Liisan listan valmiit yhtiölistaukset
Liisan lista muodostaa napin painalluksella hyödyllisiä valmiita listauksia, joissa yhtiöt ovat tiettyjen tunnuslukujen mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Vuorenvarmoja sijoitussuosituksia lista ei anna, vaan johtopäätöksistä vastaa jokainen sijoittaja itse.
Liisan lista niin kuin muutkin sijoittajien hyödyntämät listaukset ovat apuvälineitä. Niiden tulokset syntyvät osin mekaanisten laskutoimitusten ja usein myös epävarmuutta sisältävien ennusteiden avulla.
Lista voi siis helpottaa vertailua ja tiivistää tuloksia, mutta johtopäätöksistä vastaa jokainen sijoittaja itse. Niin kuin sijoittajaguru Warren Buffet sanoo: Sijoita vain sellaiseen yhtiöön, jonka tunnet ja jonka liiketoiminnan ymmärrät.
Liisan lista esittelee valmiita yhtiölistauksia, jotka on muodostettu tietyillä tunnusluvuilla. Listaukset löytyvät Liisan listan päävalikosta käyttämällä Vaihda sivua -toimintoa. Voit tarkistaa napin painalluksella seuraavat listat:
- Liisan listan arvoyhtiöt
- Liisan listan kasvuyhtiöt
- Liisan listan osinkoyhtiöt
Esimerkiksi Liisan listan arvoyhtiöt -listauksen kärkeen ei välttämättä nouse varsinaisia arvoyhtiöitä, koska järjestys perustuu suhdelukuun. Jos esimerkiksi kannattavuus (ROE-%) on hyvin korkea, niin listan kärkeen voi päästä korkean P/BV-luvun yhtiö, jolla oma pääoma on arvostettu tasearvoon nähden korkealle. Perusmääritelmän mukaan arvoyhtiö on yhtiö, jonka oma pääoma on arvostettu tasearvoon nähden matalalle.
tuloskehitys voi poiketa ennusteesta, mikä tuo epävarmuutta.
Yhtiön tuloskehitys voi poiketa ennusteesta, mikä tuo kaikkiin listauksiin epävarmuutta. Yhtiön menestyksen arviointi ei ole puhdasta tikanheittoa, vaan siinä auttaa terve järki. Jokaisen sijoittajan kannattaa itse pohtia yhtiön menestymismahdollisuuksia: Kuluttajana voi pohtia millaisia tuotteita yhtiö tekee ja miten ne käyvät kaupaksi. Nykytilaa voi suhteuttaa tulevaisuusnäkymin ja megatrendeihin.
Yhtiön menestys myöskään ole kiinni tuloskehityksestä. Toinen puoli on kiinni yhtiöiden hinnoittelusta eli sijoittajien nykyisistä oletuksista. Liisan lista kertoo sen, missä yhtiöissä nykyinen kurssi ja analyytikoiden ennusteet ovat hyvässä suhteessa. Jos odotettu tuloskehitys toteutuu tai ylittyy, niin kurssi nousee.
Jos siis hyväksi havaitsemasi yhtiö on listan häntäpäässä, voi olla, että kaikki muutkin ovat jo huomanneet sen erinomaisuuden. Yhtiön osake on silloin hinnoiteltu jo niin korkealle, että ei siihen enää kannata sijoittaa. Jos taas hyväksi havaitsemasi yhtiö on listan kärjessä, niin tilanne on ihan toinen.