Nokian Panimo ja GRK ehtivät markkinoille juuri ennen myllerrystä
Uusia listautujia on odotettu. Listautumisikkuna ehti avautua lyhyesti maalis-huhtikuun vaihteessa. Nokian Panimo ja GRK tulivat markkinoille juuri ennen kauppasodan kiihtymistä ja osakekurssien laskua. Kirjoitushetkellä (7.4.) yhtiöiden osakekurssin lasku vastasi karkeasti yleisindeksin laskua.

Nokian Panimo
Mille markkinapaikalle yhtiö hakeutui? Kuinka paljon varoja kerättiin?
Nokian Panimo hakeutui First North -markkinalle. Yhtiö hankki listautumisannilla sijoittajilta 10 miljoonaa euroa uusia varoja. Yhtiön markkina-arvo oli listautumishetkellä noin 25 miljoonaa euroa. Kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi 3.4.2025.
Miksi yhtiö listautui? Mihin kerätyt varat käytetään?
Yhtiö kertoi käyttävänsä listautumisannilla hankittuja varoja orgaanisen kasvustrategian toteuttamiseen. Lisäksi yhtiö kertoi tavoittelevansa listautumisella esimerkiksi näkyvyyden parantumista.
Kuinka suuri osuus annista kohdennettiin yleisölle eli tavallisille sijoittajille?
Nokian Panimon listautumisannista 20 prosenttia eli 2 miljoonaa euroa oli kohdennettu yleisölle eli tavallisille sijoittajille. Prosenttiosuus oli hyvä, mutta annin pieni koko johti siihen, että moni sijoittaja sai osakkeita vähemmän kuin olisi halunnut. Kysyntää olisi riittänyt enemmänkin. Yhtiö on yksi Suomen suurimmista pienpanimoista. Tavalliset sijoittajat pitävät usein kuluttajabrändeistä. Yhtiö oli myös jo ennalta tuonut esille listautumissuunnitelmiaan, joka oli antanut sijoittajille aikaa perehtyä yhtiöön.
Kuinka paljon osakkeita tavallinen sijoittaja sai?
Käytännössä listautumisannissa 500 euroa sijoittanut sai haluamansa eli 200 osaketta. Sen sijaan 5000 euroa yleisöannin kautta sijoittanut olisi halunnut 2000 osaketta, mutta sai vain 460 osaketta (josta maksoi 1150 euroa) eli leikkuri oli melko ankara. Se, että merkintöjä jouduttiin leikkaamaan näin paljon, kuvastaa kysynnän määrää ja voi ennakoida hyvää kehitystä yhtiön osakkeelle jatkossa. Toisaalta on riski, että suuri leikkaus johtaa siihen, että sijoittajat luopuvat sijoituksesta, joka on heidän salkussaan kovin pieni.
Mikä oli listautumisannin jälkeen yhtiön omistajamäärä?
Yleisöannissa vastaanotettiin merkinnät noin 2900 sijoittajalta. Yhtiöllä oli jo aikaisemmin iso määrä osakkeenomistajia. Listautumisannin jälkeen osakkeenomistajia oli noin 4700.
Ketkä toimivat listautumisannissa yhtiön neuvonantajina?
Yhtiön neuvonantajina toimivat pääjärjestäjänä ja hyväksyttynä neuvonantajana Evli, oikeudellisena neuvonantajana Castren & Snellman ja viestinnällisenä neuvonantajana Burson Finland.
GRK
Mille markkinapaikalle yhtiö hakeutui? Kuinka paljon varoja kerättiin?
GRK hakeutui Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Yhtiö hankki listautumisannilla sijoittajilta 45 miljoonaa euroa uusia varoja. Samalla vanhat osakkeenomistajat myivät omistuksiaan 68 miljoonalla eurolla. Yhtiön markkina-arvo oli listautumishetkellä noin 425 miljoonaa euroa. Kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi 2.4.2025.
Miksi yhtiö listautui? Mihin kerätyt varat käytetään?
Infrarakentaja GRK kertoi käyttävänsä listautumisannissa hankittavia varoja kasvustrategian toteuttamiseen, erityisesti epäorgaaniseen kasvuun eli yrityskauppoihin Ruotsissa.
Kuinka suuri osuus annista kohdennettiin yleisölle eli tavallisille sijoittajille?
GRK:n listautumisannista 4,5 prosenttia eli noin 5 miljoonaa euroa oli kohdennettu yleisölle eli tavallisille sijoittajille. Yleisön prosenttiosuus listautumisannista oli erittäin pieni. Toisaalta listautumisanti toteutettiin tavallista lyhyemmässä aikataulussa, joka vaikeuttaa tavallisten sijoittajien mahdollisuutta reagoida listautumisantiin. Yleisöanti kesti vain perjantaista 21.3. perjantaihin 28.3.
Kuinka paljon osakkeita tavallinen sijoittaja sai?
Yleisöannissa 500 euroa sijoittanut sai haluamansa määrän osakkeita (käytännössä 49 osaketta 495,88 eurolla). Sen sijaan 5000 euroa sijoittanut olisi halunnut 494 osaketta, mutta sai vain 335 osaketta (335 osaketta 3390,20 eurolla). Merkintöjä jouduttiin siis leikkaamaan, mutta ei kovin ankarasti.
Mikä oli listautumisannin jälkeen yhtiön omistajamäärä?
Yhtiö kertoo, että listautumisannin jälkeen sillä on noin 2400 osakkeenomistajaa. Listautumisantiin osallistuneiden määrää voidaan pitää pienenä suhteessa yhtiön markkina-arvoon ja saman toimialan verrokkeihin kuten Kreateen. Omistajamäärän kasvattaminen olisi edellyttänyt todennäköisesti pidempää listautumisantia ja laajempaa ennakkoviestintää ja yhtiön tutuksi tekemistä. Lisäksi toimialan suhdanne saattoi painaa sijoittajien harkinnassa.
Ketkä toimivat listautumisannissa yhtiön neuvonantajina?
Yhtiön neuvonantajina toimivat listautumisannin pääjärjestäjinä Carnegie ja Nordea. Lisäksi Nordea toimi yleisöannissa merkintäpaikkana omille asiakkailleen, ja Nordnet toimi merkintäpaikkana yleisöannissa ja henkilöstöannissa. Asianajotoimisto Krogerus toimi GRK:n oikeudellisena neuvonantajana. Roschier Asianajotoimisto toimi pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana. Miltton toimi viestinnällisenä neuvonantajana.