Vaikuta omistajana

Pörssisäätiö edistää omistajamyönteistä yhteiskuntaa ja kotimaista omistajuutta. Haluamme, että osakesijoittajat tietävät oikeutensa omistajana ja että heidän omistajarooliaan arvostetaan yhteiskunnassa.

Käytät omistajan valtaa, kun päätät ostaa jonkun yhtiön osakkeita. Osakkeenomistajat päättävät millaiset yritykset ja millaiset hankkeet saavat rahoitusta. Näin siis omistajat päättävät millaisia yrityksiä on ylipäätään olemassa.

Kun olet ostanut pörssiyhtiön osakkeita, sinulle syntyy oikeuksia omistajana. Osakkeenomistajan tärkein vaikuttamisen paikka on yhtiökokous. Yhtiökokouksessa päätetään esimerkiksi keitä yrityksen hallitukseen valitaan.

Jokainen sijoituspäätös on myös arvovalinta. Tuskin kukaan sijoittaa arvojensa vastaisesti, ja vastuullinen sijoittaminen kiinnostaa yhä enemmän.

Pörssisäätiö haluaa parantaa omistajan oikeuksia. Meidän mielestämme esimerkiksi paras tapa järjestää yhtiökokous olisi hybridimalli.

Pörssisäätiö haluaa varmistaa pääomamarkkinoiden houkuttelevuuden myös rahoitusta hakevan yrityksen kannalta. Siksi tarjoamme yrityksille tietoa listautumisesta ja järjestämme listautumiskoulutuksia.

Tutustu tietopankkeihin

Enemmän kuin pelkkä osinko

Osakkeenomistajan oikeudet

Kun ostat pörssiyhtiön osakkeita, ostat osuuden yrityksestä. Pääset osallistumaan yhtiön päätösten tekoon ja saat taloudellisia oikeuksia.

Viisi vinkkiä osakkeenomistajalle

Näin vaikutat yhtiökokouksessa

Osakkeenomistajat tekevät yritystoiminnan tärkeimmät päätökset. Yhtiökokous on osakeyhtiön ylin päättävä elin.

Maksuttomat oppaat

Listautujan käsikirjat

Mitä hyötyä listautumisesta on ja miten prosessi etenee? Tutustu maksuttomiin listautumisoppaisiin.

Vaikuta sijoituspäätöksilläsi

Vastuullinen sijoittaminen

Osakesijoittaja vaikuttaa valinnoillaan, pohjimmiltaan jo valitsemalla, minkä yrityksen osakkeita ostaa ja miksi.

Omistaja vaikuttaa yhtiökokouksessa

Yhtiökokouskatsaus 2023

Hybridikokoukset yleistyvät hitaasti. Vielä enemmistö pörssiyhtiöistä järjesti perinteisen fyysisen yhtiökokouksen.

Osakkeenomistajan perusteos

Osakeopas

Osakeopas on jokaisen osakkeenomistajan perusteos. Se kertoo millaisia sijoituskohteita pörssiyhtiöt ovat.