksiaan. Strategiset omistukset on pidettävä ja lypsylehmistäkin osa. Samalla pääomia on vapautettava tulevia puolustusinvestointeja varten. Toivon, että valtio jatkaa omistustensa listaamisia, joten juuri listautunut Posti on merkittävä ennakkotapaus.
Parhaimmillaan valtio suurena omistajana voi kehittää markkinaa näyttämällä esimerkkiä. Hieno innovaatio Postin listautumisessa olivat bonusosakkeet, joilla palkitaan omistuksensa yli vuoden säilyttäviä yksityishenkilöitä. Käytännön toteutusta voisi vielä pyrkiä helpottamaan, jotta jokainen halukas saa varmasti myös bonusosakkeet merkittyä. Nyt merkintä tuli tehdä kaksiosaisena, ehkä jatkossa yksi toimeksianto riittäisi.
Erinomaista oli myös se, kuinka listautumismerkinnän osalta tuotiin näkyvästi esille mahdollisuus tehdä osakemerkinnät joko arvo-osuustilille tai osakesäästötilille. Koska Postista odotetaan osinkokonetta, moni varmasti hyödynsi mahdollisuuden sijoittaa omistuksen suoraan osakesäästötilille.
”Moni tavallinen sijoittaja ei ehtinyt reagoimaan Postin listautumiseen.”
Postin listautuminen toteutettiin määrätietoisesti ja nopeasti. Niin nopeasti, että moni tavallinen sijoittaja ei ehtinyt edes reagoida. Listautumismyynnin yleisöosuus oli ohi alle viikossa. Tämä on monelle liian nopea tahti. Yleisölle kohdennettua osuutta kasvatettiin listautumisen aikana alun perin ilmoitetusta. Erityisesti valtion omistuksia myytäessä on toivottavaa, että yleisön osuus olisi jatkossa yhä painavampi. TaTavalliset sijoittajat luovat likviditeettiä, ja heidän kiinnostuksensa osallistua listautumisiin voi hiipua, jos saadut osakemäärät jäävät kovin pieniksi.
Mitä seuraavaksi? Valtion salkusta löytyy lukuisia listaamattomia yrityksiä, joissa valtion nykyinen omistusosuus on 100 prosenttia, mutta poliittisesti päätetty omistuksen alaraja on selvästi matalampi. Joukkoon kuuluvat esimerkiksi A-kruunu, Arctia, Finavia, Gasgrid, Gasum ja VR. Nämä yritykset ovat mahdollisia listautumiskandidaatteja.
”luonnolliset monopolit tulisi säilyttää julkisen sektorin pääomistuksessa..”
Moni harmittelee edelleen Fortumin sähköverkkojen myyntiä. Samaa virhettä ei tule tehdä toistamiseen, eli luonnolliset monopolit tulisi säilyttää julkisen sektorin pääomistuksessa. Gasgrid rakentaa Suomeen vetyverkkoa, jota voi ainakin toistaiseksi pitää luonnollisena monopolina, joten valtion tulee olla tämän osalta tarkkana. Sen sijaan VR ei omista rataverkkoa, vaan rataverkon omistaa valtio.
Listan ulkopuolelta kiinnostavia tarkastelun kohteita voisivat olla Solidium ja Veikkaus, joiden kummankin kohdalla päätetty omistuksen alaraja on kuitenkin toistaiseksi täydet 100 prosenttia. Rahapelimonopolin murtuessa Veikkaus voisi olla potentiaalinen listautuja. Solidiumista puolestaan on haaveiltu kansalle sijoitusyhtiötä.
Valtion pörssisalkusta löytyy reilu 44 prosenttia Nesteen osakkeista. Tässä olisi myyntivaraa, sillä omistusraja on asetettu 33,4 prosenttiin.
Valtio-omistaja etenee reippaasti. Sijoittajan kannattaa perehtyä mahdollisiin listautujiin jo nyt.
Teksti on alun perin julkaistu Kauppalehdessä 10. lokakuuta 2025.