Listautumisissa lämpenevää ja historian siipien havinaa
Listautumiset ovat hyvässä vauhdissa kotipörssissämme. Maailmalla taas puhuttaa kaikkien aikojen suurin listautuminen.
Kotipörssimme on paraikaa listautumassa kaksi yhtiötä – konsultointi- ja ohjelmistoyhtiö Reaktor Helsingin pörssiin ja sijoitusyhtiö KPY First North -kasvumarkkinalle. Lisäksi listautumisaikeistaan kertoi viime viikolla viestintäteknologiayhtiö Savox.
Kuopiolaisen KPY:n listautuminen päättyy tänään maanantaina. Reaktorin yleisöanti taas alkoi tänään ja päättyy viimeistään perjantaina.
Uudet listautujat nostavat tämän vuoden listautujamäärän kotipörssissämme viiteen, mikä ennakoi listautumisaktiivisuuden nousevan tänä vuonna todennäköisesti korkeammalle tasolle kuin muutamaan vuoteen. Viime vuonna listatujia oli viisi, vuonna 2024 neljä ja vuonna 2023 kaksi.
Huhtikuussa listautui sarjayhdistelijä Auroora. Lisäksi Lassila & Tikanojan osittaisjakautuminen toi pörssilistalle Luotean. Samoin Talenomin osittaisjakautumisesta pörssiin tuli Easor.
Kaikkien aikojen suurin
Rapakon takana taas tehdään historiaa, kun alkamassa on Yhdysvaltain pörssihistorian suurin listautuminen. Se toteutuu perjantaina, kun avaruusteknologiayhtiö SpaceX listautuu teknologiayhtiöiden Nasdaq-pörssiin.
Yhtiö tavoittelee annissa 75 miljardin dollarin (euroissa yli 65 miljardin) varoja. Jättilistautumisesta huolimatta yhtiön pääomistajana pysyy omalaatuisena visionäärinä ja muiden muassa Tesloista tunnettu Elon Musk.
SpaceX:n listautautumisesta saa lisätietoja esimerkiksi Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssiviranomaisen SECin tietokannasta, mistä löytyy yhtiön niin sanottu rekisteröitymisilmoitus S-1.
Lisäksi tekoäly-yhtiöiden Anthtropic ja OpenAi listautumisvalmisteluista on huhuttu jo pidempään. Claude- ja ChatGTP-kielimalleistaan tunnettujen yhtiöiden odotetaan etenevän pörssiin syksyllä.